Rakentaminen linja-autoaseman montussa alulle ensi kesänä

Rakentajat odottavat rauhassa keskustagallerian asemakaavamuutoksen lainvoimaiseksi tuloa.

HEIKKI SOPANEN

Lappeenrannan puretun linja-autoaseman alueelle alkaa nousta liike- ja

toimistotiloja aikaisintaan ensi kesänä. Rakentamisesta vastaava NCC:n ja

Okan työyhteenliittymä aikoo odottaa rauhassa, kunnes alueen

asemakaavamuutos saa lainvoiman.

Kaupungin tekninen lautakunta hyväksyi kaavan eilen, ja näillä näkymin

kaava on lainvoimainen aikaisintaan huhtikuun lopulla. Vasta sitten

työyhteenliittymä aloittaa niin sanotun keskustagalleriakorttelin

lopullisen suunnittelun.

Rakennusliikkeet eivät hötkyile, koska niille tuli kaavavalituksen vuoksi

ikävä viivästys linja-autoaseman alueen asuntorakentamisessa. Prosessi ei

ole vieläkään ohi, ja viime syksynä alkavaksi kaavailtu asuntorakentaminen

ei ole alkanut vieläkään.

Liike- ja toimistotilojen osalta työyhteenliittymä aikoo pelata varman

päälle. Okan aluejohtaja Kari Metsäkallio sanoo, että keskustagallerian

rakentaminen voi alkaa joko niin sanotusta maakuntatalosta tai

sankarihautausmaan puoleisten liiketilojen rakentamisella.

Jos alkuun päästään ensi kesänä, keskustagalleria valmistuu vuonna 2006.

MAAKUNTA sivu 4

Kirjoittaja:
Heikki Sopanen