JAANA KALLIO
Heinolasta ostopalveluna hankittu osa-aikainen oikojahammaslääkäri on
lievittänyt Lappeenrannan kaupungin hammashuollon ruuhkautunutta
oikomishoitoa loppukeväästä lähtien.
Hän tekee hoitosuunnitelmia lapsille, jotka on tarkastettu viime syksynä.
Hän on myös antaa konsulttiapua apuoikojille ja oikoo itse. Hän
työskentelee Lappeenrannassa tällä hetkellä kaksi päivää kuukaudessa.
Vuosittain Lappeenrannassa ohjataan 360-400 uutta lasta oikomishoitoon.
·Määrät olisivat nämä, jos toiminta olisi jatkunut kahdella
oikojahammaslääkärillä. Hoitoja ei ole pystytty aloittamaan samalla
tavalla, ja ne ovat viivästyneet, koska ei ole ollut erikoishammaslääkäriä,
joka olisi tehnyt suunnitteluja. Nyt tuntuu, että tilanne on hallinnassa,
apuoikoja Hannele Reinikka sanoo. Lappeenrannan kaupungin toisen
oikojahammaslääkärin jäätyä eläkkeelle maaliskuussa 2003, on kaupungilla
ollut vain yksi erikoishammaslääkäri.
·Olemme joutuneet hoitamaan tilannetta ostopalveluina. Edelleen pidämme
tavoitteena, että saisimme viran täytetyksi, ylilääkäri Timo Kohvakka toteaa.
Virka on jatkuvasti auki.
·Voisimme ottaa henkilön virkaan vaikka heti. Toistaiseksi emme ole
löytäneet. Oikojahammaslääkäreitä on Suomessa noin sata, Kohvakka jatkaa.
Toivoa on mahdollisesti näkyvissä, kun ensi keväänä valmistuu
erikoistumiskoulutuksesta hammaslääkäri, joka oli virasta kiinnostunut jo
viime vuoden lopussa.
Kymmenen kuntaa
kontolla
Erikoishammaslääkäri Leena-Maija Sandholm hoitaa kymmenen kunnan
oikomishoidon ostopalveluna paikan päällä. Hänelle ohjatut
lappeenrantalaisasiakkaat joutuvat matkaamaan Imatran Vuoksenniskaan.
·Imatran lisäksi käyn Ruokolahdella, Rautjärvellä, Taipalsaarella,
Savitaipaleella, Lemillä,Ylämaalla, Sulkavalla ja Juvalla. Miehikkälässä
kävin viime viikolla viimeisen kerran. Matkoihin meni yhteensä kolme
tuntia, joten se kävi liian raskaaksi, Sandholm kertoo.
Imatran kaupungilla ei ole ollut oikojahammaslääkäriä Sandholmin
irtisanouduttua osa-aikaisesta virastaan neljä vuotta sitten.
·Itäisessä Suomessa on vähän oikojahammaslääkäreitä. Kotkan
Keskussairaalassa aloitti oikojahammaslääkäri tämän vuoden puolella.
Kouvolassa ei oikojahammaslääkäriä enää ole entisen jäätyä eläkkeelle.
Lahdesta ja Joensuusta löytyvät seuraavaksi lähimmät. Mikkelissä on
terveyskeskuksen palveluksessa yksi oikojahammaslääkäri, Sandholm selvittää.
Sandholmille siirtyi toisen Lappeenrannan oikojahammaslääkärin jäädessä
eläkkeelle hänen vaikeimmat kiinteäkojepotilaansa.
·Osa on siirretty jo takaisin Lappeenrantaan, kun olen saanut hoidon
seurantavaiheeseen.
Sandholm sai lisää potilaita, kun Lappeenrannan erikoishammaslääkärin
sairasloman ajaksi ei löytynyt sijaista. Tällä hetkellä Sandholm oikoo noin
80 lappeenrantalaista lasta.
Kaikki pystytty
hoitamaan
Sandholmin mukaan oikomishoidossa ei kuitenkaan ole merkittävää jonoa. Myös
apuoikoja Reinikan mukaan kaikki, jotka täyttävät kunnallisen oikomishoidon
kriteerit, on pystytty hoitamaan.
·Pyrin hoitamaan oikomisen varhain. Näin pystyn hoitamaan enemmän lapsia
ja kevyemmillä kojeilla, Sandholm sanoo.
Myös yksityisasiakkaat ovat saaneet Sandholmilta tarvitsemansa hoidon. Hän
työskentelee omalla vastaanotollaan kaksi päivää viikossa.
·Vielä en ole joutunut laittamaan lappua luukulle.
Leena-Maija Sandholm pitää ongelmana sitä, etteivät hammaslääkärit enää
palaa Etelä-Karjalaan lähdettyään erikoistumaan.
·Erikoistumiskoulutus kestää kolme vuotta. Tässä ajassa puoliso on jo
saanut yliopistopaikkakunnalta töitä ja lapset kavereita. Tilannetta ei
helpota, että koko Suomessa on kova hammaslääkäripula tällä hetkellä.
Virkoja on täyttämättä yli 70.