Villimies ja lohikäärme houkuttelevat hiekkalinnaan

Linnasta toivotaan vetonaulaa erityisesti lapsiperheille.

TUULI LEHTO

Lappeenrannan Linnoitusniemen kärkeen nousee viikon kuluessa jättimäinen

hiekkalinna. Hiekan ajo paikalle kestää sunnuntaihin asti, ja varsinainen

rakennustyö alkaa maanantaina. Valmista pitäisi olla viikon päästä sunnuntaina.

Yli miljoona kiloa hiekkaa muotoutuu yksityiskohtaiseksi linnaksi

lappeenrantalaisen jää- ja hiekkaveistoyrittäjä Kimmo Frostin johdolla.

­·Rakentaminen tapahtuu puu- ja muovimuottien avulla. Märkä hiekka pakataan

muotteihin ja juntataan käsin tai koneellisesti tiukaksi. Veistäminen alkaa

ylhäältä päin, Frosti kertoo.

Hiekkalinnan rakentamisessa käytetään myös Suomessa vähän tunnettua

tekniikkaa, pehmeän penkan veistämistä. Siinä hiekkaa kostutetaan,

tallotaan ja tampataan.

Mukana työssä on 15 veistäjää sekä talkooväkeä ja harjoittelijoita.

­·Hiekan veistossa juuri harjoitus tekee mestarin, sillä mitään erityistä

koulutusta hiekkaveistäjäksi haluaville ei ole, kertoo Suomen tunnetuimpiin

jää- ja hiekkaveistäjiin kuuluva Frosti.

­·Homma opitaan niin, että ensin mennään oppipojaksi jollekin. Siinä oppii

tärkeimmät niksit. Taito ja tieto karttuu sitten tehdessä, Frosti kertoo.

Kestää pitäisi

Hiekkalinnan voisi ajatella olevan kovin hauras, mutta Frosti vakuuttaa,

että näin ei ole. ­·Linna kestää sadetta varsin hyvin. Hiekka on niin

tiivistä, että se hylkii vettä.

Eräs Frostin aiempi teos on selvinnyt yksityiskohtia myöten vahingoittumana

jopa raesateessa. Jos linnaan vaurioita tulee kuitenkin, niitä korjataan

päivittäin. Joka päivä linnaan myös lisätään pieniä yksityiskohtia, joten

sen ilme muuttuu hieman kesän mittaan.

Frostin mukaan linna kestäisi melko hyvin jopa talven yli, mutta sitä sen

ei anneta tehdä. Syksyn tullen linna puretaan, ja hiekka kuljetetaan pois.

Seuraavana vuonna sitä on tarkoitus käyttää uudelleen.

­·Hiekkalinna on loistava asia Lappeenrannalle, kiittelee myyntipäällikkö

Janne Huttunen Lappeenrannan seudun elinkeino- ja matkailuyrityksestä.

­·Etelä-Karjalasta on puuttunut lapsiperheille sopivia kohteita. Tämä on

suuri puute, sillä lapsiperheet ovat kuitenkin niitä, jotka Suomessa

matkustavat, Huttunen sanoo.

Lisähoukuttimena hiekkalinnassa pyörii myös näytelmä Hiekkalinnan arvoitus.

­·Tämä on koko perheelle sopiva näytelmä, jossa on juttuja sekä aikuisille

että lapsille. Pääosissa seikkailevat Leena-lohikäärme ja Villimies, kertoo

näytelmän ohjannut ja käsikirjoittanut Krista Valtonen Eriteatterista.

Huttusen mukaan hiekkalinnasta hyötyvät laajasti koko alueen yrittäjät.

­·Hiekkalinna tuo asiakkaita satamaan, majoitus- ja ruokapalveluille.

Hiekkalinnan rakentaminen on nähtävyys sinänsä. Sitä voi käydä katsomassa

paikan päällä tai seurata päivittäin kuvagalleriasta osoitteessa

www.lappeenranta.fi/hiekkalinna.

PEKKA HÖLKKI

Kuvateksti

Tiivistä on. Kimmo Frosti näyttää, kuinka kostea hiekka pysyy kasassa.

Kirjoittaja:
Tuuli Lehto