Johanneksen evankeliumi on esityksenä harras ja toimiva

Hämeranta tekee Johanneksesta varhaisen journalistin ja jättää katsojan ulkopuoliseksi.

MATTI SAARELA

Jeesus tulee! Ja melkein joka tuutista. Sunnuntaikirkko on saanut

teatterista ja elokuvasta itselleen oivan tukijan.

Kristinusko on jokaisen länsimaisen ihmisen ajattelun ja maailmankuvan

peruspilari silloinkin, kun yksilöllä ei ole omaa, tunnepohjaista

vakaumusta. Tärkeä meille on myös kristitty humanismi, tai ainakin sen

pitäisi olla.

Maailman ihmiset jakautuvat kahteen ryhmään. Suurin osa ihmiskunnasta elää

edelleen samanlaisessa köyhyydessä kuin Jeesuksen aikalaiset. Sitten olemme

me, jotka elämme keskellä yltäkylläisyyttä, tavarahelvettiä.

Uskonnolle on siis tilausta. Valitettavasti uskontojen uusi tuleminen on

merkinnyt myös uskonnollisen fundamentalismin ja suvaitsemattomuuden uutta

tulemista. Karl Marx ei ole ehkä se filosofi, jota tässä yhteydessä pitää

siteerata. Sitä paitsi hän oli väärässä. Uskonto ei ole oopiumia kansalle,

vaan yhä useimmille kansoille se tuntuu olevan rähinäviinaa.

Teatteri Imatran Johanneksen evankeliumi on tekijöidensä mukaan upea tarina

maailman luetuimmasta teoksesta. Se on tietenkin totta. Kysymys on siis

todellisesta klassikosta, josta on löytynyt tulkittavaa ja tulkintoja

viimeiset 2000 vuotta.

Ohjaaja Jarmo Hämeranta ja näyttelijä Kari Kinnari ovat olleet hyvin

tosissaan esityksensä kanssa.

Johanneksen evankeliumi on ollut, tai siitä on tullut tekijöilleen

harjoitusprosessin aikana niin tärkeä asia, että katsoja jäi ainakin

esityksen ensi-illassa hieman ulkopuoliseksi.

Hämeranta valitsi neljästä evankeliumista juuri Johanneksen evankeliumin,

koska se on silminnäkijän kuvaus Jeesuksen elämästä.

Johannes oli sulkakynän käyttäjänä varhainen journalisti. Hämerannan ohjaus

ja Kinnarin tulkinta korostavat tekstin autenttista luonnetta.

Dramaturgisesti Johanneksen evankeliumi on tietenkin ongelmallinen teksti.

Ehkä nykyisen, tositv:n parissa kasvaneiden sukupolvien kannattaisi ottaa

tosissaan Jeesuksen sanat: autuaita ovat ne, jotka eivät näe, mutta uskovat

silti. Vaihtoehto tälle on se taivaallinen väkivaltaviihde Mel Gibsonin

tylliin Hollywoodin parhaiden perinteiden mukaisesti.

Kinnarin esityksessä dialogi ja kertova ote vuorottelevat. Evankeliumin

tekstiä on tietenkin lyhennetty reippaasti. Itse tarina on kuitenkin

varmaan jokaiselle kuulijalle niin tuttu, että katsoja paikkaa

automaattisesti esitykseen jäävät aukot.

Hämeranta on itse lavastanut esityksensä. Tärkeä merkitys kokonaisuuden

kannalta on myös Marja Liukkosen puvuilla, ja Keijo Miettisen luomalla

hienolla äänimaailmalla.

KAI SKYTTÄ

Kuvateksti

Visuaalisesti näyttävä. Johanneksen evankeliumin ylöspano on hieno. Se on

yhtä aikaa harras ja toimiva. Tarinan kertojana toimii Kari Kinnari.

TEATTERI

¤·Johanneksen evankeliumi

¤·Ohjaus ja lavastus Jarmo Hämeranta

¤·Kertoja: Kari Kinnari

¤·Valot Jukka Parviainen

¤·Äänet: Keijo Miettinen

¤·Teatteri Imatran ensi-ilta 20.3. teatterin pienellä näyttämöllä.

Kirjoittaja:
Matti Saarela