MARTTI HYTTI
Lappeenrantalainen energiatalo Finreila Oy on ajautunut konkurssiin. Yhtiön
hallitus päätti perjantaina jättää konkurssihakemuksen Lappeenrannan
käräjäoikeudelle.
Finreilan ja sen tytäryhtiön FRC-Suunnittelu Oy:n palveluksessa on 31
suomalaista työntekijää. Venäläistä henkilökuntaa on noin 30, joista
pysyvässä työsuhteessa on 17 henkilöä.
Yritys hakeutui vuonna 2001 yrityssaneeraukseen maksuvalmiusongelmien
takia. Niiden taustalla olivat yhtiön tappiot kahdessa projektissa, joiden
katemenetykset olivat noin viisi miljoonaa euroa eli 30 miljoonaa markkaa.
Toimitusjohtaja Arto Jonsson korosti, että syynä syntyneeseen tilanteeseen
on yhtiön vaikea kaupallinen tilanne.
·Uusia kauppoja ei ponnisteluista huolimatta ole saatu. Yhtiön tämän
hetkinen työkanta on valmistumassa sekä Suomessa että Venäjällä. Koska
uusia projektikohteita ei ole saatu, ei yhtiöllä ole hänen mukaansa
taloudellisia mahdollisuuksia jatkaa toimintaansa. ·Kaupallisen
näköalattomuuden vuoksi yritys ei onnistunut löytämään rahoitusratkaisua,
jonka turvin yritys olisi vielä voinut rakentaa uutta tulevaisuutta.
Jonsson oli toiveikas yrityssaneerausohjelman valmistamisen jälkeen runsas
vuosi sitten. Saneerausohjelma vaikutti silloin realistiselta.
·Kysymys on pelkästään siitä, että kaupallisuus petti meidät. Ohjelman
mukaiset menettelytavat onnistuivat, kun kiinteät kustannukset kyettiin
hoitamaan ja karsimaan. Saimme toiminnan suunnitellulle tasolle, mutta
myyntiodotukset eivät täyttyneet.
Hän halusi lausua henkilökunnalle kiitoksen vahvasta sitoutumisesta yhtiön
pelastusohjelmaan.
·Henkilökunta on kaikissa näissä vaikeuksissa tehnyt valtavan työpanoksen.
Jokainen on yrittänyt enemmän kuin 110 lasissa.
Jonsson totesi, että kukaan ei ole ehtinyt miettiä omaa turvaverkkoaan,
vaan jokainen on yrityksen eteen antanut koko osaamisensa.
·Kun tämä tilanne on edessä, itse kukin alkaa mietintä, että mitä elämässä
tästä eteenpäin.
Liikevaihto oli
6,7 miljoonaa euroa
Finreilalla oli loppuvaiheessa kaksi tukijalkaa, joista toinen oli
teollisuus-LVI ja toinen energiaosasto. Konepajatoiminta lopetettiin
saneerausvaiheessa ja tilat vuokrattiin Metron Oy:lle.
Yrityksen liikevaihto oli viime vuoden osalta 6,7 miljoonaa euroa ja tulos
muodostui tappiolliseksi. Pesänhoitajaksi on määrätty asianajaja Jukka
Väkiparta, joka konkurssilainsäädännön mukaisesti irtisanoi työntekijät
käräjäoikeuden päätöksen mukaan.
Yrityksen suurimpia velkojia ovat Finvera Oy, Etelä-Karjalan Osuuspankki ja
Suomen Teollisuussijoitus Oy.
Yrityksen suurin omistaja on Reijo Lappalainen 45 prosentin osuudella.
Yhtiön hallituksen puheenjohtaja on toimitusjohtaja Vesa Lipsanen Imatralta.
ES-ARKISTO/PEKKA HÖLKKI
Kuvateksti
Konepajan tilat vuokralla. Finreila valmisti aikoinaan suuria säiliöitä.
Nyt konepajan tilat on vuokrattu Metron Oy:lle.
Finreila Oy
¤·Yrityksen perustamisvuosi: 1970.
¤·Suurimmat omistajat: Reijo Lappalainen 45 prosenttia, Indekon Oy 29 ja
AOA Zangas 9.
¤·Toimitusjohtaja Arto Jonsson.
¤·Henkilöstö: 31 Suomessa ja 17 Venäjällä.
¤·Toimitilat: Noin 4 500 neliömetriä, josta pääosa on vuokrattu pois.
¤·Viime vuoden liikevaihto: 6,7 miljoonaa euroa.
¤·Tulos: Tappiollinen.