Ravinteet ja levät ovat Mellonlahden kiusana

Patopenkereen rakentaminen poikki Mellonlahden johti ojasta allikkoon.

TENHO TIILIKAINEN

Rehevöityneen ja levää kasvavan Mellonlahden veden vaihtuvuutta halutaan parantaa, johtamalla patoaltaaseen vettä Vuoksesta. Imatran kaupunginhallitus ratkaisee Mellonlahden kunnostamisaikataulun ensi vuoden talousarvion yhteydessä.

Mellonlahti on, tai ainakin sen pitäisi olla, yksi Imatrankosken lähivirkistyspaikoista. Heti Imatrankosken vanhan uoman ja voimalaitoksen alapuolella oleva lahdelma erotettiin Vuoksen uomasta patopenkereellä reilut 20 vuotta sitten.

Patopenkereellä haluttiin turvata Mellonlahden rantojen virkistyskäyttö ja estää likaisen Vuoksen veden vaikutus. Toisaalta penkereen avulla voitiin nostaa patoaltaan veden korkeutta ja torjua rantojen lomoamiset suurten vedenkorkeuden vaihtelun vuoksi.

­·Mellonlahdesta piti tulla todellinen virkistyskeidas. Ulkoilureittejä, kalastusta, matkailupalveluja ja vaikka mitä. Mutta eivät ne suunnitelmat oikein koskaan toteutuneet, Imatran eläkkeellä oleva apulaiskaupunginjohtaja Erkki Ollilainen muistelee.

Tällä hetkellä Vuoksen vesi on puhasta ja kirkasta, samaa ei voi sanoa Mellonlahden patoaltaan vedestä.

Mellonlahden patoaltaan ongelmana on rehevöityminen, joka puolestaan aiheuttaa voimakasta levien kasvua. Sinällään patoaltaan vesi on puhdasta, mutta altaaseen huuhtoutuu koko ajan lisää ravinteita. Mellonlahden vesi ei vaihdu riittävän nopeasti.

­·Luontoharrastajan kannalta Mellonlahti upea alue. Alueen kasvisto on hyvin rehevää, siellä on upeita rantalehtoja. Mellonlahdessa elävät yhteispopulaationa vielä tavallinen jokirapu sekä istutettuna täplärapu. Tämä on aika harvinaista. Tosin täplärapukanta tuntuu koko ajan vahvistuvan jokiravun kustannuksella, tunnettu imatralainen luontoharrastaja Hannu Aarnio sanoo.

Aarnion mielestä tehokkain keino lahden tilan parantamiseksi olisi riittävät silta-aukot Vuokseen, mutta tämä ei liene mahdollista.

­·Mellonlahden vesi on korkeammalla kuin Vuoksen pinta. Jos patopengertä ei olisi, laskisi veden korkeus Mellonlahdessa ja näkyviin tulisi runsaasti vesijättömaata, Aarnio miettii.

Itä-Suomen vesioikeuden Mellonlahden patopengertä koskevassa päätöksessä edellytettiin, että Mellonlahden vesi pidetään vähintään yhtä hyvänä kuin Vuoksen vesi on.

­·Mikäli Mellonlahden tulovirtaama ei ole riittävä pitämään lahden vettä samanlaatuisena tai parempana kuin Vuoksen vesi, pumpataan Imatran kaupungin toimesta Vuoksesta vettä lahden puolelle, päätöksessä edellytettiin.

Saimaan vesiensuojeluyhdistys on esittänyt lisäveden johtamista Vuoksesta Mellonlahden päällysveteen. Laskelmien mukaan pumppauskalusto maksaisi noin 109 000 euroa ja vuotuiset käyttökustannukset olisivat kahden tuhannen euron luokkaa, jos pumppujen teho olisi 100 litraa sekunnissa.

Hankkeeseen on mahdollista saada kaupungin ulkopuolista rahaa jopa puolet kokonaissummasta.

TENHO TIILIKAINEN

Kuvateksti

Sameaa. Mellonlahden patoaltaan vesi on vihreän sameaa.

Kirjoittaja:
Tenho Tiilikainen