ETTI KANTOLA
Saimaan veden juoksutusta lisätään maanantaista lähtien keinotekoisesti.
Maa- ja metsätalousministeriö on päättänyt lisätä juoksutusta haitattomaksi
arvioidulle enimmäistasolle. Tavoitteena on pienentää tulvauhkaa sekä
Suomessa että Venäjällä.
Veden korkeudesta on huolestuttu, koska sekä Saimaa että siihen virtaavat
järvet ja joet ovat melko täynnä vettä.
·Saimaan yläpuolisista järvistä yhä virtaavalle vedelle on tarpeen tehdä
tilaa, selittää maa- ja metsätalousministeriön vesihallintoneuvos Jaakko
Sierla.
Vedenkorkeuden pieni nousu normaaliksi luokitellun tason yläpuolelle ei ole
vahingollinen. Merkittävä kohoaminen sen sijaan haittaa muun muassa
teollisuuslaitosten toimintaa.
Kuiva syksy lopettaisi
poikkeustoimet
Nyt päätetty juoksutusmäärä, 800 kuutiota sekunnissa, on määrä, jonka myös
Venäjän viranomaiset ovat hyväksyneet haitattomaksi Vuoksessa.
Tämänsuuruinen juoksutus haluttiin aloittaa kiireesti, jottei jouduta
tilanteeseen, jossa on painetta suurempaan juoksutukseen.
Sierla kertoo, että poikkeusjuoksutukset kestävät tavallisesti muutaman
kuukauden. Esimerkiksi viime syksynä loppunut kuivuusjakso esimerkiksi
johti kuitenkin huomattavasti pitempään keinotekoiseen vedenpinnan nostoon.
·Jos on keskimääräinen tai keskimääräistä kuivempi syksy,
lisäjuoksutuksesta päästään eroon pian vuodenvaihteen jälkeen. Jos on
sateisempaa, seuraamme tilannetta, ja juoksutusmääriä muutetaan tarvittaessa.
Ensi talvi on vahvasti suunnittelijoiden mielessä.
·Jos tulee luminen talvi, on huono asia, jos Saimaa ja muut altaat ovat
keväällä valmiiksi korkealla. Nyt on hyvä ryhtyä nopeasti
ennaltaehkäisemään tilannetta.
Varhainen juoksutus on ministeriön mukaan hyvä myös saimaannorpan kannalta.
Veden pinta on hyvä saada alemmas syksyn aikana, jolloin veden korkeuden
alentamisen tarve talvella pesimäaikaan jää pienemmäksi.
Juoksutuksesta päättää
kaksi maata
Veden korkeus oli vielä viime talvena pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella,
mutta on noussut koko vuoden. Ennusteen mukaan Saimaa uhkaa ylittää
juoksutussäännössä määritellyn normaalivyöhykkeen rajan lokakuussa. Silloin
vesi olisi puoli metriä pitkäaikaisen kesiarvon yläpuolella.
Sää on kääntänyt Saimaan vesitilanteen hyvin nopeaan muutokseen. Touko- ja
heinäkuussa vettä tuli taivaalta kaksinkertainen määrä keskiarvoon
verrattuna. Nyt pinta ylittää keskiarvon 25 sentillä. Vielä viime syksynä
vedenpintaa nostettiin keinotekoisesti kymmeniä senttejä.
Saimaan veden korkeutta muutetaan Suomen ja Venäjän välillä sovitun
juoksutussäännön perusteella. Päätös maanantaina alkavasta
lisäjuoksutuksesta tehtiin suomalais-venäläisen rajavesistöjen
käyttökomission tapaamisessa. Aloite tuli suomalaisilta.
Juoksutussäännön tarkoitus on torjua tulvaa tai kuivuutta
poikkeuksellisissa vesitilanteissa Saimaalla ja Vuoksessa. Muulloin
vedenpinta pidetään luonnollisella tasolla.
·Lisäjuoksutus on erinomainen asia sekä Suomen että Venäjän kannalta.
Sillä vähennetään tulvavahinkoja, Jaakko Sierla sanoo.
ES-ARKISTO/SEPPO RAUTIOVAARA
PEKKA HÖLKKI
Kuvateksti
Sama silta. Lappeenrannan Halkosaareen johtavan sillan alle pääsi viime
kesänä kuivin jaloin. Tänä kesänä samasta sillasta näkyy enää ylimmät kivet
Kaupunginlahden veden pinnan yläpuolella.