OUTI SALOVAARA
Lappeenrannan Citymarket on yksi Suomen suurimmista muovikuusien myyjistä
venäläisten asiakkaiden ansiosta. Citymarket myy tänäkin vuonna tuhansia
muovikuusia, joista 70-80 prosenttia päätyy venäläiselle.
·Meidän myymämme muovikuusimäärä on moninkertainen verrattuna vastaavaan
sisämaassa sijaitsevaan markettiin, arvioi Lappeenrannan Citymarketin
tavaratalojohtaja Jouni Kauria, joka ei halua paljastaa ihan tarkkoja
myyntimääriä.
Myös Imatran Citymarketissa kuusia ostavat enemmän venäläiset kuin
suomalaiset asiakkaat. Kokonaismyyntimäärä on kuitenkin pienempi kuin
Lappeenrannassa ja jää satoihin.
Puskaradio on
nopea mainosväline
Kauria sanoo, että muovikuusia ei mainosteta erityisesti venäläisille.
Puskaradio kuitenkin toimii: maanantaina Citymarketeissa alkoi erityinen
muovikuusikampanja, jossa 210-senttistä kuusta myydään hieman alle 20 eurolla.
·Ja heti niitä alkoi mennä kaupaksi, naurahtaa Kauria.
Kun yksi linja-autollinen venäläisiä käy ostosmatkalla Lappeenrannassa, iso
joukko muita venäläisiä tietää jo samana päivänä, että nyt Lappeenrannasta
saa edullisia muovikuusia. Se näkyy saman tien kasvavana ostajamääränä.
Muovikuuset eivät ole uusi hittituote. Imatran Citymarketin kodinosaston
päällikkö Satu Fors-Tiippana muistelee, että jo ennen vuoden 1998
ruplaromahdusta kuusia alkoi mennä kuin liukuhihnalta.
·1996 kuuset loppuivat ihan kesken, Fors-Tiippana sanoo.
·Tämän vuoden lopullista myyntiä ei vielä voi arvioida, koska venäläisten
joulujuhlat painottuvat vuodenvaihteeseen, ja he ostavat kuusia myös vasta
ihan joulun lähellä. Mutta tosi hyvin niitä on jo nyt mennyt.
Kuuset tilataan
jo keväällä
Citymarketit tilaavat kuusensa Keskon keskusvarastolta Vantaan Hakkilasta.
Kaurian mukaan Lappeenrannan Citymarketin osuus Hakkilan Kiinasta
hankkimista kuusista on merkittävä.
Ongelmana on ennakoida se, kuinka venäläiset kunakin vuonna kuusia ostavat.
Myymälät joutuvat tilaamaan jo keväällä haluamansa määrät muovikuusia.
·Meidän on huolehdittava siitä, että tilatut kuuset riittävät. Toisaalta
emme keväällä voi tietää mihin Venäjän tilanne kehittyy, joten emme voi
kasvattaa määrää älyttömyyksiin, Kauria toteaa.
Tyypillistä on Kaurian mukaan se, että venäläiset asiakkaat ostavat yhden
sijasta monta kuusta. Niitä sitten myydään eteenpäin joko tuttaville tai
venäläisiin myymälöihin.
·Tiistaina iltapäivällä täällä oli ostoksilla kolme venäläistä rouvaa
lapsineen. Heidän mukaansa lähti yhteensä yhdeksän muovikuusta, antaa
Kauria esimerkin.
Kiinasta Suomeen
ja takaisin itään
Ympäri Venäjää Viipuria myöten on runsaasti kiinalaisia kauppiaita, jotka
esimerkiksi toreilla myyvät muun muassa vaatteita ja kenkiä. Voisikin
kuvitella, että ei ole mitään järkeä tulla Suomesta hakemaan
kiinalaisvalmisteisia muovikuusia, vaan kuuset voisi tuoda suoraan Kiinasta
Venäjän markkinoille.
·Logistiikka ei vain oikein toimi. Jos kuuset toimitettaisiin suoraan
Kiinasta Venäjälle, mukaan tulisi liian monta välikättä ja hinta nousisi
liikaa, selittää Jouni Kauria.
Kesko ostaa kuuset suoraan ilman välikäsiä Kiinasta. Sen vuoksi hinta pysyy
kohtuullisena, vaikka kuusen hintaan joudutaan lisäämään hakukustannukset
Suomesta.
Kauria ei usko, että muovikuusikauppa ihan äkkiä laantuu. Pikemminkin se on
vain kiihtynyt, sillä tänä vuonna Lappeenrannan Citymarketiin tilattiin
viimevuotista isompi määrä kuusia nimenomaan venäläisiä silmälläpitäen.
·Samahan se on mädinkin kanssa. Venäjä on valtava maa ja jokia täynnä,
mutta silti venäläiset asiakkaat ostavat meiltä mätiä.
PEKKA HÖLKKI
Kuvateksti
Hittituote. Lappeenrannan Citymarketista lähtee tänäkin joulusesonkina
tuhansia kuusia Venäjälle.