VESA SALMINEN
Liiga-SaiPa Oy tarpoo syvällä taloudellisessa ahdingossa. SaiPan
liigajoukkuetta pyörittävän yhtiön hallituksen puheenjohtaja Jouni Okko ei
ennen tilikauden päättymistä huhtikuun lopussa halua kertoa mitään yhtiön
taloudellisesta tilanteesta, mutta Etelä-Saimaan tietojen mukaan yhtiön
omat pääomat ovat pakkasella 150 000 euroa ja velkaa on kertynyt eri
puolille 500 000 euroa.
·Emme ole kriittisessä tilassa, Okko vakuuttaa.
Kiekkoyhtiö on saanut omistajaltaan SaiPa ry:ltä luvan järjestää suunnatun
osakeannin talouden pelastamiseksi. Ostajille on tarjolla 60 prosenttia
yhtiöstä.
·SaiPa pelaa ensi kaudella liigassa, vaikka ulkopuolista pääomaa ei
tulisikaan, Okko lupaa.
Liiga-SaiPa Oy:llä on tiettävästi erilaisia ostovelkoja 270 000 euroa sekä
yhteensä 70 000 euroa maksettavaa verottajalle, SaiPa ry:lle ja Idän
Jättiläisille. Finnveralta yhtiö on vastikään nostanut 150 000 euron
lainan, jonka vakuutena on SM-liigapaikka.
Kisapuiston tulevaan remonttiin SaiPan on kaivettava vielä 300 000 euroa
ennakkovuokria tämän vuoden aikana sekä arviolta yli 200 000 yhdeksän
aition rakentamiseen.
URHEILU sivu 20