Maaperään jääneiden räjähteiden etsintä alkaa jälleen ensi viikolla

Jos Imatrankosken keskustatyömaalta löytyy sodanaikainen lentopommi saattaa evakkoon joutua lähtemään jopa kolmetuhatta ihmistä.

TENHO TIILIKAINEN

Imatrankosken yllä yli 60 vuoden ajan leijunut pommiuhka saattaa konkretisoitua ensi viikolla alkavissa Imatrankosken liikekeskusta toisen vaiheen perustatöissä.

Puolustusvoimien räjähdeasiantuntijat käyvät läpi uuden liikekeskustan aluetta maatutkan avulla kerros kerrokselta, sitä mukaa kuin kaivutyö edistyy. Jos maasta löytyy räjähteitä saattaa edessä alueen lähiympäristön evakuoiminen.

Imatrankosken ydinkeskustassa asuvat ja liikkeenharjoittajat saavat huomenna kirjalliset ohjeet, kuinka heidän tulee menetellä, jos Imatrankoski tai osa siitä joudutaan evakuoimaan.

Periaatteessa Imatrankosken ydinkeskusta on jaettu kolmeen vyöhykkeeseen, jonka keskipisteenä on liikekeskustyömaa. Sisimmän vyöhykkeen säde on 150 metriä ja sen sisällä asuu vakituisesti vajaat 200 asukasta.

Käytännössä tämän alueen evakuointi tietäisi Koskenpartaan ja sen varrella olevien kiinteistöjen tyhjentämistä Kallenkujalle saakka, samoin sisärenkaan alueelle jäävät myös Cumulus, Valtionhotelli sekä osa Torkkelinkadun rakennuksista, mutta ei esimerkiksi Heikinkadun varren kerrostalot.

­·Ykkösvaiheen rakennustöiden aikana alueelta löytyi yksi massakranaatti. Jos samanlainen löytyy nyt, niin se aiheuttaa juuri tuollaisen ydinalueen evakuoinnin. Jos taas on epäily esimerkiksi suuresta lentopommista, niin silloin varoalueen säde on jopa 800 metriä. Tällä alueella asuu noin 3 000 ihmistä, ylikonstaapeli Matti Hirvonen Imatran poliisista kertoo.

Palopäällikkö Timo Forsman Etelä-Karjalan pelastuslaitoksesta toivoo, että evakuoinnista kertovan kirjeen saaneet tutustuisivat siihen huolellisesti, jotta kaikki kävisi mahdollisen tositapauksen kuluessa juohevasti.

­·Evakuointi vie aikaa varmistuksineen vähintään 6-7 tuntia, Forsman arvelee.

Maaperän räjähdetutkimuksista ja mahdollisesta evakuointioperaatiosta kerrotaan myös ensi maanantaina kerhokeskus Koskiksessa kello 18 alkavassa tiedotustilaisuudessa.

Vähintään

vuorokauden viiveellä

Liikekeskuksen toisen vaiheen maaperätyöt alkavat ensi tiistaina. Vajaan tuhannen neliömetrin alue kaivetaan auki viiden­kuuden metrin syvyydeltä kerros kerrokselta Maasotakoulun räjähdeasiantuntijoiden valvonnassa. Matti Hirvonen uskoo, että työ voi viedä nelisenkin viikkoa.

­·Jo kaivuutöissä saadaan tänään tieto tai epäily räjähteestä, niin evakuointiin ryhdytään aikaisintaan huomenna tai ylihuomenna. Meillä ei ole nyt kiire, vaan kaikki pyritään tekemään mahdollisimman turvallisesti ja uusien varomääräysten mukaisesti.

Sekin on mahdollista, että evakkoon joudutaan lähtemään useaankin kertaan, jos alueelta löytyy useita räjähteitä.

­·Räjähteet pitää tehdä vaarattomiksi yksi kerrallaan. Ensin suunnittelimme, että ne tehdään vaarattomiksi löytöpaikalla. Nyt olemme päätyneet siihen, että ne kuljetetaan pois ja tehdään vaarattomiksi muualla.

Mahdollisen evakuoinnin aikana kokoontumiskeskuksena, jossa kaikkien evakuoitavien on käytävä ilmoittautumassa on urheilutalo.

Korvaukset

epätodennäköisiä

Mahdollinen evakuointi saattaa tyhjentää Imatrankosken keskustan pahimmillaan lähes vuorokaudeksi. Evakuointi saatetaan myös joutua tekemään useita kertoja, jos alueelta löytyy useita räjähteitä.

Kotoaan lähtemään joutuvat eivät saa evakkotaipaleestaan korvausta, koska kyse on omasta turvallisuudesta. Sama pätee myös yrittäjiin ja yrityksiin, jotka joutuvat sulkemaan ovensa.

­·Ymmärrän kyllä, että mahdollinen evakuointi ei varmaankaan ole yrittäjille mukava tilanne. Ei se ole meillekään. Toivottavasti mitään ei löydy, Hirvonen sanoo.

Evakuointiohjeet

¤·Kun käsky evakuoinnista on annettu, valmistaudu siirtymään evakkoon ja ilmoittaudu kokoontumiskeskuksessa urheilutalolla.

¤·Sulje ovet ja ikkunat, sammuta sähkölaitteet.

¤·Ota mukaasi tarvittavat lääkkeesi, eväät ja juomaa, mahdollisesti myös retkipatja.

¤·Huolehdi naapuristasi ja varmista, että myös hän on tietoinen evakuoinnista.

¤·Vanhuksille ja itse siirtymään kykenemättömille järjestetään kuljetus, kuljetustarpeesta voi ennakkoon ilmoittaa numeroon 6814 527.

Kirjoittaja:
Tenho Tiilikainen