RIINA NOKSO-KOIVISTO
Löytyikö seinältäsi 80-luvulla Kissin juliste, jossa Gene Simmons työnteli
ulos käsittämättömän pitkää kieltään? Tai kenties olit tyttömäisesti
Dingo-fani, mutta katsoit sentään televisiosta Ritari-Ässää. Tällaista
nostalgiaa löytyy Etelä-Karjalan taidemuseon uudesta näyttelystä, jonka
perusteemana on sarjakuva.
Lappeenrantalainen sarjakuvapiirtäjä Ville Pirinen ilahtui, kun hän sai
aikanaan taidemuseolta pyynnön sarjakuvanäyttelyn toteuttamisesta.
Olin tietenkin innoissani siitä, että ”virallinen” taho oli kiinnostunut
vieläkin jollain tapaa alakulttuurin maineessa olevasta asiasta, Pirinen
kertoo.
Heti aluksi oli selvää, että yrittäisin välttää sarjakuvanäyttelyjen
helmasynnin, sen että esillä olisi ainoastaan pikkuruisia
sarjakuvaoriginaaleja, joita kukaan ei jaksa lukea seinältä tuijottamalla.
Lupaus piti. Pienten piperrysten sijaan näyttelyssä on esillä muun muassa
kuvasuurennoksia, elokuvia, veistoksia ja ääniteoksia.
Pirinen kutsui näyttelyyn neljä lempitaiteilijaansa: Petteri Tikkasen,
Anssi Heinosen, Mikko Viljakaisen ja Ilkka Vekan. Paitsi kollegoja, kaikki
ovat keskenään myös ystäviä.
Piirtäjinä meitä yhdistää samanlainen kulttuuriympäristö, josta jokainen
ammentaa aineksia työskentelyynsä. Me kaikki olemme 70-luvulla syntyneitä,
angloamerikkalaisen popkulttuurin ja toisaalta suomalaisen
pikkupaikkamentaliteetin ristitulessa kasvaneita. Me kaikki olemme myös
aktiivisia alakulttuurien kuluttajia ja harrastajia, Pirinen sanoo.
Kaikki ovat kasvaneet siihen, että eroistaan huolimatta taidemuseo tai
punk-luola eivät ole niin kovin erilaisia paikkoja. Omasta mielestäni
esimerkiksi ääliömäisen huonosti puuväreillä piirretyt ”rajut”
speedmetal-levynkannet 80-luvulta ovat lähes poikkeuksetta kiinnostavamman
näköisiä kuin vanhojen mestareiden maalaukset.
Humoristisia
yksityiskohtia
Näyttelyn taiteilijoita yhdistää myös huumori ja itseironia, jota he
viljelevät jatkuvasti: :
Omalla isälläni oli tässä iässä jo perhe ja oma koti, mutta itse sitä
vieläkin vain kikattelee ja väsäilee kaikenlaisia taidejuttuja, Petteri
Tikkanen sanoo.
Suurimmassa osassa töitä näkyy jotenkin 80-luvun tavara- ja kuvamaailma.
Ilmeisesti lapsuus on jäänyt vainoamaan meitä, Anssi Heinonen naurahtaa.
Kepeä huulenheitto ei kuitenkaan tarkoita sitä, että näyttelyn työt olisi
tehty vasemmalla kädellä naureskellen.
Olemme erittäin tosissamme siinä, että emme ole tosissamme.
Taitoa tekijöiltä kuitenkin kiistatta löytyy. Esimerkiksi Petteri Tikkanen
on piirtänyt ammatikseen jo viisi vuotta ja voittanut
Kanerva-sarjakuvallaan muun muassa ykköspalkinnon Kemin sarjakuvajuhlilla.
Petterin halusin tänne juuri sen takia, että hän edustaa taitoa, Ville
Pirinen sanoo.
Anssi Heinonen yhdistelee töissään toisistaan täysin poikkeavia aiheita,
kuten hengellisiä teemoja robottiääniin ja led-valoihin. Ilkka Vekan
musiikissa, videoissa, tilateoksissa ja maalauksissa yhdistyvät hauskalla
tavalla punk-estetiikka ja meditatiivinen rauha.
Mikko Viljakainen on graafikko, joka työssään keskittyy erityisesti
sisältöön, ei niinkään teknisesti muodikkaisiin ratkaisuihin.
Ville Pirinen ei lupaile, että näyttelyn kaikki teokset aukenisivat
yleisölle helposti. Hänen mielestään ymmälle joutuminen saattaa usein olla
antoisaa.
Itselleni merkityksellisimpiin taidekokemuksiin liittyy aina voimakas
häh?-efekti. Juuri se tunne, etten todennäköisesti nyt yhtään tajua, mitä
tekijä on mahdollisesti tarkoittanut, mutta kumman tehokkaalta tämä nyt
kuitenkin tuntuu. Hämmennyt on Suomen aliarvostetuin tunne, Pirinen sanoo.
III
Kultainen timantti -sarjakuvanäyttely Etelä-Karjalan taidemuseossa 4.1.28.3.
SEPPO RAUTIOVAARA
RIINA NOKSO-KOIVISTO
Kuvatekstit
Tosissaan? Ilkka Vekan, Petteri Tiihosen, Ville Pirisen ja Anssi Heinosen
asenne työhönsä ei ole turhan tärkeilevä.
Kissiä nauhalta. 80-luvulla moni poika kuunteli mankastaan Kissiä.
Eikö tuu mitään parempaa? Anssi Heinosen työ on kiinnostavampi kuin moni
tv-ohjelma.