LIISA KUKKOLA
Ohjaaja Teija Hyvärinen ilmoitti jo etukäteen, ettei Lappeenrannan
kaupunginteatterin Reviisorisssa tehdä paikallispolitiikkaa vaan 1800-luvun
epookkia: kaupunginpäällikkö on hänen ohjauksessaan Anton Antonovit
Skvoznik-Dmuhanovskij eikä kaupunginjohtaja Markku Andersson.
Ensi-illan yleisö tosin yritti sovittaa Nikolai Gogolin klassikkoa yhdessä
kohdin omaan kaupunkiinsa. Kun kaupunginpäällikkö ilmoitti, että sitä
parempi mitä enemmän vanhoja rakennuksia revitään, repesi yleisössä pienen
pieni mielenilmaus: näin on myös meillä.
Tosin sama repliikki olisi missä tahansa (suomalaisessa) kaupungissa
tarkentanut Reviisorin omaan kunnallispolitiikkaan sopivaksi. Niin kuin
tietysti koko muukin Reviisorin teksti.
Vaikka Reviisori on satiiri 1800-luvun Venäjältä, ovat sen perusteemat yhä
täyttä totta niin paikallisesti, kansallisesti kuin kansainvälisestikin.
Missäpä ei olisi ihmisiä, jotka yleisen hyvän nimissä eivät tavoittelisi
omaa etuaan, sortuisi arvo- ja virka-asteikoltaan isompien ja ylempien
edessä hännystelyyn tai yrittäisi ulosmitata valheella tai ainakin
puolitotuudella niin paljon kuin mahdollista.
Siksi olisi ollut mielenkiintoista nähdä poliittisempi Reviisori kuin mitä
Lappeenrannan kaupunginteatterissa tällä kertaa nähtiin. Nyt kaikki
tapahtuu turvallisesti jossakin muussa ajassa ja jossakin muussa maassa. Ja
suomalaisten kannalta on tietysti kätevää, että tuo kaikki tapahtuu
Venäjällä. Siellähän korruptio ja vallan väärinkäyttö ovat arkipäivää oli
valtiomuoto tai aika mikä tahansa.
Mutta entäpä jos kaupunginpäällikön nimi olisikin ollut Paavo Lipponen ja
tulossa olisi ollut tarkastaja Euroopan unionista…
Kaunista
katsottavaa
Mutta Hyvärinen on tehnyt selvän valinnan: lavalla nähdään Gogolin
tekstille kovasti uskollinen tulkinta. Eikä katsojalla ole tässäkään
ratkaisussa mitään valitettavaa.
Lappeenrannan kaupunginteatterin Reviisori on sujuvaa ja kaunista
katsottavaa, sillä teksti kulkee gogolimaisen tehokkaasti ja Riitta Ukkosen
skenografia on kuin kaunista satua. Täyteläisiä, venäläisiä värejä pursuaa
kaikista ovista, ja maatiasvenäläiset ovat panneet päänsä samanlaisiin
karvaisiin pannumyssyihin kuin suomalaiset teinit yläasteella. Parempi väki
sen sijaan koketeeraa pönkkähameissaan ja frakeissaan niin kuin vaan
kaupunkia jäljittelevässä provinssissa pahimmassa tapauksessa voidaan.
Siellä kissastakin sanotaan hän, ettei vaan kukaan arvaisi maalaiseksi.
Anton Antonovit on saanut tiedon·-·mitenkäs muuten kuin rikkomalla
viestintäsalaisuutta··reviisorin saapumisesta tarkastusmatkalle hänen
kaupunkiinsa. Valtaa pitävät herrat joutuvat varpaisilleen, ja päättävät
retuseerata kaiken näyttämään toimivalta.
Samaan aikaan majatalossa elelee laskulle pietarilainen tyhjäntoimittaja
Hlestakov (Antti Majanlahti), jonka mahaa kurnii nälkä ja mieli tekisi jo
takaisin pääkaupunkilaispiireihin.
Pikkukaupungin Majakka ja Perävaunu eli tilanomistajat Bobtsinskij
(Marjatta Linna) ja Dobtsinskij (Marja-Liisa Ketola) ynnäävät yksi plus
yksi, ja saavat tulokseksi kaikkia osapuolia palvelevan väärinymmärryksen.
Hlestakov tarkastaa kaupungin, toteaa sen hyväksi ja saa siitä palkaksi
kipeästi tarvitsemiansa tukiaisia. Hän lähtee kaupungista parhailla
hevosilla valjastetuissa vaunuissa syötettynä, juotettuna ja kihlattuna.
Pikkukaupungin väki jää itsetyytyväisenä juhlimaan ja odottamaan arvoisaa
vävyä takaisin, kunnes kirjesalaisuutta rikotaan toisenkin kerran, ja
asioiden oikea tola paljastuu.
Kaikki-mulle-
hetinyt-nuori
Kaikkien kauimmas Gogolin tekstistä Lappeenrannan kaupunginteatterin
lavalla tulkitaan Hlestakovia. Toki hän on edelleen se typerä nuori mies,
se ikiaikainen nykynuori, joka on lyhytjännitteinen tolvana, luulee
itsestään kerrassaan liikoja ja odottaa saavansa kaiken··sekä äidin että
tyttären··heti, tässä ja nyt.
Mutta hänestä on myös tehty nykyaikaisen koomikon prototyyppi, joka
ilveilee ja liikehtii lavalla suurieleisen alleviivaavasti.
Aluksi käärmemäinen kiemurtelu ja kumimainen pomppiminen särähtävät
silmään, mutta sitten Majanlahden ruumiin ja komiikan kieleen jotenkin
tottuu ja absurdius alkaa toimia. Tosin kaikkein osoittelevimmat ja
iänikuisimmat tissi-peppukohtaukset eivät vie asiaa eteenpäin tässäkään
näytelmässä.
Mutta on riemastuttavaa huomata, että on niitä mitättömiä suuruuksia ja
idolseja tehty ennenkin. Sisältöä ei tarvita kun muoto, aika ja paikka vaan
ovat oikeat. Sillä sitähän Hlestakov on: pelkkää kuorta joka on suuri vain
sanoissaan. Mutta onko vika Hlestakovin vai hänen yleisönsä, jolle tyhjä
sisältö tuntuvat riittävän oikein hyvin.
Majanlahti-show’n lisäksi sähköä lavalle tuovat kaikki näytelmän naiset,
myös ne, jotka ovat pukeutuneet miehiksi.
Mari Pöytälaakso Anna Andrejevnana ja Sanna Kemppainen Marja Antonovnana
ovat kihelmöivä äititytär-pari, joiden keskinäinen kilpailu on
psykologisen kiperää. Janna Engström yllättää osoittamalla koomikon kykynsä
ja näyttää, että lavan voi varastaa pienilläkin rooleilla.
Marjatta Linna suorastaan nauttii ja ottaa kaiken irti pullistelevasta
Bobtsinskijistään, Marja-Liisa Ketola puolestaan on aisaparin hiljaisempana
osapuolena äärimmäisen tarkka ja tajuaa understatementin voiman.
Näytelmän miehet junnaavat paikoillaan pöhöttyneissä virkamiesrooleissaan.
He ovat varmoja, mutta keskenään liian samanlaisia eivätkä pääse
rooliasujaan pidemmälle. Voihan se tietysti olla tehokeinokin:
virkamieskoneiston harmaa massa ei anna pienintäkään mahdollisuutta
persoonallisuuden nousta esiin.
Hyvärisen tulkinnassa Hlestakovin ja tämän palvelijan Osipin (Juha Turunen)
suhde on myös omituisen sovinnainen. Itse olen tulkinnut Osipin aina
isäntäänsä fiksummaksi, joka ei sielussaan ole alistunut huithapelin
käskyläiseksi. Turusen Osip on kuitenkin ulkomuotoaan myöten nöyrän
palvelijan perikuva, josta ei juuri isännälleen vastukseksi ole.
Kaupunginteatterin Reviisori on puhdasveristä klassikkoteatteria. Se
luottaa tekstiin, ei kokeile liikaa eikä osoittele sormella yhteyksistään
tähän päivään. Ne syntyvät, jos ovat syntyäkseen, varmastikin katsojan
omassa päässä.
ARI NAKARI
Kuvateksti
Idols ja sen fanit. Reviisoriksi luultu Hlestakov (Antti Majanlahti) saa
romantiikan nälkäiset Anna Andrejevnan (Mari Pöytälaakso) ja Marja
Antonovnan (Sanna Kemppainen) huokailemaan. Valta, tittelit ja
kaupunkilaishabitus saavat provinssin naiset kerrassaan heikoiksi.
TEATTERI
¤·Reviisori. Kirjoittanut Nikolai Gogol. Suomennos Eino ja Jalo Kalima.
Ohjaus Teija Hyvärinen. Skenografia Riitta Ukkonen. Valosuunnittelu Timo
Hämäläinen. Äänisuunnittelu Teija Hyvärinen, Jean-Paul Silvan.
Tanssikatkelmat Sonja Tammela (vierailija).
¤·Rooleissa Antti Majanlahti, Heikki Railevirta, Mari Pöytälaakso, Sanna
Kemppainen, Jarmo Vesterinen, Seppo Kaisanlahti, Reijo Kanerva, Heikki
Pirhonen, Marja-Liisa Ketola, Marjatta Linna, Juha Turunen, Janna Engström,
Aarre Heinonen (vier.) sekä avustajat Kalle Rantala, Marko Kokkonen, Tarja
Kuorttinen, Veli-Pekka Vaittinen.
¤·Ensi-ilta Lappeenrannan kaupunginteatterissa 5.12.2003