SARI ANTTONEN
Imatralaisten mielestä Imatran kaupungin tulisi panostaa katujen
päällysteiden kunnossapitoon, selviää eilen julkaistusta
palvelutyytyväisyystutkimuksesta.
Puistopuolella taas eniten panostusta tarvitsisivat lasten leikkipaikat.
Yhdyskuntatekniset palvelut -tyytyväisyystutkimukseen osallistui 37 kuntaa.
Tutkimuksessa kuntalaisilta kysyttiin muun muassa katujen kunnossapitoon,
puistojen hoitoon, jäte-, vesi- ja viemärihuoltoon, palo- ja
pelastustoimeen sekä viihtyvyyteen liittyviä asioita.
Mitattavia asioita oli kuutisenkymmentä. Imatran osalta suurin osa
mitattavista asioista sai huonomman keskiarvon kuin edellisessä, vuonna
2002 tehdyssä selvityksessä.
Huonoimman arvosanan sai asuinkatujen kunnossapito. Jopa 63 prosenttia
vastanneista arvioi kunnan hoitavan asuinkadun kuntoa melko huonosti tai
erittäin huonosti. Muihin kaupunkeihin verrattuna Imatran asuinkatujen
kunto vetäisi pohjalukeman.
·Nämä asiat ovat meillä tiedossa. Asuntokatujen kunto on heikko
keskustahankkeiden takia. Asuntoalueet ovat jääneet vähemmälle, koska rahat
on laitettu siltahankkeisiin ja keskustan parannukseen. Lisäksi uusien
asuinalueiden tietyöt vievät rahaa. Investointirahat ovat rajalliset,
kertoo kunnallistekniikan päällikkö Hannu Ojala Imatran kaupungin
teknisestä toimesta.
·Imatra investoi paljon asukasta kohden, mutta katuverkosto on laaja.
Imatran rakenteesta johtuen meillä on verkkoa tuplaten kuin muilla
kunnilla, Ojala lisää.
Asuinkatujen huono kunto vaikuttaa myös talvikunnossapitoon. Montut
vaikeuttavat työtä ja tekevät huoltotyöstä kalliimman.
Katujen siisteys
alle keskiarvon
Myös keskustan ulkopuolisten katujen puhtaus ja siisteys vetäisi huonoimman
arvosanan kaikista tutkimuksessa mukana olleista kunnista.
·Vain puistojen puhtaanapito kuuluu kaupungille. Muut tienvierustat
kuuluvat taloyhtiöille tai asukkaille. Nämä asiat liittyvät sillä tavoin
yhteen, että asukkaat hoitavat huonokuntoisen kadun varsia huonommin kuin
hyväkuntoisen kadun, kertoo tuotantopäällikkö Kari Tihtonen Imatran
kaupungin teknisestä toimesta.
Ensi vuonna parannusta on tulossa ainakin katujen päällysteisiin.
·Ensi vuonna aiomme satsata asuntokatujen kuntoon. Niitä aletaan korjata
sirotepinnoitteella. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan vielä pystytä sanomaan
tarkasti mitkä alueet kunnostetaan ensin. Leikkipaikkoihin taas ei ole
tulossa isompaa muutosta, voi olla että niitä joudutaan vähentämäänkin
entisestä, Ojala sanoo.
Ongelmakohdat
tiedossa
Imatra jäi alle kuntien keskiarvon suurimmassa osassa kysytyistä asioista.
·Sekin on kyllä tiedossa. En tiedä, ollaanko Imatralla itsekriittisiä tai
kyynisiä kun kaikki koetaan negatiivisena, tuumii Ojala.
·Koen tulokset kohtuullisen positiivisina. Olisi voinut odottaa
huonompaakin. Tuloksissa näkyy selvästi mihin olemme panostaneet.
Positiivisena näkyvät esimerkiksi keskustaan liittyvät operaatiot. Samoin
vesihuoltoon ja henkilöstöön ollaan tyytyväisiä, kertoo kaupungininsinööri
Lauri Lihavainen.
Parhaimmat arvosanat tekninen toimi sai juomaveden laadun,
jätteenkuljetuksen toimivuuden ja keskustan katuvalaistuksen osalta.