TIINA PASANEN
Kaupunginpuutarhuri Arto Pulkkinen aloitti työnsä Lappeenrannassa lähes
päivälleen 28 vuotta sitten. Tuolloin vihersuunnittelu oli tuntematon
käsite kaupungin virkarattaissa. Hetteillä oli niin puidenhoito kuin moni
muukin asia.
·Lähes nollatilanteesta sain aloittaa, ja työn mukana olen kasvanut
itsekin, Pulkkinen tunnustaa.
Työtä on riittänyt, ja tulosta tullut. Kaupunkiin on perustettu tänä aikana
muun muassa 45 lastenleikkipuistoa sekä kunnostettu lukuisten koulujen ja
päiväkotien piha-alueita. Myös lehmustenkaupungin maineesta on yritetty
pitää kiinni: puistoihin ja kadunvarsille on istutettu 3 000 lehmusta
seuraavien sukupolvien iloksi.
Pulkkisen kädenjälki on pantu merkille myös valtakunnallisesti.
Puutarhaliiton hopeinen ansiomitali sai perjantaina seurakseen liiton
kultaisen ansiomerkin.
·Tänne on matkailijan aina ilo tulla, kun näkee, miten hyvässä hoidossa
viheralueet ja puistot ovat. Kauniissa ympäristössä viihtyvät myös
asukkaat, Puutarhaliiton toimitusjohtaja Pekka Metsola kiitteli.
Arvostus
karissut
Metsola muistutti, että hyvin hoidetut istutukset ja puistot ovat tärkeä
osa kaupungin julkisivua. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin huomautti, että
säästötalkoissa viherosastot ovat kokeneet kovia.
·Puutarha-alan asiantuntijat ovat jääneet kuntien katu- ja
puisto-osastoissa yhä enemmän insinöörien ja muiden alojen ammattilaisten
jalkoihin.
Myös työntekijämäärä on kaventunut reippaasti. Lappeenrannan puistotoimessa
työskenteli parhaimmillaan yli 80 ihmistä. Tänä päivänä tekijöitä on enää
35. Säästöjen ohella syynä on alan koneellistuminen.
Pulkkinen pelkää, että puistot alkavat rapistua.
·Nyt käydään kovaa kilpailua siitä, mihin kuntien vähenevät rahat
käytetään. Kauneudesta näyttää olevan helpointa säästää.
Eläkepäivät
odottavat
Kaupunginpuutarhuri aikoo tänä vuonna laittaa arkistonsa mallikelpoiseen
kuntoon, jotta seuraajan ei tarvitse aloittaa tyhjästä. Eläkepäivien vietto
alkaa marraskuun lopussa. Viimeisen työpäivänsä Pulkkinen tekee syyskuussa.
·Paljon enemmänkin olisin voinut saada aikaa.Valitettavasti kunnallisissa
organisaatioissa ideat ammuttaa herkästi alas sen kummemmin niitä
pohtimatta. Useimmiten kyse ei ole edes rahasta vaan tahdosta, hän harmittelee.
Pulkkisen mieltä lämmittävät Lappeenrannassa erityisesti kukkaistutuksin
tehdyt vaakunat sekä vesitornin läheisyyteen perustettu puulajipuisto,
arboretum. 14 hehtaarin puistossa on yli 150 puulajia ja pensasta.
·Valitettavasti ihmiset eivät oikein tunne puistoa, vaikka se perustettiin
jo parikymmentä vuotta sitten.
TIINA PASANEN
Kuvateksti
Tunnustusta. Kaupunginpuutarhuri Arto Pulkkinen sai perjantaina
Puutarhaliiton kultaisen ansiomitalin.