ANTTI MUNNUKKA
Ahkeroitsija, matkaopaskirjoistaan tuttu Markus Lehtipuu kävi viime kesänä
luovutetussa Karjalassa 26 kertaa, kiersi alueen laidasta laitaan, kylästä
kylään, jorpakosta jorpakkoon ja otti yli 10 000 valokuvaa.
Tuloksena ei tällä kertaa ollut uutta painosta Karjala-matkaoppaasta vaan
kuvaus luovutetun Karjalan rappiosta.
Viime viikonlopun matkamessuilla julkistettu Lehtipuun hätähuuto nimeltä
Karjalan tragedia sisältää yli 600 viimekesäistä valokuvaa sekä
kirjoittamia lyhyitä paikkakuntakohtaisia katsauksia jokaisesta luovutetun
Karjalan kaupungista ja pitäjästä.
·Suomen luovuttamat Karjalan kauniit kunnaat kylläkin rakennettiin
neuvostoyhteiskunnaksi sotien jälkeen, mutta 1991 alkoi romahdus, josta on
vaikea löytää vastinetta mistään muualta maapalloltamme. Karjalasta on
tullut tragedia, jonka kärsijöinä ovat nyt myös alueen venäläisasukkaat,
toteaa Lehtipuu.
Viime vuosi
jatkuvaa romahdusta
Koiviston uusi ja komea komea öljysatama ei paljon vaakakupissa paina, kun
Lehtipuu lataa sivu sivulta lukijan nähtäväksi rappiota, jonka vallassa
valtaosa Kannaksen ja Laatokan Karjalan kylistä ja kaupungeista on.
Hyvä esimerkki rappiosta on historiallisesti ja arkkitehtonisesti
mielenkiintoinen Muolaan Kuusaanhovi, Aleksandra Kollontain lapsuudenkoti.
Aleksandra Kollontai (1872 – 1952) oli bolshevikkijohtaja, seksuaalisen
vapautumisen puolestapuhuja ja diplomaatti, joka Tukholmasta käsin oli
sorvaamassa talvisodan rauhaa.
Kuusaanhovi oli pitkään jonkinmoisen pioneerileirin pääpaikkana. Nyt
2000-luvun alussa se on vandalisoitu täysin. Päärakennuksen entiset
pitsi-ikkunat ammottavat tyhjinä, pinnoitteet on revitty polttopuiksi.
·Kenelläkään ei tunnu olevan valtaa estää tämän historiallisen rakennuksen
lopullista tuhoa, kirjoittaa Lehtipuu.
Sotilastukikohdat
tyhjillään
Lehtipuun kuvaama ja väliin kiihkein sanoin vahvistama rappio ei koske vain
siviilikohteita, sotilasmahdin hajoaminen on autioittanut kymmeniä
kasarmeja ja muita sotilasalueita.
Vielä vuonna 2003 hylättiin Lehtipuun mukaan Karjalan alueella lopullisesti
neljä sotilastukikohtaa. Tyhjillään ovat esimerkiksi Hiitolan kasarmit,
joiden yhteyteen 1990-luvulla rakennettiin saksalaisrahalla asuntoja
DDR:stä kotiutetuille venäläisupseereille.
Näiden äskettäin suljettujen sotilaskohteiden ohella kirja vie paikkoihin,
joissa hyvin harvat suomalaiset ovat käyneet viimeisten 60 vuoden aikana.
Kirja kurkistaa aiemmin suljettujen aitojen sisäpuolelle esimerkiksi
Kuolemanjärven Kipinolanjärven pommitehtaalla sekä Pihlaisten
ohjustukikohdassa Kivennavalla.
Kirjan jokainen kuva on kirjassa päivätty, ja kunkin kuvan yhteydessä
ilmoitetaan kylän tarkkuudella kuvauspaikka.
Kirja jakaa tragedian eri otsikoiden – kirkot, koulut, kivijalat,
tulipalot – alle ja tutustuu tarkemmin myös muutamiin yksittäisiin
rakennuksiin, Kuusaanhovin ohella Jääsken kirkonkylän kansakouluun tai
Viipurin vanhankaupungin arvokiinteistöihin.
Lehtipuun kuvat kertovat paljon. Hänen tekstinsä antavat sekä uutta että
vanhaa tietoa, mutta toisaalta toistavat turhankin paljon itseään. Kuvien
tehoa ei olisi kannattanut latistaa ylisanoilla.
MARKUS LEHTIPUU
Kuvateksti
Ryöstetty hovi. Aleksandra Kollontain lapsuudenkoti, sittemmin
lahjoitusmaamuseona toiminut uljas rakennus on revitty hajalle.
KIRJA
¤·Markus Lehtipuu: Karjalan tragedia. Kuinka Suomen kauneimmasta
maakunnasta tuli koko Euroopan häpeäpilkku. 190 sivua, yli 600 valokuvaa.
Taitto Mirkka Vaherkylä. Kustantaja Suomalainen Matkaopas, Keuruu 2004.