HEIKKI SOPANEN
Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:llä oli viime vuonna tyhjillään keskimäärin
60 vuokra-asuntoa. Määrä ei ole suuri, sillä kaupungin omistamalla yhtiöllä
on yhteensä yli 3 500 asuntoa, joissa asuu 11 000 lappeenrantalaista.
Tyhjistä asunnoista saamatta jäänyt vuokratulo ei myöskään vaikuttanut
yhtiön tulokseen.
Tyhjät vuokra-asunnot ovat kuitenkin uusi ilmiö lappeenrantalaisilla
asuntomarkkinoilla.
·Luulen, että tyhjien vuokra-asuntojen määrä ei pienene vaan tilanne
jatkuu tällaisena parikin vuotta. Toivottavasti määrä ei kuitenkaan
suurene, vaikka ihmiset saavat edullista lainaa oman asunnon ostoon,
Asuntopalvelun toimitusjohtaja Tuija Salvola sanoo.
Salvolan mukaan tilanne ei pelota, mutta panee olemaan varuillaan. Salvola
uskoo Asuntopalvelun kilpailukykyyn, sillä yhtiön vuokrataso on
kohtuullinen eikä paineita suurelle nousulle ole. Vuokrasaatavatkin ovat
pysyneet kohtuullisina tehostuneen perinnän ansiosta.
·Me perimme vuokralaisilta vain yhden kuukauden vakuusmaksun, ja vuokraan
sisältyvät vesi, sauna ja pyykkitupa. Nämä seikat puhuvat puolestamme,
Salvola kertoo.
Tyhjiä asuntoja on eniten kaupungin länsialueella. Salvola sanoo, että
jostain syystä länsisuunta ei vedä. Tyhjillään on erityisesti kaksioita ja
nykyään myös kolmioita.
·Mitään kummitustaloja ei kuitenkaan ole syntymässä, sillä tyhjät asunnot
jakaantuvat tasaisesti eri taloihin. Rakennamme myös uusia asuntoja yhden
talon eli noin 30 asunnon verran vuodessa. Meillä on tonttivarauksia
vuoteen 2006 saakka, Salvola kertoo.
Uudisrakentamisessa on jarru päällä, sillä parhaina vuosina Asuntopalvelu
rakennutti satakin asuntoa vuodessa.
Asuntopalvelun liikevaihto tulee jokseenkin kokonaan asuntojen
vuokrauksesta. Isännöinti tuo vain rikan rokkaan. Viime vuonna
Asuntopalvelun asunnon hakijoita oli yhteensä 380, mikä on yli puolet
vähemmän kuin pahimman vuokra-asuntopulan aikoina muutama vuosi sitten.
Yhtiössä on meneillään arava-asuntojen pääomavuokrantasaus, joka saadaan
päätökseen ensi vuonna. Viime vuonna Asuntopalvelun perimä keskivuokra oli
7,50 euroa neliöltä.