HEIKKI SOPANEN
Lappeenrannan kaupunginhallitus hyväksyi eilen säästöpaketin, jolla
yritetään osittain saada kaupungin taloutta tasapainoon. Säästöt
tarkoittavat kaupungin henkilöstön työtaakan tiukkenemista ja joidenkin
rakennushankkeiden lykkäämistä.
Kaupungin talous on huonossa jamassa, koska verotulot jäävät pienemmiksi
kuin on arvioitu.
Viime vuoden verotulokertymä jää kolmisen miljoonaa euroa budjetoitua
pienemmäksi, ja tämän vuoden verotulojen kohdalla näyttää alkuvuoden
perusteella käyvän samoin.
·Kun viime vuoden toteutuma ja tämän vuoden ennakkonäkymät lasketaan
yhteen, kaupungin verotulot jäävät 45 miljoonaa euroa pienemmiksi kuin
tämän vuoden talousarviossa oli ennakoitu, kaupungin rahoitusjohtaja Vesa
Matikainen kertoo.
Kaupunginhallituksen hyväksymä säästölista on pitkälti Matikaisen johtaman
rahatoimiston laatima, ja sen sisältämät toimenpiteet pannaan täytäntöön
eri toimialoilla välittömästi.
Sosiaali- ja terveystoimen on pysyttävä budjetissaan, ja muiden toimialojen
pitää säästää käyttömenoissa yhteensä 600 000 euroa. Investoinneista
karsitaan miljoona euroa, sijaiskielto otetaan käyttöön ja virkoja jätetään
täyttämättä.
Rahoitusjohtaja Matikaisen mukaan hallituksen hyväksymän ohjelman lisäksi
henkilöstömenot eri muodoissa ovat oikeastaan ainoat säästökohteet.
Lisätuloja ei helpolla löydy, koska palvelumaksut ja taksat ovat jo lähes
katossa, ja kaupaksi käyvä kaupungin omaisuus jokseenkin myyty.
·Veroprosentin korotus voi olla esillä lokamarraskuussa, mutta sen
korotus voi tulla voimaan aikaisintaan ensi vuoden alussa, rahoitusjohtaja
Matikainen selvittää lisätulojen mahdollisuutta.
Kurjuus tuli
esiin yllättäen
Lappeenrannan kaupungintalouden koko kurjuus näyttää tulleen niin
virkamiehille kuin poliitikoille yllätyksenä.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kylläkin viime joulukuussa lähes kuusi
miljoonaa euroa alijäämäisen budjetin tälle vuodelle, mutta jätti
kajoamatta kunnallisveroprosenttiin. Puheita sen nostosta pidettiin
kerettiläisinä ja alijäämä päätettiin hoitaa lainalla. Kun tätä vuotta on
eletty vajaa kaksi kuukautta, veroprosentin korotus ensi syksynä alkaa
vaikuttaa sovitulta asialta. Siitä tuskin tulee edes vaaliteemaa.
Kunnallisveron nosto yhdellä prosenttiyksiköllä lisää kaupungin verotuloja
noin kuudella miljoonalla eurolla, ja kaupunginjohtaja Markku Andersson on
jo puhunut selkeästi korotuksen puolesta.
Rahoitusjohtaja Matikainen sanoo, että viime vuoden verotulojen hyytyminen
alle budjetin selvisi vasta joulukuussa. Samalla oli käynyt selväksi, että
sosiaali- ja terveystoimi ylittää budjettinsa miljoonilla euroilla.
·Palvelujen rahoittamisen kannalta ei näytä hyvältä nyt eikä tulevina
vuosinakaan.
Matikainen lohduttautuu sillä, että huonosti menee muillakin kaupungeilla.
·Vain muutama kaupunki pääsee vuosikatteeseen, joka vastaa poistoja, mutta
nekään eivät välttämättä pysty investoimaan pelkästään tulorahoituksella.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jukka Kärri (kesk.) sanoo, että synkät
talousnäkymät olivat loppuvuonna tiedossa, mutta ne huononivat vielä
joulukuussa budjetin teon jälkeen.
·Veroprosentin nosto on viimeisenä käytettävä keino. Nyt taloudellinen
ahdinko on sen tasoinen, että sitä harkitaan. Samalla talouden kehitystä
seurataan entistä tarkemmin.