ESA VILENIUS
Hanna Pakarista on odotettu kauan, vaikka ei tiedettykään, että hän on niin
sanotusti tavallinen ihminen··vahvaa perusrotua vanhasta
teollisuus-Lappeenrannasta. Hanna Pakariselle oli selvä tilaus, vaikka
viime kesänä hänen nimensä ja kuvansa pystyi yhdistämään varmasti pienempi
määrä satoja kuin nyt satojatuhansia ihmisiä.
Ehkä monet odottivat Lappeenrannan läpimurtoa jossakin ”hienommassa”
lajissa. Kaupungin tunnettuus maassa on ollut jo pitkään hoettu mantra muun
muassa eri tapahtumien järjestelyissä.
On tosiaan aika kummallista, että yli 50 000 asukkaan kaupunki tuottaa niin
vähän onnistujia kulttuurin, urheilun tai vaikkapa politiikan huipulle.
Niitä ketäkö lappeenrantalaisia valtakunnankuuluisuuksia muistat? Heikki
Hietamies, Pave Maijanen, Arvi Lind…
·Ei pidä unohtaa Kotiteollisuus-yhtyettä, Hanna Pakarinen sanoo.
Hän ei osaa sanoa miksi Lappeenrannasta ei oikein ole ollut kasvualustaksi
menestyjille. Melkein koko ikänsä Lauritsalassa asunut Hanna Pakarinen on
ainakin viihtynyt. Hän tietää, kuten muutkin kanta-asukkaat, että vanha
kauppala on rauhallinen asuinpaikka, paljon mainettaan parempi.
Hanna Pakariselle huipulle nousu ei ollut ajatuksena mikään ongelma. Kun
hän näki Idols-kisan mainokset, hän päätti, että se on siinä.
Erittäin sosiaalisesta ja avoimesta luonteesta seuraa tietty
vahvahermoisuus. Itsenään on helppo olla.
·Kyllä minä jännitän esiintymistä joka kerta. Mutta niin kuin Marco
Bjurström sanoi, lupaan nolata itseni. Jos tällä kerralla mokaisin,
seuraava menisi varmaan paremmin. Psyykkaan itseäni siihen, että antaa mennä.
·Enemmän kuin itseäni, jännitän suoritustani.
Laulu tarttui
jo lapsena
Hanna Pakarinen toivoo voivansa laulaa pitkään. Oikeastaan sen
kummallisempia suunnitelmia hänellä ei ole tulevaisuutensa suhteen.
Nyt ollaan poikkeuksellisessa tilanteessa, että on löytynyt hyvin lahjakas
artisti, jolla ei ole omaa ohjelmistoa. Usein erinomaisetkin kappaleet
hukkuvat muun muassa tekijöidensä… noh, aika usein vain kovasti
punnerrettuun lavakarismaan.
Hanna Pakariselle tehdään oma ohjelmisto. Hän ei kuitenkaan vielä tiedä
minkälainen tai kenen tekemä. Hän toivoisi voivansa laulaa rokkia,
esimerkiksi jotakin Alanis Morrisetten tyylistä naisrokkia. Häneen
määreinäkin liitetyt blues ja hevikin käyvät, mutta rock on ehdottomasti
yläkäsite.
Hän pitää monenlaisesta musiikista pois lukien humppa ja
iskelmät – kaikella kunnioituksella kuitenkin.
Ylipäänsä hän pitää voimakkaasta, tunteellisesta musiikista. Koulun
laulukirjasta hän nimeää suosikikseen Sinisen ja valkoisen, virsikirjasta
Hoosiannan ja klassiselta puolelta Ave Marian.
Ensimmäiset musiikkiväristyksensä hän muistaa saaneensa Europen Final
Countdownista, etenkin siitä kohdasta kun konevasket soittavat fanfaarin.
Hän oli silloin viisi- tai kuusivuotias. Ja se itketti, kun sitä ei saanut
nauhoittaa.
Sitten tuli muun muassa Aha-yhtyen Take on me. Bon Jovista kehittyi
kestosuosikki.
·Isosisko valitteli kerran kappaleiden kitarasooloja. Minä ajattelin, että
onkohan minussa jotakin vikaa.
Hanna alkoi laulaa itsekseen ja sitten kavereille. Ensimmäinen
televisioesiintyminen oli vuosia sitten Suurella sydämellä-ohjelmassa.
Ainoan musiikin opetuksensa hän sai Lauritsalan yläasteella. Musiikin
lehtori Antti Taipale muistaa Hannan hyvin, hänen poltteensa ja taitonsa
laulaa. Ja persoonallisen olemuksensa. Hän sanoo antaneensa kympin
nimenomaan laulusta. Tohkeissaan on lievähkö ilmaus siitä tilasta, missä
Taipale on viime päivät ollut. Etenkin kun Sonja Nurmela on myös hänen
oppilaansa. Taitaa olla laulunlyömä koko mies.
Idolilla ei ole selvää idolia – tai oikeastaan niitä on monia.
·Ihailen musiikintekijöitä, jotka ovat saavuttaneet tavoitteensa, Hanna
sanoo äänellä, jossa on vivahdus, että hän aikoo tehdä samoin.
Hanna Pakarinen oli mukana rokahtavaa poppia soittaneessa Rained-yhtyeessä.
Laulamien oli hänellä koko ajan ennen Idolseja mukana sekä harrastuksena
että haaveena. Mutta se ei ollut ainoa juttu, jonka hän otti tosissaan.
Puutavara ei ollut
mikään välivaihe
Peruskoulun jälkeen Hanna Pakarinen kävi ammattikoulun
prosessinhoitajalinjan. Kaukaalla hän oli töissä sellulla ja vanerilla.
Ratkaisu on teollisuuskaupungissa luonteva ja turvallinen. Hänen
tapauksessaan voisi kuvitella, että se olisi ollut ikään kuin tukijalka
lauluhaaveille.
Niin ei ollut, hän oli oikeasti puusta kiinnostunut. Ja on vieläkin.
·Idolsien kanssa kiertäessä olen katsellut tai suunnitellut eri paikkojen
listoituksia ja panelointeja. Varmaan aivan rasitukseksi asti muulle porukalle.
·Puutavara on oikeasti mielenkiintoista. Puukeskuksessa oppi valtavasti,
esimerkiksi rakentamisesta sai hienoa ja arvokasta tietoa.
Noin viiden todistuksen mukaan Hanna oli pätevä ja palvelualtis
puutavaramyyjä. Ainakin hänen osaltaan saa heittää romukoppaan sen
takavuosien kuvan lautatarhalla työskentelevästä jurokkeesta, jota tuntuu
melkein koskevan vatsaan päivää sanottaessa.
Mutta puutavaralle on vaikea laulaa.
Siitä tunnelmasta, kun yleisö tulee mukaan saa, kylmiä väreitä.
·Siitä tulee niin paljon energiaa, että yrittää antaa itsestään yhä enemmän.
LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI
Kuvateksti
Hanna 22 ja 7. Hanna Pakarinen esitteli torstaina Lauritsalan koululta
saamaansa ensimmäisen luokan kuvaa.