URPO LAANINEN
Eduskunnan entinen puhemies Riitta Uosukainen nyökytteli tyytyväisenä
kotonaan Imatralla torstai-iltana kuunnellessaan uutisia, joiden mukaan
kokoomuksen eduskuntaryhmä tukee puheenjohtaja Ville Itälää.
·Kokoomuksen ryhmä ei vastustanut häntä. He olivat Benin puolesta,
Uosukainen kommentoi napakasti.
Hänen mielestään Ben Zyskowiczin vaihtaminen olisi ollut aivan hölmöä tässä
tilanteessa. Ryhmäjohtajanäytelmä oli harmillinen takaisku puolueelle.
·Minusta meni ehdottoman oikein, että Ben voitti. Olen sitä mieltä, että
se prosessi ei ollut lähtöisin Villestä, vaan jostakusta muusta.
Uosukainen oli viettänyt alkuviikon Helsingissä ja osallistunut
valtiopäivien avajaisjuhliin.
·Jotenkin mie en ymmärrä, mistä tällainen neronleimaus välähti, ja vielä
Ville sekoitettiin siihen, koska näytti, että hän olisi halunnut raivata
toisen tieltään.
Riitta Uosukaisen mielestä puheenjohtaja Itälän ei olisi pitänyt puuttua
ensinkään ryhmäjohtajan valintaan. Hän on vain yksi ryhmän jäsen.
·Miekin olisin suuttunut, jos meitä olisi tultu mestaroimaan
ryhmäjohtaja-asiassa. Se ei ollut kypsä menettely. Pitää olla reilu peli.
Miullekin tuli paljon puheluita, että tällainen ei sovi.
Zyskowiczia parempaa salityöskentelijää kokoomuksessa ei Uosukaisen
mielestä ole todellakaan. Hänen paikkansa on eduskuntatalossa, ei
maakuntamatkoilla.
·Ja mitä olisi menetetty, jos Beniä ei olisi valittu, esimerkiksi Mauri
Pekkarinen Ben Zyskowicz kiistapari. Television Itsevaltiaatkin olisi
mennyt nurin ilman Benkkua.
·Ehkä joillakin on kademieli, että Ben osaa niin paljon, ja hänellä on
suorat suhteet nuoriin.
Ryhmäjohtaja Zyskowiczin kaatoa pohjustivat niin sanotut maakuntien
hiljaiset miehet, joille Riitta Uosukainen antaa aikamoista sapiskaa.
·Maakuntien hiljaiset miehet, olkaa hyvä, teidän täytyy käyttää
puheenvuoroja ryhmäkokouksissa ja salissa eikä niin, että menette jonnekin
saunalle tekemään kähmytyötä. Se on vanhanaikaista.
·Ja onko se mikään kunnia olla maakunnan hiljainen mies, kyllä särmää
pitää olla. Minä jos kuka olen maakunnan nainen, mutta en kovin hiljainen.
Opposition pitää
kaataa hallitusta
Riitta Uosukainen painottaa, että kokoomuksen eduskuntaryhmän pitää olla
yhtenäinen. Hän varoittaa palaamasta 1980-luvun aikaan, jolloin mietittiin,
kuka tekee mitäkin ja mihin joukkoon kuuluu.
·Silloin oli suomislaiset ja salolaislaiset, eikä se ole viisasta.
Hän muistuttaa, että kokoomus on nyt oppositiossa.
·Se ei tarkoita, että ollaan itseämme vastaan oppositiossa, vaan
oppositiossa hallitusta vastaan.
·Muistan hyvin, kun olin itse oppositiossa. Sanoin aina, että hyväähän
minulle kuuluu, mutta tänäänkään en saanut hallitusta kaadetuksi. Siitähän
pitäisi lähteä eikä suinkaan alkaa kaataa omaa ryhmäjohtajaa.
Riitta Uosukainen sanoo tukevansa Ville Itälää niin kauan kun hän on
puheenjohtajana. ·Nyt tämä menee mainiosti, kun työ jatkuu ja Ville pystyi
kokoamaan itsensä. Hän saa taas arvostusta ihan toisella tavalla.
·Uskon Villen vilpittömyyteen, mutta hän on näköjään pikkuisen vietävissä,
mutta eiköhän tämä asia lisää särmää.
Uosukainen toivoo kokoomukseen nyt reipasta linjakeskustelua ja Itälälle
uusia haastajia.
·Olen saanut hirmuisen hyvän kuvan Marjo Matikainen-Kallströmistä. Olimme
Topin kanssa hänen takanansa viime eurovaaleissa. Hänellä on viipurilaisia
juuria, ja hänessä on ainesta.
·Sari Sarkomaakin olisi ihan hyvä ja laadukas kandidaatti, naisehdokasta
kaipaava Uosukainen sanoo.
Uosukainen ei
moiti Lipposta
Puhemies emerita Riitta Uosukaista ei saa millään moittimaan nykyistä
puhemiestä, SDP:n puheenjohtajaa Paavo Lipposta.
·En halua enkä voi. Meillä on ollut niin hyvät välit, kun hän oli
pääministerinä.
Monet kansanedustajat ihmettelivät, kun Lipposella ei ollut valtiopäivien
avajaisissa juuri mitään sanottavaa. Sen sijaan hän esittää ahkerasti
kantojaan eduskunnan ulkopuolella.
·Arvelen, että hän on harkinnut sen niin, että hän halusi tehdä selvän
eron puhemiehen roolin ja sitten puheenjohtajan roolin kanssa.
Valtiopäivien avajaisissa hän halusi olla tiukasti puhemies.
Uosukainen muistuttaa, että hän itse ei ollut koskaan puolueen napanainen.
·Historia näyttää, mikä on ollut oikeampi tai väärempi tapa toimia
puhemiehenä, mutta minun on ainakin ollut oikea, ihan varmasti on.
Eduskunnassa on
vennon joutioita
Riitta Uosukainen on ollut kohta vuoden ajan poissa eduskuntatyöstä.
·Rehellisesti kiitän kädet ristissä joka päivä, että mie en oo siinä
myllyssä enää.
Eduskuntatyö näyttää hänen mielestään totta kai erilaiselta, kun sitä ei
tiedä enää sisältä.
·Siellä on tavaton määrä ventovieraita ihmisiä, vennon joutioita, kuten
Kalevala sanoo.
·Kyllä eduskunta näyttää aika kasvottomalta, kun sitä katsoo näin sivusta
päin.
Uosukainen käy nykyisin aika harvoin eduskunnassa, koska hän ei halua
sekaantua asioihin. Pitkäaikainen puhemies kutsutaan tietysti erilaisiin
tilaisuuksiin ja juhliin, kuten valtiopäivien avajaisiin.
Puhemies on aina puhemies, ja sellaisena Uosukainen tunnetaan. Imatralla
kotona pöytä on pullollaan kutsuja eri tilaisuuksiin Riitalle ja Topille.
·Niitä tulee ihan mahdottomasti. Nyt minulla on tämä puhepaasto, ja olen
sanonut monille, että en tule. Kirjoitan enkä esiinny niin paljon.
Stubbin taakse
eurovaaleissa
Puhepaastosta huolimatta Riitta Uosukainen on entisensä, ja häneltä riittää
kommentteja ja mielipiteitä asiasta kuin asiasta. Kokouksiakin riittää. Hän
johtaa 250 000 jäsenen Naisten valmiusliittoa sekä toimii mm.
maanpuolustuksen tuessa, karjalaisen kulttuurin edistämissäätiössä,
kansallisoopperan hallintoneuvostossa ja Sibelius-akatemian neuvottelukunnassa.
·Sivistys ja puolustus, ei siinä mitään uutta.
Ensi kesän eurovaaleista Uosukainen kieltäytyi. Hän harmittelee, jos
vaalipiiristä ei löydy kokoomuslaista ehdokasta. Itse hän on asettunut
Brysselissä asuvan Alexander Stubbin tueksi.
·Hän on erinomaisen pätevä ihminen ja asiantuntija, mutta häntä pitää
aivopestä meidän Kaakkois-Suomen asioista.
Riitta Uosukainen miettii Itä-Suomen kehittämistä ns. idän viisaiden
ryhmässä ja on huolissaan Saimaankaupungin yhteistyön etenemisestä.
·Minusta on niin surullista, jos jokin ryhmä lähtee jarruttamaan, taivas
tietää minkä takia, taktisista syistä, kunnallisvaalien takia tai
henkilökohtaisesta vallan menettämispelosta, Riitta Uosukainen heittää
kotikaupunkinsa sosialidemokraateille.
SEPPO RAUTIOVAARA
Kuvatekstit
Puhemiehellä puhepaasto. Riitta Uosukainen on vähentänyt esiintymisiä ja
keskittyy kirjoittamiseen. Tekstiä tulee julki viimeistään 2006, naisten
satavuotisen äänioikeuden kunniaksi.
Kutsuttu pari. Riitta ja Topi joutuvat karsimaan menojaan, sillä kutsuja
tulee paljon.
Riitta Uosukainen
¤·Syntynyt 18.6.1942 Jääskessä.
¤·Naimisissa vuodesta 1968 everstiluutnantti Toivo Uosukaisen kanssa, poika
Antti (s. 1974).
¤·Filosofian kandidaatti 1969, filosofian lisensiaatti 1970.
¤·Imatrankosken lukion vanhempi lehtori vuodesta 1971, Kymen läänin
äidinkielen lääninkouluttaja 1976-1986.
¤·Kokoomuksen kansanedustaja 1983-2003, Esko Ahon hallituksen
opetusministeri 1991-1994, eduskunnan puhemies 1994-2003.
¤·Julkaisuja äidinkielen oppikirjojen lisäksi ”Liehuva liekinvarsi”,
puheita ja kirjeitä 1996.