ANNE KOTIHARJU
Vaikka yksityiset lääkäripalvelut ovat lisääntyneet Lappeenrannassakin
selvästi, ei se selitä kaupungin terveyskeskuksen lääkäripulaa. Muutama
lääkäri on kuitenkin sosiaali- ja terveysjohtaja Kari Korhosen mukaan
siirtynyt yksityisen leipiin.
·Siirtymät yksityiselle eivät selitä terveyskeskuksen lääkäripulaa.
Lisäksi pari on siirtynyt väestövastuutoiminnasta uutena aloittaneeseen
opiskelijaterveydenhuoltoon. Suurin poistyöntäjä kunnan töistä on ollut
yöpäivystys ja siitäkin on nyt luovuttu.
Kaupunki kilpailee yksityisen kanssa samoista lääkäreistä.
·Ei täällä millään tavalla yritetä metsästää kunnalta yksityisen puolelle.
Asia on aivan kauniisti hoidettu.
Myös naapurikuntiin on lähtenyt jokunen lääkäri.
·Kyse voi olla tuolloin myös koulutus- ja palkkaeduista, joista
neuvotellaan kuntakohtaisesti. Lappeenranta ei perinteisesti ole ollut
mikään hintahaitarin ylärajan maksaja, pikemminkin päinvastoin. Ei muiden
kuntien tarvitse paljon tarjota, että ne menevät Lappeenrannan ohi. Ei
tässäkään mielestäni mitään negatiivista kilpailua ole ollut.
Yksityisen puolen kasvaminen vaikuttaa lääkäreiden tarjontaan kuntiin.
·Tänne tulee uusia lääkäreitä vain vähän. Kyllähän alueella samat lääkärit
aika tavalla pyörii. Nyt näyttää hieman aiempaa paremmalta ja
terveyskeskukseen on taas saatu joku hakijakin.
Keskussairaala ottaisi
yksityiseltä spesialisteja
Etelä-Karjalan keskussairaalan Akavan pääluottamusmies Seppo Paltemaa
kertoo, että hänen tiedossaan on yksi kesän aikana yksityiselle kokonaan
siirtynyt lääkäri.
·Tässäkään tuskin yksityisen sektorin houkuttavuus oli pääsyy, vaan muut
seikat. Yksityisen sektorin kasvu vähentää hakeutumista sairaalaan töihin.
Niille aloille ei saada lääkäreitä, joilla on hyvät markkinat yksityisellä
sektorilla. Silmälääkäreitä tuskin saa houkuteltua millään tempulla tänne.
·Ongelmaa keskussairaalassa on jo selvästi naisten- ja lastentautien
puolella ja kohta ehkä sisätaudeissakin.
Paltemaa sanoo, että yksityisen sektorin vetovoima näkyy selvimmin isoissa
kaupungeissa.
·Yksityisen kasvu on tuonut Lappeenrantaan myös uusia lääkäreitä. Hyvä,
että tarjontaa on ainakin yksityisellä, jos muualla ei ole.
Tyypillisimmin keskussairaalasta lähtee lääkäreitä toiseen sairaalaan,
josta niitä myös tulee. Moni lääkäreistä pitää praktiikkaa virkansa ohella.
·Yksityistä praktiikkaa pitää selvästi yli puolet, mutta eivät aivan kaikki.
Imatran kaupunki
ostaa lääkärifirmalta
Imatran sosiaali- ja terveysjohtaja Jouko Elomaa huomaa, ettei Imatralla
ainakaan viime kuukausina ole käynyt katoa yksityisen suuntaan. Sen sijaan
yksityisen sektori on tullut pahasta lääkäripulasta kärsineen kunnan
palvelukentälle.
·Imatra on ostanut valtakunnallisilta firmoilta lääkäripulaansa
lääkäripalveluja, keikkalääkäreitä. Nämä firmat vetävät ainakin nuoria
lääkäreitä, jotka alkuun katsovat, millaista duunia se oikein on.
Elomaa uumoilee, että kuntien lääkäritilanne normalisoituu vuodessa, kahdessa.
·Lääkärikoulutusta on lisätty ja tutkijalääkäreiden rahoitusta vähennetty.
Lääkäreiden on tultava kentälle töihin.
Joutsenossa virta
käy kuntaan päin
Joutsenoa yksityisen imu ei ole koetellut.
·Terveyskeskuksessa on hyvin pitkäaikaiset lääkärit. Kaikki virat ovat
täynnä. On monta vuotta siitä, kun lääkäri on vaihtunut, selvittää johtava
lääkäri Pekka Keränen.
·Itse asiassa meillä on ollut liikettä toiseen suuntaan. Meille tuli
vuoden alusta psykiatrian ylilääkäri yksityiseltä sektorilta.