SARI ANTTONEN
·Opettajaa jännittää aivan yhtä paljon kuin oppilaitakin, tunnustaa vasta
valmistunut opettaja Titta Änäkäinen. Änäkäinen opettaa tänä syksynä
ensimmäistä omaa luokkaansa Lappeenrannan steinerkoulussa.
Steinerkoulu aloitti kouluvuotensa viikkoa ennen kunnallisia peruskouluja.
Vuosi on Lappeenrannan steinerkoululle erikoinen siitä syystä, että se
täyttää tänä vuonna 15 vuotta. Sen lisäksi eilen ensimmäisen luokan aloitti
koulun historian suurin luokka - 21 uutta, innokasta oppilasta.
Steinerkoulun syyslukuvuosi avattiin eilen koulunaloitusjuhlalla. Kun
ekaluokkalaiset veivät keräämänsä luonnonkukkakimpun vuorotellen
opettajalle, eniten näytti jännittävän juhlaan saapuneita vanhempia.
Päivi ja Jukka Nieminen saapuivat koulunaloitusjuhlaan seuraamaan
Mikko-poikansa ensiaskelia koulutiellä. Vanhemmille steinerkoulu on sekä
tutkittu valinta että kokeilu.
·Vanhempi poika kävi kunnan koulun, josta meillä oli vain hyviä
kokemuksia. Nyt kuitenkin haluttiin kokeilla toista
vaihtoehtoa. Steinerkoulu tuntuu yksilölliseltä, kotoisammalta ja
viihtyisämmältä, ja on pienempi yksikkö, sanoo Jukka Nieminen.
·Totta kai valinta mietityttää aina kun valitsee uutta, mutta koulusta on
tullut hyvin positiivinen kuva tutustumiskäynneillä ja avoimien ovien
päivänä. Uskon, että tämä koulu ja erilaiset opetusmetodit tukevat lapsen
omaa kehitystä, sanoo puolestaan Päivi Nieminen.
Vanhempia miellyttää myös koulun ja vanhempien kiinteä suhde.
·Kun vanhempainillat ovat kerran kuussa, vanhemmat pääsevät osallistumaan
enemmän ja pysymme hommassa mukana, Jukka Nieminen kertoo.
Alaluokilla ei
ole oppikirjoja
Lappeenrannan steinerkoulussa voi opiskella lukioon asti. Koulu ovat
13-vuotinen, johon sisältyy 12-vuotinen yhtenäiskoulu ja vuoden lukioluokka.
Koulussa toteutetaan ikäkausiopetusta.
·Oppimäärä on sama kuin kunnan kouluissa, mutta asiat opitaan eri
järjestyksessä. Se perustuu siihen, että lapsi on otollinen oppimaan
tiettyjä asioita eri ikävaiheissa, selventää Lappeenrannan steinerkoulun
talouspäällikkö Leena Hyrkäs.
·Oppiaineet ovat samoja, mutta metodit erilaiset. Käden taitojen kautta
oppiminen on tärkeää. Pieni lapsi hahmottaa paljon käsiensä kautta.
Toiseksi, taideaineet kuvaamataito ja musiikki ovat osa jokapäiväistä
elämää. Musiikkia ei ole pelkästään musiikkituntien muodossa, vaan koulussa
lauletaan joka päivä, kertoo 2. luokan opettaja Anu Tylli.
·Tämä ei kuitenkaan ole taiteilijoiden koulu. Taide on ihmistä ruokkiva
elementti. Taideaineista ei tehdä suurta numeroa. Emme esimerkiksi laita
ketään laulamaan yksin vaan laulamme ryhmässä, Tylli kertoo.
Erona kunnan peruskouluun on myös se, että steinerkoulun alaluokilla ei ole
ollenkaan oppikirjoja. Koululaiset etsivät itse tietoa ja tekevät oman
oppivihkonsa.
Alaluokilla oppilaille ei myöskään anneta numeroarvostelua.
·Ensimmäinen numeroarvio koulumenestyksestä tulee vasta seitsemännellä
luokalla. Sitä ennen annetaan kirjallisia arvioita siitä miten oppilas on
kehittynyt. Näin yritetään olla kilpailuttamatta oppilaita, Tylli kertoo.
SARI ANTTONEN
Kuvatekstit
Ruokailuvälineiden lajittelu. Ensimmäiseen koulupäivään mahtui myös koulun
ruokailutapojen opettelu.
Eipäs nukukaan! Välitunnin kivoin leikki oli jo aikaisemmin opittu karhu
nukkuu.
Steinerkoulu
¤·Ensimmäinen steinerkoulu perustettiin Stuttgartiin 1919 Waldorf Astoria
tupakkatehtaan työntekijöiden lapsia varten.
¤·Steinerkoulujen opetusmenetelmät pohjautuvat Rudolf Steinerin
kokonaiskäsitykseen ihmisestä ja tämän kehityksen lainalaisuuksista.
¤·Suomen steinerkoulussa ei ole koulumaksua, mutta yleensä vanhemmat
maksavat tukimaksun steinerkoulun kannatusyhdistykselle. Tukimaksu on 34
euroa perheeltä. Muu koulun rahoitus tulee valtiolta.
¤·Tällä hetkellä Suomessa toimii 17 steinerkoulua ja koko maailmassa yli
800. Suomen ensimmäinen steinerkoulu perustettiin Helsinkiin 1955.
¤·Steinerpedagogiikan mukaisesti voi opiskella päiväkodista yliopistoon
asti. Snellman-korkeakoulu Helsingissä on steinerpedagogisesti suuntautunut
sivistyskorkeakoulu, jossa voi opiskella muun muassa luokanopettajan
tutkinnon tai biodynaamista viljelyä.