HANNU OJALA
Parikkalan, Saaren ja Uukuniemen valtuutettujen enemmistö kannattaa
kuntaliitosta. Päätös liitoksesta tehdään maaliskuussa.
Etelä-Saimaan tekemän kyselyn perusteella kuntaliitoksella on merkittävää
vastustusta vain Uukuniemellä, jossa 17 valtuutetusta vähintään 9 on
liitoksen kannalla. Vastustajia on enimmillään 8.
Parikkalan ja Saaren valtuustoissa liitos ei aiheuta poliittista
kädenvääntöä. Parikkalassa liitokseen suhtautuu kriittisesti vain kaksi
valtuutettua. Sosiaalidemokraattien Pekka Anttosta arveluttaa Uukuniemen
mukaantulo. Keskustan Erkki Iskalalle kuntaliitos on johtajakysymys. Hän
haluaisi uuden kunnan johtoon alusta lähtien Parikkalan kunnanjohtajan
Marjatta Pahkalan.
Saarella varmoja kannattajia on 14. Tällä hetkellä kunnasta löytyy vain
yksi liitoksen periaatteellinen vastustaja. Hän on perussuomalaisia
edustava Toimi Silventoinen.
Uusi kunta aloittaa vuoden 2005 alussa 35 valtuutetun yhteisellä
valtuustolla. Siinä valta on tukevasti Parikkalassa ja keskustalla.
Viime vaalien tuloksen perusteella laskettu uuden valtuuston kokoonpano
lupaa keskustalle 20 paikkaa. Heistä 13-15 on Parikkalasta. Parikkala on
saamassa myös kaikki kristillisdemokraattien ja kokoomuksen
valtuustopaikat. Demareista valtuustoon mahtuu yksi saarelainen. Kaikkiaan
Parikkalan osuus uudesta valtuustosta on 24-26.
Suurin menettäjä on Uukuniemi jonka nykyinen 17 päättäjän valtuusto
supistuu muutamaan paikkaan, jos vaaleihin mennään kahdella listalla. Saari
on saamassa valtuustoon 6-7 paikkaa.
MAAKUNTA sivu 6