MATTI SAARELA
Lemiläinen Heli Karttunen on Imatran Taidekoulun kasvatti. Sen näkee ja
kuulee heti. Karttunen on lahjakas ja sanavalmis taiteilija Lemiltä.
Tiistaina Karttunen toi maaluksiaan Imatran kulttuurikeskuksen kolmannen
kerroksen aulatiloihin. Näyttelyn nimi on Vedenkuvia ja se on ollut
aikaisemmin esillä Lemin kirjastossa.
·Minulla on taipumus maalata realistisesti. Haluan tuoda kuvillani esiin
myös optisia harhoja, illuusioita. Vesi on elementti, jonka lähellä ei
pysty selvästi erottamaan, missä kulkee veden, ilman ja maan raja. Vesi on
samaan aikaan läpinäkyvä ja heijastava materiaali, Karttunen sanoo.
Aiheensa Karttunen poimii luonnosta.
·Olen aina liikkunut paljon luonnossa. Etsin myös maalausteni aiheet
sieltä, hän kertoo.
Maalaaminen on taiteilijalle ajattelun väline. Karttunen osaa pukea
ajatuksensa myös sanoiksi.
·Ehkä se johtuu siitä, että olen joutunut miettimään paljon näitä kuvia.
Olen joutunut hakemaan omaa ilmaisuani, hän sanoo.
Vedenkuvia on osuva nimi Karttusen näyttelylle. Pienikokoisissa
maalauksissa valo läikkyy lammen tai lätäkön pinnalla.
·Aiheet, joita käsittelen, vaativat tarkkuutta. Työ muuttuu helposti vähän
imeläksi. Työt vaativat tietynlaista maalauksellisuutta ja kuitenkin
riittävää realistisuutta. Kun kuva käsittelee optista harhaa, katsojan
pitää tajuta, mitä kuvassa on, Karttunen sanoo.
·Olen itse hyvin kriittinen kuvieni suhteen. Huonon kuvan jätän mieluimmin
kokonaan näyttämättä, hän jatkaa.
MATTI SAARELA
Kuvateksti
Vedenkuva ja veden neito. Kesäinen valo läikkyy Heli Karttusen maalauksissa
veden kalvolla.
Heli Karttunen
¤·Syntynyt 1969 Lappeenrannassa
¤·Imatran Taidekoulu 1995-1999
¤·Etelä-Karjalan taiteilijaseuran jäsen
¤·Taidemaalariliiton kokelasjäsen vuodesta 2000