HANNU OJALA
Nuijamaan rajavartioaseman päällikkö kapteeni Mauri Välimaa valittiin kolme
vuotta sitten oman ammattiliittonsa puolelta vuoden opistoupseeriksi. Nyt
hänet huomioi työantaja vuoden rajamieheksi. Perustelut ovat pääosin samat.
Hän on osoittanut korkeaa ammatti- ja johtamistaitoa tehtävässään ja
saavuttanut toiminnallaan varauksettoman luottamuksen ja arvostuksen.
Ammattijärjestöstä voisi tällä hetkellä löytyä jo epäileviäkin sävyjä
Nuijamaan vartioaseman johtamisesta. Opistoupseereiden tehtäviä on
valutettu organisaatiossa alaspäin. Pelkästä vanhasta muistista
työntekijäryhmät ovat olleet kateellisia omista tehtävistään.
Ylirajavartijoita on Nuijamaalla työvuorojen esimiehinä, ja sotilaallisen
johtajakoulutuksen saaneita opistoupseereita käytetään isommissa
projekteissa. Johtamistyyliä on säädetty sotilasorganisaatiossa
ihmisläheisemmäksi. Painotetaan asiakaspalvelua.
Muutosten syitä löytyi kahdelta suunnalta. Perinteisiin opistoupseerin
tehtäviin ei riittänyt enää henkilöitä. ja toisaalta henkilöstön osaaminen
ja organisaation rakenne eivät Mauri Välimaan mielestä enää vastanneet
toisiaan.
Järjestelmä kuormittuu turhaan, jos yksinkertaiset käytännön kysymykset ja
vastaukset niihin kulkevat pitkän komentoketjun kautta. Hyvin usein tieto
kuitenkin löytyy asian tekijältä eikä hänen esimieheltään.
Kaikkea ei ehdi tehdä, sanoo kohta 150 ihmisen työpaikan johtaja.
Mauri Välimaa sanoo oman johtamistyylinsä lähtevän vuorovaikutuksesta ja
alaisiin luottamisesta. Asioista on on parempi keskustella etukäteen kuin
selvitellä niitä jälkikäteen.
Luottaminen on myös olosuhteiden sanelemaa.
Perinteisen sotilasorganisaation ajatteluun kuuluu, että esimiehen pitää
tietää pelkästään tietämisen takia, mitä joukossa tapahtuu. Mauri Välimaa
ei usko, että se on läheskään aina välttämätöntä. Merkityksettömillä
asioilla ei kannata vaivata itseään.
Vankka näkemys tasapuolisesta ja oikeudenmukaisesta käyttäytymisestä on
saanut Mauri Välimaan puuttumaan myös virkamiesten käyttäytymiseen ja
pukeutumiseen. Tyypillisesti esimiehet ovat hanakoita osoittelemaan
alaisten virheitä. Hyvää pitää vaatia myös esimiehiltä, hän on kirjoittanut
vartioston lehden uusimmassa numerossa.
Monessa asiassa on pelkästään kaksi vaihtoehtoa. Ne joko ovat, tai eivät
ole. Kun vaatii, pitää muistaa vaatia itseltäänkin, Välimaa korostaa.
Rajavartioaseman johtamista hän pitää ajoittain vaikeana, mutta ei koskaan
ylivoimaisena tehtävänä. Ylivoimaisia tehtäviä annettiin hänen mielestään
vain 65 vuotta sitten. Historia on myöhemmin osoittanut, että niistäkin
suoriuduttiin hyvin.
SEPPO RAUTIOVAARA
Kuvateksti
Tyytyväisyyttä Nuijamaalla. Mauri Välimaa sanoo olevansa tyytyväinen siitä,
että tekemisen henki Nuijamaalla on hyvä.
Mauri Välimaa
¤·Nuijamaan rajavartioaseman päällikkö, kapteeni
¤·Opistoupseeri
¤·Syntynyt 1957 Lappeella, ensimmäinen koti Vainikkalan rajavartioasemalla.
¤·Rajavartioston palveluksessa vuodesta 1979.
¤·Perhe: vaimo ja 19-vuotias tytär.
¤·Tämän hetken ykkösharrastuksia ovat mökkeily ja liikunta.