ANNE NIEMI
Savitaipaleella puidaan kertaalleen monivaiheista kyläkoulujen lakkautusasiaa.
Jos viime kesäkuussa tehty päätös ei muutu reilun viikon kuluttua
kokoontuvassa valtuustossa, lakkaa Savitaipaleelta kolme kyläkoulua.
Toimintaan jäisivät kirkonkylän ja Heituinlahden ala-asteet.
Kouluja puolustavat kyläläiset tekivät tammikuussa kuntalaisaloitteen,
johon kerättiin viikossa 277 nimeä. Aloitteen tekijät painottavat, että
kolmen koulun samanaikainen lakkautus olisi kuolinisku kylien elinvoimalle.
Havon koulu
voidaan pelastaa
·Kuntalaisaloitteella tähtäämme kolmen koulun malliin, jossa
lakkautuspäätöksen saanut Havon koulu pelastettaisiin, sanoo kahden
kouluikäisen lapsen isä Jukka Vuorinen. ·Kyläkouluilla on erittäin suuri
merkitys sosiaalisessa toiminnassa. Tätä merkitystä on pyritty
päätöksenteossa vähättelemään, Vuorinen jyrisee.
Kun kolme koulua lopettaa, johtaa se kyläläisten mielestä myös turhiin ja
kalliisiin korjauksiin kirkonkylään parakkikoulussa ja parhaillaan
koulukäyttöön kunnostettavassa Kivikoulussa.
Pekka Järvisellä on kolme lasta, joista kaksi joutuisi siirtymään kirkolle
parakkikouluun.
·Havolla on kunnollinen koulu, sen säilyttäminen on mahdollista, jos
kouluratkaisua tarkastellaan uudesta näkökulmasta, Järvinen sanoo.
Savitaipaleen hallintojohtaja Marja-Leena Silvennoinen toteaa, että
valtuusto päätyi kahden koulun ratkaisuun, koska oppilasmäärät
yksinkertaisesti vähenevät kolmanneksella vuoteen 2011 mennessä.
Hallintojohtaja Silvennoinen arvelee, että koulun varsinainen tehtävä eli
kunnollisen opetuksen tarjoaminen on jäämässä kouluverkkokeskustelun jalkoihin.
Vahvaa kritiikkiä
valtuutetuille
Erityisen katkera on Havolle kaksi vuotta sitten Lappeenrannasta muuttanut
Janne Hölsä.
·Meillä on kaksi lasta ja kolmas tulossa. Toin perheen takaisin maalle
siinä uskossa, että lapset saavat olla kyläkoulussa. Ei tällaisesta asiasta
kunnan päätöksentekijöitä voi mitenkään kiitellä, Hölsä sanoo.
Kahden koulun laskennalliset säästöt ovat vuositasolla 103 500 euroa.
Kyläkouluja puolustavat muistuttavat, että kouluverkkotyöryhmä teki
aikoinaan toisenkin mallin.
·Kolmen koulun mallilla säästöt ovat laskennallisesti 96 700 euroa. Erotus
kunnan päättäjien tuijottamaan lukuun on 6 800 euroa.
Hölsä sanoo suoraan, että valtuutetut eivät ole tutustuneet riittävän
tarkasti kaikkiin vaihtoehtoihin.
·Kun kissanpojat syntyvät, niillä on silmät kiinni. Vaikuttaa siltä, että
valtuutetuilla ei ole ollut silmät auki, kun ovat lakkautuspäätöksen
tehneet, Hölsä kritisoi.
ANNE NIEMI
Kuvateksti
Remontti nielee rahaa. Jukka Vuorinen, Pekka Järvinen ja Janne Hölsä eivät
pidä Kivikoulua koulukäyttöön sopivana.