Keisariperhe moninkertaisti Etelä-Karjalan museon kävijämäärän

Nikolai II -näyttelyn 20 000. kävijän odotetaan saapuvan palkittavaksi viikonloppuna.

ETTI KANTOLA

Venäjän keisarillisista kertova Nikolai II -näyttely on kerännyt

ennätysmäärän kävijöitä Etelä-Karjalan museoon. Kesäkuun alun jälkeen

viimeisten keisareiden esineistöä on tarkastellut lähes parikymmentä

tuhatta henkeä.

Museolla oli varovaisia toiveita yleisömenestyksestä, mutta kevään

kävijämäärä löi aiemmat ennätyksen niin kirkkaasti, ettei kukaan osannut

sitä odottaa. Päivässä vieraita on ollut keskimäärin 300­-400. Aiempina

vuosina sama luku on ollut alle sadan.

­·Ihmiset olivat kiinnostuneita alusta asti. Olimme todella ihmeissämme

ensimmäiset päivät, kertoo museolehtori-tiedottaja Päivi Partanen.

Päiväkohtaiset kävijämäärät ovat pudonneet puolentoistasadan tuntumaan

vasta koulujen alettua. Museo kuitenkin odottaa jo ensi viikoksi

koululaisryhmiä.

­·Koululaisia tulee joka päivä, mutta lisääkin vielä mahtuu, Partanen

kannustaa.

Jo tällä viikolla museolla juhlistetaan todennäköisesti kesän 20 000.

vierasta. Samaa ei ole juhlistettu Lappeenrannan museoissa koskaan aiemmin.

Tasaluvulla sisään sattuvaa odottaa lahja.

Venäläiset eivät

kiinnostuneet odotetusti

Viime vuosina Etelä-Karjalan museon kävijämäärä on ollut noin 12 000.

­·Tämä suosio todella yllätti. Olemme kauhean iloisia, että näyttely on

löytänyt yleisön.

Suurin rynnistys osui Linnoituksen yön lauantaiksi, jolloin museoon oli

vapaa pääsy. Kävijöitä oli toista tuhatta.

­·Mutta edellisen viikon maksullisinakin päivinä kävijöitä oli yli 600.

Myös lasten kierroksen ovat olleet suosittuja.

­Näkee, että niille olisi kysyntää.

Keisarillisista esineistä ovat kiinnostuneet ennen kaikkea suomalaiset ja

eteläkarjalaiset. Ulkomaalaisten museokävijöiden määrä on noudatellut

aiempien vuosien tasoa.

­·Venäläisiäkin odotimme enemmän. Venäläiset tiedotusvälineet kävivät kyllä

tekemässä juttuja. Lappeenrantalaisista taas on käynyt sellaisiakin, jotka

eivät normaalisti käy museossa.

Omakohtaiset

yhteydet kiehtovat

Museossa käyneet ovat pitäneet näkemästään. Näyttelyluettelot ja esineet on

katsottu tavallista tarkempaan, ja vieraat ovat viihtyneet tuntikaupalla.

­·Valvojat ovat kertoneet, että harvinaisen monet ovat tulleet juttelemaan.

Aihe herättää ajatuksia ja keskustelun halua.

Monilla kävijöillä on ollut myös omakohtaisia yhteyksiä näyttelyn

henkilöihin ja tapahtumiin.

­·Täällä on käynyt ihmisiä, joilla on ollut sukua Pietarissa ja hovissa.

Yksi kävijä löysi isoäitinsä hovineitinä valokuvasta, Partanen kertoo.

Reippaasti yli odotusten sujunut kesä tuo isoja haasteita ensi vuodelle.

­·Keisari-teema jatkuu ensi kesänä. Taidemuseolle tulee keisarien keräämää

taidetta Pavlovskin palatsista Pietarin läheltä, Partanen kertoo.

Etelä-Karjalan museossa on näytteillä eri puolilla Suomea kiertänyt Pietari

Brahe matkustaa -näyttely. Esillä on materiaalia kenraalikuvernöörin

elämästä, hänen perustamistaan kaupungeista ja tarkastusmatkoista Suomessa.

Sen suosiota museossa ei vielä arvailla.

Ennätysvastaanoton saanut Nikolai II -näyttely on avoinna Etelä-Karjalan

museossa vielä 29.8. saakka.

ES-ARKISTO/MIKA STRANDÉN

Kuvateksti

Kiinnostavaa tavaraa. Aleksei Rogatnev pystytti toukokuun lopussa

Etelä-Karjalan museon vetonaulaa. Vaatteet ja ajan henki kuuluvat Nikolai

II -näyttelyn kiehtovimpiin piirteisiin.

Kirjoittaja:
Etti Kantola