ANNE KOTIHARJU
Saastunut maaperä ja lentomelu ovat kutistaneet Leirin alueen
kerrostaloaluesuunnitelmia. Leirin marketalueen ja Snellmaninkadun
välimaastoon ja rata-alueelle piti tulla laaja, keskustaa elävöittävä
kerrostaloalue.
Nyt käsittelyssä on asemakaavan muutos, jossa tyydytään kolmeen
kerrostaloon Vanhan kentän laidalla. Vuoden 1998 kaavaluonnoksessa
kerrostaloja oli 20.
Tekninen lautakunta jätti kaavamuutoksen keskiviikkona vielä pöydälle.
Ilmailulaitos on edelleen sitä mieltä, ettei lentomelualueelle pitäisi
rakentaa. Melulle herkkien toimintojen sijoittaminen melualueelle lähelle
kiitotien päätä ei ole sopusoinnussa ilmaliikenteen
kehittämismahdollisuuksien turvaamisen kanssa.
Ilmailulaitos toteaa, että niin kauan kuin lentoasema on virallisesti
luokiteltu niin sanotuksi valtakunnallista merkitystä omaavaksi
lentoasemaksi, on lentoaseman kehittämismahdollisuudet turvattava kaavoissa.
Kaupungin kaavoituspäällikkö Erkki Jouhki sanoo, että melualueelle voi
tässä tapauksessa rakentaa. 65 prosenttia asuinkerrosalasta sijaitsee
melualueella.
·Viereiselle Snellmaninkadun alueelle hyväksytyn kaavan perusteella tätä
voi pitää täydennysrakentamisena. Ympäristöministeriön ohjeiden mukaan
vastaavalle melualueelle voi hyväksyä asuntojen täydennysrakentamista, jos
alue muuten sopii asumiseen erityisen hyvin.
Vastineessa ilmailulaitoksen lausuntoon kaupunki vielä toteaa, että
ennustettu lentomelualue ei saa sulkea kokonaan pois asutusta, koska
lentokentän nousut ja laskut ohjataan suunnittelualueen yli vain
poikkeustapauksissa. Lisäksi alueella lentomelua suurempi ongelma on
liikenteen melu.
Haluttua seutua
Jouhkin mielestä asuinrakentamista Leiriin ei pidä kaihtaa.
·Kyllä me olemme sitä mieltä, että nuo talot siihen aivan hyvin istuvat.
Talot tulevat kysynnän kannalta erittäin hyvälle paikalle.Tilanne vielä
paranee, kun toivottavasti vielä tämän vuoden aikana valmistuu ratapihan
ylitys Lentäjäntien jatkeena.
Leirin muu kaavoitus jäi nyt odottamaan.
·Jätettiin se eteläpää pois, jotta päästäisiin jollain tavalla etenemään
Leirissä.
Maaperän saasteet, raskasmetallit, vaivaavat enemmän eteläpäässä.
Kiskoja rullalle
Rata-alueen kiskot häviävät lähiaikoina niin, että vain yksi pari,
satamarata, jää jäljelle. Radan suuntaisesti voi rakentaa kolme
nelikerroksista taloa. Kaava-alueen ulkopuolelle tuleva Lentäjäntien jatke
helpottaa jatkossa kulkua marketeille ja keskustaan.
Vanhan kentän alue on merkitty urheilu- ja virkistyspalvelujen alueeksi.
Helsingintien ja Leirikadun väliin jää Kaarnapuisto, jossa on myös yleinen
pysäköintialue. Jouhki muistuttaa, että lentoliikenne ei ole kehittynyt
ennusteiden mukaan. Meluarvoennuste perustuu etenkin rahtiliikenteen kovaan
kasvuun.
Iso osa Lappeenrannan keskustaa on aikanaan rakennettu lentokentästä
piittaamatta.
·Suurin osa nykyistä keskustaa olisi melualueella, jos ennusteiden
mukaista melutasoa olisi olemassa.