MATTI RIIHELÄ
Toinen, pikainen hakukierros toi viidet hakupaperit Luumäen kunnanjohtajan
virkaan. Ensimmäisellä kierroksella hakijoita oli kuusi, lisäksi kunta on
saanut yhden suostumuksen.
Uusia hakijoita ovat diplomi-insinööri Jorma Pekkanen Lappeenrannasta,
kunnansihteeri Vaula Ruuska Hämeenkoskelta, kunnanjohtaja Timo Saari
Kurusta, kaupunginjohtaja Paavo Tyrväinen Paimiosta ja toimitusjohtaja
Antti Jämsen Nummi-Pusulasta. Jämsen on Nummi-Pusulan entinen kunnanjohtaja.
Toinen hakukierros oli vain parin viikon mittainen. Ensimmäisen kierroksen
kuusi hakijaa otetaan huomioon virkaa täytettäessä.
Ensimmäisen kierroksen hakijoita olivat hallintotieteiden maisterit Unto
Murto Viialasta, Ensio Tirkkonen Jäälistä ja Ilkka Salminen
Lappeenrannasta, varatuomari Juha Turunen Luumäeltä, kasvatustieteiden
maisteri Jussi Virsunen Haminasta sekä maa- ja metsätieteiden maisteri
Antti Tamminen Lappeenrannasta.
Murto on Eura-kouluttaja, Salminen Joutsenon talousjohtaja, Tamminen
Maaseutukeskuksen projektipäällikkö, Tirkkonen Kiimingin maaseutuasiamies,
Turunen Innofinancen sijoitusjohtaja ja Virsunen Haminan sivistystoimenjohtaja.
Suostumuksen virkaan antoi huhtikuun alussa ekonomi Reijo Urtti, joka
toimii Luhangan kunnanjohtajana. Hän on kuitenkin peruuttanut jo
suostumuksensa.
Luumäen nykyinen kunnanjohtaja Raimo Liikkanen jää eläkkeelle tämän vuoden
lopulla. Liikkanen on ollut Luumäen kunnanjohtaja vuoden 1970 alusta lähtien.
Suostumuksiakin
odotellaan
Luumäki kutsuu neljä hakijaa haastatteluun. Kutsun ensi viikon torstaina
pidettävään haastatteluun saavat Jussi Virsunen, 40, Timo Saari, 52, Paavo
Tyrväinen, 52, ja Antti Jämsen, 43.
Kunnanjohtaja Liikkasen mukaan muidenkaan hakijoiden osalta peli ei ole
vielä pelattu. Mahdollista on, että ensimmäisen nelikon jälkeen kutsun
saavat jotkut muutkin.
Haastattelutilaisuuteen osallistuu kunnanhallitus kokonaisuudessaan sekä
valtuuston puheenjohtajisto.
Suostumuksiakin kunta vielä odottelee herkällä korvalla. Orastavaa
kiinnostusta on muutamalla ollut, Liikkanen vihjaa, muttei tietenkään
paljasta nimiä.
Ensi viikon haastattelun jälkeen kunnanhallitus kokoontuu uutta
tilannearviointia varten. Sen jälkeen pohditaan konsultin käyttöä
hakijoiden testauksessa.
·Toisaalta nämä hakijat ovat testattu eri yhteyksissä jo moneen kertaan.
Kunnankamreeri
Alajärvelle
Luumäki joutuu lähiaikoina etsimään kunnanjohtajan ohella myös uutta
kunnankamreeria. Anne Vuorjoki on valittu Alajärven kaupungin
kaupunginkamreeriksi, ja hän jättää Luumäellä paikkansa heinäkuun alussa.
Kunnanjohtaja Liikkanen pohdiskeli tiistaina, sälytetäänkö kamreerin
tehtäviä Luumäellä jollekin toiselle, vai pannaanko paikka heti auki.
Liikkanen piti mahdollisena, että kamreerin virkaan yhdistetään jatkossa
atk-vastaavan tehtäviä. Minkäänlaisia päätöksiä asiassa ei kuitenkaan ole
tehty.
MATTI RIIHELÄ
Kuvateksti
Seuraaja haussa. Uusia ehdokkaita ilmaantui toisella hakukierroksella
Luumäen kunnanjohtajan virkatuolille. Raimo Liikkanen jättää jakkaran
vapaaksi tämän vuoden lopulla.