HELINÄ LEMINEN
Särkisalmen Meijerisaaressa sijaitseva saunameijerimuseo siirretään kesällä
Parikkalan keskustaan, kotiseutumuseon ja käsityökeskuksen väliin.
Tavoitteena on, että uudessa paikassa historiallinen rakennus tulee lähelle
yleisöä.
Saunameijerissä kaikki työt tehtiin vielä käsipelillä. Seuraavaa
kehitysvaihetta edustaa samassa saaressa sijaitseva, 1900-luvun
puolivälissä betonista rakennettu meijerimuseo.
Etelä-Karjalan museon amanuenssi Jukka Luoto pitää rakennusta arvokkaana.
Siirto ei hänen mieltään vaivaa, koska saunamuseo ei sijaitse
alkuperäisellä paikallaan. Se on jo kerran muutettu, jostain toisesta saaresta.
·Iso ongelma on ollut se, että Meijerisaaressa ei käynyt tutustujia.
Toisaalta kunta alkaa kaavoittaa saarta asuntokäyttöön. Saunameijeri ei
sovi siihen ympäristöön, Luoto sanoo.
Saunameijerin omisti Itä-Suomen meijerimuseoyhdistys, joka lopetti
toimintansa ja lahjoitti rakennuksen Parikkalan kunnalle. Siirto
edellyttää, että kunnan rakennuslautakunta myöntää rakennusluvan uudelle
sijoituspaikalle.
HELINÄ LEMINEN
Kuvateksti
Muutto edessä. Pikkumeijeri muuttaa saaresta kuntakeskukseen.