ANNE KOTIHARJU
Lappeenrannan entisen linja-autoaseman montun rakentamisen alun yhtenä
tulppana ollut palvelukeskussäätiö heltynee mukaan työmaan aloittavaan
palvelutalohankkeeseen. Lappeenrannan palvelukeskussäätiö on hionut
kaupungin kanssa tuki- ja palvelujen ostosopimusta edelleen niin, että
sopimus alkaa nyt tyydyttää myös säätiötä.
Kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina osaltaan palvelujen ostamisen
säätiöltä tulevasta palvelutalosta. Peltolan kerrostalojen ja Ison
Kristiinan väliin tulevien palveluasuntojen ja niihin järjestettävien
palvelujen kalleutta on arvosteltu jo etukäteen.
Kaupunki sitoutuu tukemaan rakennushanketta 10 prosentin
omarahoitusosuudella ja 10 prosentin lainalla. Laina on koroton ainakin
vuoteen 2013 asti, jolloin lyhennykset alkavat.
Vapaudenaukion
tontti hiertää
Säätiön hallituksen puheenjohtaja Irja Mether toteaa, että säätiö haluaisi
edelleen varmistaa itselleen tontin myös Vapaudenaukiolta liikenneympyrän
vierestä.
·Säätiön kannalta on ensiarvoisen tärkeää saada Taikinanmäen alueelle
kompakti kokonaisuus näitä palveluja. Linja-autoaseman monttuun meneminen
ei alkuunkaan ollut oma ideamme, vaan kaupungin toive.
Säätiön asiamies Jaakko Tuomi arvostelee sopimusta siitä, että
tonttiasiasta ei ole mainintaa.
·Tontin järjestymien myös Vapaudenaukiolta oli alunperin ehtomme siihen,
että lähdemme myös tuohon linja-autoaseman hankkeeseen.
Säätiön hallitus on alustavasti näyttänyt vihreää valoa
kaupunginhallituksen nyt hyväksymälle sopimukselle. Tonttiasia pitäisi
sekin ratkaista.
Mether odottaa kaupunginhallituksen kannanottoa siitä, että tontti varataan
säätiölle.
·Kaupungin ja säätiön intresseissä on, että saadaan tuettua
palveluasumista ja muistihäiriöisten tukiasuntoja kaupunkiin.
Montun liiketalot
ehkä alkuun kesällä
Asuinkorttelin rakentaminen alkaa kolmella kerrostalolla.
Palvelukeskussäätiön talon lisäksi tulee vanhusten kovan rahan talo sekä
myytävä kovan rahan asunto-osakeyhtiö. Kahden jäljelle jäävän
asuinkerrostalon rakentaminen alkaa kysynnän mukaan.
Ncc:n ja Okan muodostaman työyhteenliittymä Gallerian rakennushankkeen
aloitus linja-autoaseman montussa on siirtynyt viime syksystä. Nyt
näyttäisi siltä, että asuinkorttelin rakentaminen alkaisi maalis-huhtikuun
tietämillä.
Okan aluejohtaja Kari Metsäkallio toteaa, että nyt järjestellään muun
muassa rakennuslupa-asioita.
·Kerkesimme organisaationkin jo purkamaan. Eihän meillä ole sinne edes
vastaavaa mestaria, jota parhaillaan haetaan.
Varsinaisen montun alueen rakentaminen saattaa alkaa sekin jo loppukesästä.
Edellytyksenä on, että maaliskuussa valtuuston käsittelyyn tuleva kaava
hyväksytään eikä siitä valiteta.
·Emme parhaillaan neuvottele aktiivisesti kenenkään kanssa liiketalosta,
jota aiemmin kutsuttiin maakuntataloksi. Emme tee yhtään uutta
suunnitelmaa, ennen kuin kaava on vahva. Näkymät ovat kuitenkin hyvät ja
uskon, että montun hankkeista on vuoden 2006 lopussa iso osa valmiina.