Etelä-Karjalan kuntien pienentyneet verotulot kasaavat paineita päättäjille

Ainoastaan Rautjärven, Ylämaan ja Suomenniemen tulot kasvoivat.

ANNE KOTIHARJU

TENHO TIILIKAINEN

Lähes kaikkien Etelä-Karjalan kuntien verotulot kääntyivät laskuun viime

vuoden verotilitysten perusteella. Lievää kasvuakin sentään oli

Rautjärvellä, Ylämaalla ja Suomenniemellä.

Kuntaliiton arvion mukaan verotulojen laskusuunta jatkuu tänä vuonna;

korkeintaan taso pysyy ennallaan.

Kunnille kasaantuu ongelmia, kun viime vuoden kertymä ei riitä kaikilla

edes budjetoituun tasoon. Ensi vuoden edelleen nostettua verotulo-odotusta

lähdetään tavoittelemaan valmiiksi jo takamaastosta.

Esimerkiksi Lappeenranta on jo tarttunut tilanteeseen ja yrittää oikaista

kehitystä tänä vuonna. Puhutaan jo ensi vuoden veronkorotuksestakin.

Imatralla palattiin parin todella lihavan verovuoden jälkeen karuun

todellisuuteen. Verokertymä oli lähes 20 miljoonaa euroa alempi kuin vuonna

2002. Imatraa ei kuitenkaan yllätetty asiassa housut kintuissa, vaan

laskuun oli osattu varautua, vieläpä täysimääräisesti.

Kunnallisveron lähes olematon kasvu huolettaa Imatran kaupungin

talousjohtajaa Aulis Multisiltaa. Ansio- ja pääomatuloista maksetut verot

kasvoivat Imatralla viime vuonna vain runsaalla prosentilla. Kun

kustannusten kasvu on useita prosentteja, niin tilanne käy Multisillan

mielestä hyvin pian kestämättömäksi.

MAAKUNTA sivu 6

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju, Tenho Tiilikainen