ESA VILENIUS
UPM:n paperitoimialojen tutkimuskeskuksen henkilöstötarvetta täytetään sekä
yhtiön sisältä että värväämällä ulkopuolelta. Tutkimus- ja kehitysjohtaja
Pekka Hurskaisen mukaan yhtiön sisältä tullee noin 30 työntekijää, mutta
ulkopuolelta pitänee rekrytoida vielä parikymmentä uutta työntekijää.
Parhaillaan on haku päällä johtavista työntekijöistä.
Kun uusi tutkimuskeskus ensi vuoden kesäkuussa on valmiina, siellä
työskentelee 130-150 ihmistä.
Keskittymisen johdosta yhtiössä puretaan tutkimustoimintaa Pietarsaaressa
ja Kuusankoskella. Valkeakosken tutkimuskeskus siirtyy Lappeenrantaan
kolmessa vaiheessa.
Keskittyvää tutkimuskeskusta varten sekä kunnostetaan tiloja että
rakennetaan uutta. Nykyiseen tutkimuskeskukseen Lappeenrannassa
suunnitellaan parhaillaan noin tuhannen neliömetrin lisäsiipeä, johon tulee
tutkijanhuoneita ja painatuslaboratorion tilat.
PEKKA HÖLKKI
Kuvateksti
Lisää väkeä. UPM:n tutkimuskeskukseen Lappeenrantaan tulee kymmeniä uusia
työntekijöitä.