TENHO TIILIKAINEN
Kotiseutuneuvos, herastuomari Sulo Veikko Siitonen kuoli torstaina
joulukuun 11. päivänä pitkällisen sairauden heikentämänä Ruokolahden
terveyskeskuksen sairaalassa.
Sulo Siitonen oli syntynyt heinäkuun 23. päivänä 1924 Ruokolahden
Pohjalankilassa maanviljelijäperheeseen. Siitosesta itsestään tuli
maanviljelijä ja maalari, mutta myös taiteilija ja ennen kaikkea
kotiseutuaan sydämestään rakastava paikallishistorioitsija.
Sulo Siitosen rakkaus taiteeseen ja piirtämiseen näkyi jo nuorena.
Ensimmäisen piirustuskurssin hän suoritti Kansanvalistusseuran kirjeopiston
kautta vuonna 1943. Imatran Taideyhdistyksen piirustuskouluun hän meni
vuonna 1946. Toinen rakas nuoruuden harrastus oli kirjoittaminen. Sulo
Siitonen ehti kirjoittaa lähes 50 vuoden ajan pakinoita ja juttuja
paikallislehtiin nimimerkillä SVS. Siitonen kuvitti kirjoituksiaan piirtäen
ja valokuvaten.
Ruokolahtelaiset tuntevat kuitenkin Sulo Siitosen ennen kaikkea
kotiseutuaiheisista kirjoistaan ja historiikeistaan. Laajin ja tunnetuin on
kuusiosainen Ruokolahden kotiseutulukemistojen sarja
Sulo Siitonen oli ahkerasti mukana Ruokolahden kansalaisopiston
kuvataideryhmissä sekä Ruokolahden taideyhdistyksen toiminnassa.
Sulo Siitonen toimi kaksi kautta Ruokolahden kunnanvaltuustossa ja vuosien
ajan eri lautakunnissa. Kihlakunnan lautamieheksi hänet valittiin
ensimmäisen kerran vuonna 1956 ja hän toimi lautamiehenä kaikkiaan 27
vuotta. Hän sai herastuomarin arvonimen vuonna 1974.
Ruokolahti-Seuran toimintaan hän tuli mukaan vuonna 1960 ja oli seuran
johtokunnan jäsenenä vuodet 1971-1997.
Sulo Siitonen oli mukana jatkosodassa ja Lapin sodassa.
Sulo Siitoselle myönnettiin Suomen Leijonan Ritarikunnan ansioristi vuonna
1979. Lisäksi hän sai Ruokolahden kunnan kulttuurilautakunnan
taidepalkinnon vuonna 1982, Kalevalan juhlavuoden mitalin 1985,
Kotiseutuliiton harrastusmerkin 1987, Ruokolahden kunnanhallituksen
Ruokolahti-palkinnon 1989, Suomen kotiseutuliiton ansiomitalin 1992 ja
tasavallan presidentin myöntämän kotiseutuneuvoksen arvonimen vuonna 1998.
III
Sulo Veikko Siitonen siunataan kotikirkossaan Ruokolahdella sunnuntaina
21.12. 2003 kello 12, muistotilaisuus on Jaakkiman kristillisellä
kansanopistolla. Mahdolliset muistamiset kukkalaitteiden ja adressien
sijaan toivotaan osoitettavan Ruokolahti-Seuran tilille EKSP 410829-43097.