MATTI VEIJALAINEN
Karhukanta on yleisesti ottaen hienoisessa laskussa. Suden ja ilveksen
suunta sitä vastoin on ylös päin.
Näin tiivistää päivän petotilanteen Kymen riistanhoitopiirissä
riistapäällikkö Erkki Kiukas.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on tuoreimmissa virallisissa
arvioissaan määrittänyt Kymen piirin karhukannaksi 75-80 yksilöä.
Viimeisimmän lisääntymiskauden pentutuotoksi on arvioitu 12 pikkunallea.
Kiukkaan mukaan karhukannan miinukset ja plussat voivat paikallisesti
vaihdella. Todennäköisintä tällainen vaihtelu on piirin
karhukeskittymäalueella. Sitä ovat samat kulmat kuin ennenkin, eli lähinnä
Ruokolahden ja Rautjärven seudut.
Havaintoja enemmän
kuin vuosiin
Pohja-Lankilan alueen petoyhdysmies Antti Marjakangas Ruokolahdelta tietää
vahvistaa matemaattisen teorian käytännöksi. Marjakankaan mukaan hänen
tarkkailukylillään karhuhavaintoja on tänä kesänä tehty enemmän kuin vuosi
sitten.
·Havaintoja on saatu melkein päivittäin, Marjakangas kertoo.
Vakioliikkujia ovat olleet emo ja kaksi pentua. Säännöllinen tuttavuus on
ollut myös omia polkujaan kulkeva isompi erauspentu. Kiima-aikana nähtiin
lisäksi parhaimmillaan kolmen karhun jono puolisoiden perään juoksemassa.
Kymen riistapiirin maksimisaaliskiintiöksi maa- ja metsätalousministeriö on
ensi metsästyskaudelle määrännyt kuusi karhua. Lupa-asiat piirihallitus lyö
kiinni 6. elokuuta.
Erkki Kiukkaan mukaan karhunmetsästys organisoidaan entiseen tapaan. Koko
piiri on yksi yhteislupa-alue. Luvat saa taskuunsa metsästyksen
kenttäpäällikkö Juha Sormunen Imatralta.
Viime vuonna Kymen piiri sai kymmenen karhunkaatolupaa. Niistä käytettiin
yhdeksän.
Susikiintiö
selviää syksyllä
Sudenmetsästyksen kiintiökirjat maa- ja metsätalousministeriö jakaa
riistanhoitopiireille syyskuussa.
Seuraava sudenmetsästyskausi alkaa marraskuussa. Se jatkuu ensi vuoden
puolelle maaliskuulle.
Erkki Kiukkaan mukaan susihavaintoja ei ole kentältä kovin paljoa piiriin
saakka kantautunut. Lammaskatraisiin ei ole tänä kesänä vielä isketty.
Kiukas uskoo kuitenkin, että myöhemmin heinäkuulla havainnot saattavat
lisääntyä. Silloin koittaa aika, jolloin emot alkavat opettaa pennuilleen
saalistamisen alkeita.
Antti Marjakankaan mukaan Pohja-Lankilan seudulla susia arvioidaan olevan
ainakin parikymmentä. Susien lisääntyminen on Marjakankaan mukaan
tapahtunut jo hyvän aikaa luontaisesti. Kannan karttuminen ei ole ollut
muualta muuttaneiden yksilöiden varassa.
Pohja-Lankilan seutu Ruokolahdella on ollut myös susikeskittymäseutua.
Kunta on järjestänyt koululaisille kodin ja koulun välille ovelta
ovelle-kyytejä lasten ja petoeläinten kohtaamistilanteiden välttämiseksi.