EEVA SEDERHOLM
Lappeenrannan teknillisen yliopiston uusi rakennus laajentaa selvästi
entistä kirjastoa. Lisäksi ainakin kauppatieteen osasto ja terveyskeskus
saavat uudet tilat.
·Ihan hyvältä näyttää, kirjastosihteeri Arja Parviainen arvioi vielä
keskeneräistä kirjaston laajennusta.
Parviainen seurasi torstaina, kun tiloja esiteltiin henkilökunnalle ennen
harjannostajaisia. Myös työtoveri Ritva Valtonen oli varovaisen myönteinen.
·Vielä on vähän vaikea arvioida, hän totesi rakennustarvikkeiden keskellä.
Kirjastotyöläiset arvelivat lisätiloista koituvan opiskelijoille paljon
hyötyä. Vanhan kirjaston yhdistäminen uuteen tilaan tuo saliin avaruutta
sekä lisäksi ainakin ryhmätyötiloja. Parviainen ja Valtonen arvelevat, että
opiskelijoita kiinnostaa myös uusi lukutila, jonne pääsee ympäri
vuorokauden pänttäämään.
Seiniä voi purkaa
Uuden rakennuksen tekeminen on yliopiston seitsemäs rakennusvaihe. Siinä
rakennettaviin uusiin tiloihin sijoittuvat kirjaston laajennus,
ylioppilaiden terveyskeskus, kauppatieteiden osasto, koulutus- ja
kehittämiskeskus, oppimiskeskus sekä Telecom Business Research Center.
Yliopiston päärakennuksesta vapautuu muutosten myötä tilaa.
Hankkeen laajuus on sen rakennuttajan Senaatti-kiinteistöjen mukaan 8 300
neliömetriä. Kustannusarvio on 13 miljoonaa euroa. Rakennuksen on määrä
valmistua ensi heinäkuussa.
·Kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan, Senaatti-kiinteistöjen
toimitusjohtaja Aulis Kohvakka vakuutti torstaina.
Punatiilinen rakennus sijoittuu yliopiston eteläiselle sivustalle ja siitä
tehdään lasitettu silta muun muassa ylioppilastaloon. Yksi perusidea on,
että tiloja voi muunnella jatkossakin.
·Useimmat seinät voidaan purkaa pois, arkkitehti Markku Puumala esitteli
rakennuksen sisäosia yliopiston henkilökunnalle.
PEKKA HÖLKKI
Kuvatekstit
Lattian laitossa. Erkki Kivistö asensi torstaina yliopiston uuden
rakennuksen lattiaa, kun henkilökunnalle esiteltiin tulevia tiloja.
Harjakorkeudessa. LTY:n uusi rakennus jatkaa punatiilitalojen sarjaa.
Tilaa tiedossa. Yliopiston kirjastossa työskentelevät Arja Parviainen ja
Ritva Valtonen arvioivat tulevaa työympäristöään avaraksi.