MARTTI HYTTI
Pörssiyhtiö Larox Oyj:n osakepääoma ja osakkeiden lukumäärä kasvavat
merkittävästi. Laroxin yhtiökokous hyväksyi keskiviikkona osakepääoman
korotuksen ja yhtiön osakkeen splittauksen eli jakamisen kolmeen osaan.
Osakepääoman korottamiseen sisältyy myös suunnattu anti yhtiön johdolle.
Osakepääoman korottamisella ja osakemäärän kasvattamisella yhtiö pyrkii
parantamaan omavaraisuuttaan ja rahoitusasemaansa. Tavoitteena on samalla
päästä pörssin päälistalle ja parantaa yhtiön osakkeen arvostusta.
Outokummun suodatinliiketoiminnan osto kasvatti yhtiön velkataakkaa ja
heikensi omavaraisuusastetta. Osakeannilla yhtiö voi osaltaan keventää
velkataakkaansa.
Laroxin B-sarjan osake on tähän asti ollut listattuna pörssin i-listalla.
Sen vaihto on ollut vähäistä ja arvostus alhaalla. Liiketoimintakaupan
jälkeen kurssi on kääntynyt jyrkkään nousuun. Vuodessa Laroxin B-osakkeen
kurssi on noussut seitsemästä eurosta 19 euroon.
Yhtiökokouksen hallitukselle antamien antivaltuuksien ja yhtiöjärjestyksen
muutoksen mukaan yhtiössä voi olla enintään neljä miljoonaa A-osaketta ja
enintään 16 miljoonaa B-osaketta.
Yhtiön vähemmistöosakkaiden ryhmittymän edustaja Jarmo Henriksson toivoi,
että yhtiön osakesarjat yhdistettäisiin.
Hän katsoi, että osakkeen splittauksella A-sarjan äänimäärä kasvaa hyvin
merkittävästi, jolloin vähemmistöosakkaitten vaikutusmahdollisuudet
entisestään kapenevat. Hän esittikin, että yhtiön hallitus selvittäisi
osakesarjojen yhdistämistä.
Henriksson ehdotti lisäksi vähemmistöosakkaiden edustajan valitsemista
yhtiön hallitukseen. Uudeksi hallituksen jäseneksi hän esitti
diplomi-insinööri Teemu Tunkeloa, joka vastaa ABB-konsernissa neljän
miljardin dollarin arvoisesta liiketoiminnasta.
Äänestyksessä entiset hallituksen jäsenet koneinsinööri Timo Vartiainen,
koneteknikko Nuutti Vartiainen, kauppatieteiden maisteri Terhi-Katariina
Aaltonen, ekonomi Jouko Jaakkola ja taloustieteiden maisteri Teppo Taberman
valittiin uudelleen.
Yhtiön viime vuoden liikevaihto oli 56,5 miljoonaa euroa, jossa on laskua
edelliseen vuoteen 4,6 prosenttia. Liikevoitto oli 4,1 miljoonaa euroa, kun
se oli edellisenä vuonna 2,2 miljoonaa euroa. Omavaraisuusaste oli vuoden
lopussa 28,3 prosenttia.
Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaan maksaa viime tilivuodelta
osinkoa 0,50 euroa osakkeelta.
Hallituksen jäsenille maksetaan palkkiota 15 000 euroa vuodelta.
Puheenjohtajan palkkioksi vahvistettiin 7 000 euroa kuukaudelta.
Liiketoimintakauppa
vastannut odotuksia
Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Timo Vartiainen totesi avauksessaan, että
viime vuosi oli Laroxille monessa suhteessa haasteellinen, mutta samalla
hieno vuosi.
·Alkuvuodesta jouduimme tekemään organisaatiossa kipeitä ratkaisuja.
Loppuvuodesta Outokummun suodatinliiketoiminnan osto teetti kovasti töitä.
Haasteet kuitenkin jatkuvat, kun yrityskauppaa sulatellaan.
Toimitusjohtaja Toivo Matti Karppanen luonnehti yhtiön viime vuoden
taloudellista tulosta tyydyttäväksi.
·Lähtökohdat vuodelle olivat heikot, kun alkuvuoden tilauskanta oli vain
13 miljoonaa euroa. Kustannussäästöjen ja markkinointiponnistelujen
ansiosta liikevoitto lähes kaksinkertaistui edelliseen vuoteen verrattuna.
Kuluvan vuoden näkymiä hän pitää lupaavina.
·Liiketoimintakauppa on vastannut taloudellisesti odotuksia.
Toimitusjohtaja suhtautuu luottavaisesti siihen, että tänä vuonna
saavutetaan 100 miljoonan euron liikevaihto.
PEKKA HÖLKKI
Kuvateksti
Haasteet jatkuvat. Toimitusjohtaja Toivo Matti Karppasen mukaan kuluva
vuosi alkoi haasteellisesti, kun yhdessä yössä yhtiön volyymi kaksinkertaistui.