MARIA KOIVU
Imatralla on valmistauduttu tänään alkavaan big band -festivaaliin jo
kauan. Klubitelttaa on pystytetty sunnuntaista alkaen, ja ohjelmistoa on
alettu suunnitella jo viime syksynä. Muusikkoja kaupunkiin matkaa yhdeksän
päivän aikana lähes 600, ja paikalle odotetaan noin 50 000 musiikin ystävää.
·Festivaali on palannut juurillensa. Tänä vuonna perinteinen kolmikanta,
big bandien SM-kisa, konsertit ja BB-kurssi kuuluvat kaikki ohjelmistoon,
toiminnanjohtaja Hannu Hokkanen linjaa.
Tapahtuma alkaa tutusti rokkaavammalla menolla ja siirtyy sen jälkeen
taiteellisempaan musiikkiin loppuviikkoa kohti. Ohjelmiston pohjana
olevissa klubikonserteissa soittaa joka ilta ainakin yksi iso orkesteri.
Lisäksi festivaali levittäytyy kävelykadun ilmaiskonsertteihin. Myös big
band -jumalanpalvelus on luvassa vuoden tauon jälkeen.
Viime hetken peruutuksia ei ohjelmistoon ole tullut. Huippunimiä ovat
esimerkiksi funkmestari George Clinton ja bluesveteraani John Mayall
Bluesbreakers-bändeineen. Hokkasen omiin erityissuosikkeihin kuuluu
100-vuotisjuhlakiertueellaan oleva Count Basin -orkesteri, joka esiintyy
New York Voices -lauluyhtyeen kera koko Euroopassa ainoastaan Imatralla.
Monimuotoinen
BB-musiikki
Tapahtuman juuria, big band -musiikkia ei unohdeta, vaikka klubilla
soitetaankin rockia ja iskelmää. Kevyen musiikin konserteilla voidaan
kattaa kalliiden orkesterien kuluja.
·Olisi festivaalin itsemurha soittaa pelkkää jazzia yhdeksän iltaa
peräkkäin. Tapahtuma olisi nopeasti konkurssissa, Hokkanen täräyttää.
·Tässä tarjotaan musiikkia monelle kuulijakunnalle, hän jatkaa.
Tavoitteena on lisätä big band -musiikin ystäviä.
·Esimerkiksi Jean S -bändin kuuleminen puhaltimien kera on aivan eri
kokemus kuin peruskokoonpanossa, BB-kurssin toiminnanjohtaja Antti Rissanen
muistuttaa.
Järjestäjien mielestä big band -musiikkia ei kannata määritellä liian
kaavamaisesti. Musiikki saa uusia muotoja.
·Big band -orkesteri voisi sopia vaikkapa heavy-musiikin iltaan, Rissanen
kaavailee.
Muusikoiden
arvostama
BB on Etelä-Karjalan suurin kesätapahtuma, mutta big band -musiikissaan se
on ainutlaatuinen Euroopan laajuisesti.
·Tapahtuma tunnetaan hyvin muusikkopiireissä. Imatra tiedetään esimerkiksi
New Yorkissa. Esiintyjiä on ollut helppo saada, sillä muusikot tulevat
tänne mielellään, Hokkanen kertoo.
Festivaaliorganisaation puheenjohtaja Mirja Borgström toivoo, että
tapahtuman tunnettavuus lisääntyisi myös tavallisten musiikinkuulijoiden
parissa.
·Tavoitteena on synnyttää perheille perinnettä tulla Imatralle vuodesta
toiseen, hän kertoo.
Vakaa
talous
Festivaali on löytänyt paikkansa, eikä radikaaleja muutoksia tapahtuman
kulkuun ole luvassa. Ensi vuodeksi kaavaillaan kaksikerroksista
festivaalitelttaa, mikä lisää kuluja.
·Tapahtuma kasvaa maltillisesti sen, mitä näissä puitteissa on
mahdollista, Borgström kertoo.
Budjetti on suunnilleen samansuuruinen kuin viime vuonna, eli 800 000
euroa. Siitä puolet menee suoraan bändien kuluihin. Kun mukaan lasketaan
Teosto-maksut ja äänentoisto, on ohjelmiston osuus kaksi kolmasosaa koko
summasta.
BB-viikko pyörii pitkälti vapaaehtoisvoimin. Organisaation jäsenistä vain
kaksi nauttii ympärivuotista palkkaa. Talkooapuna häärii kymmenkunta seuraa.
Tilaa
lavan edessä
Klubiteltta on tuttu jo edellisvuosilta. Aiemmasta poiketen pöytiä on
siirretty kauemmaksi lavan edustalta. Lavan eteen pääsee noin tuhat ihmistä
nauttimaan musiikista mahdollisimman lähelle bändejä.
Kolmena iltana lavanedusta täyttyy erityisistä kuuntelutuoleista, joissa
musiikinystävät voivat nauttia kuulemastaan jazzista ja swingistä. Myös
teltan ilmanvaihtoa ja akustiikkaa on parannettu.
·Teltan katossa on musta kangas, joka pehmentää ääntä, Hokkanen kertoo.
·Se tuo miksaajalle lisää mahdollisuuksia, Rissanen toteaa.
EMMI KAARNA
Kuvatekstit
Uusittu teltta. Mirja Borgström ja Harri Nykänen odottavat Imatralle uusia
festivaalivieraita.
Soundit kuntoon. Vesa Lamminmäki pystyttää klubiteltan äänentoistolaitteistoa.
BB-klubien ohjelmistoa:
Perjantai
¤·Kirka & Settlemen Big Band
¤·Neljä Ruusua
¤·Osmo’s Cosmos
Lauantai
¤·Laika & Cosmonauts
¤·Maija Vilkkumaa
¤·Kotiteollisuus
Sunnuntai
¤·Kari Tapio & Jaso Big Band
¤ Jussi & the Boys
¤·Agents & Jorma Kääriäinen
Maanantai
¤·Rajaton & UMO
¤·Quintessence
¤·Jean S. Big Band
Tiistai
¤·Sunny Side
¤·New York Voices & Count Basie Orchestra
¤·Jump 4 Joy
Keskiviikko
¤·Pepe Ahlqvist, Erja Lyytinen, Heavy Tikkanen & Imatra Big Band
¤·John Mayall & the Bluesbreakers
¤·Mighty Sam McClain
Torstai
¤·Funk Club Helsinki Brass Band
¤·Don Johnson Big Band
¤·George Clinton Parliament-Funkadelic
Perjantai
¤·Charles Tolliver & Band
¤·Jimmy Smith Quintet & Festival All Stars Big Band
¤·The Headhunters
Lauantai
¤·El Yoyo
¤·Daniela Mercury
¤·P18