MARTTI HYTTI
Etelä-Karjalan Partiolaisten oma kauppa, partiokauppa Erätuli, joutuu
lopettamaan toimintansa heikon kannattavuuden takia. Liki neljätoista
vuotta toiminut erikoisliike sulkee ovensa elokuun lopussa.
Yrityksen hallituksen puheenjohtaja Olli Naukkarinen ei heitä vielä
kokonaan kirvestä kaivoon.
Erätuli jää ”sapattivapaalle” odottelemaan nykyistä parempia suhdanteita.
Yrityksen hallitus päätyi hänen mukaansa yksimielisesti tähän tarkoin
harkittuun ratkaisuun kestämättömäksi muodostuneen kilpailutilanteen edessä.
Lappeenrannan kokoisessa paikassa ei suurilla panoksilla pelaavien
sporttimarkettien välissä jää pienten resurssien ja kapean segmentin
erikoisliikkeelle yhtään elintilaa.
Naukkarinen vakuutti, että yhtiön hallitus on seurannut tiiviisti kaupan ja
markkinatilanteen kehitystä.
Kun kaupankäynti on jo vuoden verran ollut kannattamatonta ja kaikki
panokset on käytetty loppuun, on toiminta pysäytettävä ennen kuin tilanne
käy hallitsemattomaksi.
Hän katsoi, että Etelä-Karjala tuskin jää pysyvästi vaille partiokauppaa.
Kun suhdanne- ja markkinatilanne joskus tulevaisuudessa ratkaisevasti
paranevat, on aika tarkastella liiketoiminnan mahdollisuuksia uudelleen.
Yrityksen toimitusjohtaja Anuriikka Pulkkinen pahoittelee, että hyvä
erikoisliike joudutaan lopettamaan.
Etelä-Karjalassa ei näytä riittävän tällaiselle erikoisliikkeelle
asiakaskuntaa tarpeeksi, vaikka maakunnassa onkin noin 1 500 partiolaista.
Partiokauppojen yhtenä ongelmana on hänen mukaansa tuotteiden korkea laatu.
Kun partiolainen tai vaeltaja ostaa teltan, vyön, repun tai
vaelluskengät, tuotteet kestävät jopa kymmenen vuotta. Partiolaiset ja
retkeilijät eivät siten käy meillä kovin usein.
Pulkkinen uskoi, että partiolaisten ei tarvitse tulevaisuudessakaan hakea
tarvikkeitaan Helsingistä.
Partiotuotteet siirtyvät todennäköisesti partiotoimistoon.
Erätuli-osakeyhtiö jää hänen mukaansa edelleen olemaan.
Sen tarkoituksena on palvella toistaiseksi vain Etelä-Karjalan
Partiolaisten omaa jäsenkuntaa. Sen miten ja mistä paikasta
partiovarusteiden myynti jatkossa toteutetaan, on vielä suunnittelun alla.
Erätulen viime vuoden liikevaihto oli liki 300 000 euroa. Liike aloitti
vuonna 1990 kauppakeskus Oprin tiloissa. Erätuli kuuluu partiokauppojen
ketjuun, joka ostaa tuotteet yhteishankintana.
MARTTI HYTTI
Kuvateksti
Vanha partiolainen. Toimitusjohtaja Anuriikka Pulkkinen on työskennellyt
Erätulessa perustamisesta lähtien ja toiminut pitkään partiolaisena.