ILKKA POHJALAINEN
Etelä-Karjala-instituutin johtaja, dosentti Kalle Michelsen uskoo
viimekesäisen päästöjupakan ravisutelleen eniten Kaukasta työyhteisönä.
Saimaan ranta-asukkaat aluksi tyrmistyivät ja kiukustuivat, mutta pian
löytyi yhteinen nimittäjä: raha.
Alettiin keskustella, paljonko kukin joutuu maksamaan tai voi saada,
yhteisymmärrys loksahti paikalleen ja keskustelu rauhoittui huomattavasti
sekä keskittyi korvauksiin. Kun raha on sama kaikille, sama aaltopituus
löytyi yllättävänkin nopeasti.
Hämmästyttävää on, kuinka syvästi tapahtumat ovat ympäröivässä yhteisössä
vaikuttaneet aivan pienimpiinkin lapsiin.
·Heillä on aivan selkeä kokemus tästä asiasta. Tällaiset kokemukset
vaikuttavat pysyviltä, 30-40 vuoden kuluttua saattaa pulpahtaa ulos, että
”tämä on aivan samanlaista kuin 1970-luvulla”.
Suuri hämmennys
Kaukaalla
Ympäristönsuojelun ja ympäristöteknologian ongelmana on, että suojelussa
vaaditaan lähes rikkomatonta rekordia, koska jos luottamus menee, palataan
taas nollapisteeseen. Tämä siitä huolimatta, että suojelun eteen on tehty
hirveästi töitä.
Koko Saimaata varten tehty investointi ikään kuin katosi matkalla pois.
Miechelsenin arvion mukaan päästöt olivat suurin katastrofi Kaukaalle
itselleen, professionaalinen katastrofi. Kuinka näin pääsi tapahtumaan?
Tyypillinen lähestymistapa siinä kulttuurissa on teknologinen. Jos on
tällainen prosessi, pannaan sen verran hyvät koneet ja laitteet ja vehkeet,
että vesi puhdistuu. Kun se ei toimikaan, ollaan lähinnä hämmentyneitä.
Tilanne on sama kuin käynnistettäisiin autoa tuhannetta kertaa. Kun se ei
käynnistykään, seuraa hämmennys. Kukaan ei kuljeta mekaanikkoa takapenkillä
siltä varalta että auto ei käynnisty.
Vika selitetään
ulkopuoliseksi
Laajalle Kaukaan yhteisössä on levinnyt konspiraatioteoria, jonka mukaan
arvioitiin halvimmaksi panna liemet Saimaaseen kuin yrittää tehdä jotain.
Aika moni oli sitä mieltä, että viimeinen käsky tuli pääkonttoritasolta.
·Selitysmalli on aina, että vika on yhteisön ulkopuolella. Se heijastaa,
että ei haluta haastaa naamasta naamaan ihmisiä, joiden kanssa joudutaan
kuitenkin joka päivä tekemisiin. Jäi elämään selitys, että paikallisesti
olisi tehty jotain, jos päätöksenteko olisi ollut paikan päällä.
Michelsen myöntää, että Kaukaan väen jututtaminen analyysia varten on ollut
tutkimuksen heikoin lenkki, johtuen muun muassa samaan aikaan tehdystä
poliisitutkinnasta.
Aika paljon haastattelumateriaalia on kuitenkin Kaukaaltakin, ja se tukee
näkemystä tavattomasta hämmennyksestä. Homma petti organisatorisesti. Se
oli odottamaton tapahtuma, joka riistäytyi käsistä.
Kun se riistäytyi käsistä, ulkoiset ja sisäiset tekijät vauhdittivat
prosessia. Oli kesä, oli lomat, ja luotettiin monien kertojen tuomaan
rutiiniin ja kokemukseen. Käynnistäminen ei aiheuttanut sellaista huolta,
että olisi ollut reserviporukkaa koko ajan paikalla ja olisi varauduttu
vaikeuksiin.
Kun homma karkaa käsistä, organisaatio ei ole henkisesti valmis
kriisitapahtumaan. Viimeisistä haastatteluista päätellen siellä on tehty
nyt hurjasti töitä, ja käynnistämisvaiheessa kriisivalmius on aivan
erilainen kuin aikaisemmin.
Valvoo itse
itseään
Kevään aikana instituutin analyysissa on tarkoitus selvittää muun muassa
käskytysjärjestelmää.
·Voi vain kuvitella tilannetta, jossa on sijaisia ja sijaisen sijaisia,
joilla on varmaan suuri kynnys mennä sanomaan, että nyt homma seis. Tämä on
inhimillistä toimintaa.
Viranomaisvalvonta on ollut Michelsenin arvion mukaan samassa ruodussa
tapahtumaketjun kanssa niin, että toimija eli Kaukas valvoo itse itseään,
ja vesiensuojeluyhdistys valvoo Kaukaan toimeksiannosta. Ollaan kuin Liisa
Ihmemaassa: jos jotain tapahtuu, puskurit puuttuvat. Ei ole viranomaisia
eikä ulkopuolelta käynnistyvää kriisiorganisaatiota, joka hyökkäsi kimppuun.
Jos esimerkiksi säiliöauto ajaa nurin, siellä on heti pelastuslaitos
paikalla pelastamassa ja puhdistamassa, Michelsen vertaa. Jopa
ympäristöjärjestöt olivat lomilla
·Greenpeace ja kumppanit vastasivat meille, ettei mitään voitu enää tehdä,
kun päästö oli tapahtunut.
Toinen esiin noussut elementti oli tulevaisuusoptimismi: vakuuteltiin, että
kolmessa kuukaudessa vaikutukset häviävät. Tiedotus ei painottunut tähän
hetkeen, vaan tulevaisuuteen. Sillä eliminoidaan, ettei nyt voi valittaa ja
ruikuttaa, kun ongelma on kerran poistumassa. Se kuitenkin synnyttää
aggressioita, koska esimerkiksi lomat ovat tässä ja nyt.