MATTI VEIJALAINEN
Ruokolahden keskustaajama-alueen uusi yleiskaava on valmistunut
luonnosvaiheeseen.
Kunnan teknisen johtajan Asko Niemeläisen mukaan uudella kaavalla
määritellään keskustaajaman maankäytön pääperiaatteet 10-15 vuodeksi.
Oleellisin lähtökohta on taajamarakenteen tiivistäminen.
·Tarkoitus on tällä tavalla kasvattaa taajamaa sisään päin, Niemeläinen sanoo.
Yleiskaavaluonnos sisältää myös uusia asumiseen varattavia alueita. Ellei
suuria mullistuksia tapahdu, tultaneen niiden toteuttamiseen Niemeläisen
mukaan kuitenkin suhtautumaan tietyllä varovaisuudella. Rakentajille on
asemakaavoissa tarjolla jo melko vahva tonttireservi.
Keskustaajamassa kunnan varastossa on lähes 150 omakotitonttia. Osalla
niistä on myös kunnallistekniikka valmiina.
Keskustaajaman yleiskaavan uusiminen on Ruokolahdella tullut
ajankohtaiseksi edellisen kaavan vanhentumisen takia. Vanha kaava on
peräisin 1970-luvun lopulta. Asko Niemeläisen mukaan se ei ole ollut
relevantti enää viuosikausiin.
Maantieteellisesti yleiskaava-alue käsittää Rasilan ydinkeskustan,
Salosaaren sekä Käringin alueet. Suunnittelualueen viimeisin asemakaava on
laadittu Käringinrannan alueelle vuonna 2002.
Asemakaavat uusiksi
ensi vuonna
Kun yleiskaava on valmistunut ja vahvistunut, paneutuu kunta keskustaajaman
tarkempaan maankäyttösuunnitteluun uusin asemakaavoin. Asko Niemeläisen
mukaan tarkoitus on ryhtyä ensi vuonna päivittämään asemakaavoja uusiksi
koko keskustan alueella.
Yleiskaavan luonnos kaikkineen tulee nähtäville kunnan
internet-kotisivuille. Kuntalaiset voivat antaa luonnoksesta kirjallista
palautetta elokuun 6. päivään saakka.
Lopullinen kaavaehdotus valmistuu myöhemmin. Se asetetaan aikanaan
virallisesti nähtäville kuukauden ajaksi.