ANTTI MUNNUKKA
Aamulla kirjailija, graafikko Aimo Vuorinen oli keittänyt itsellensä ison
mukillisen maitokahvia. Sen jälkeen hän oli hetken ajatellut lähteä uimaan,
sitten tehdä ruokaa. Ravintolaruuasta hän ei pidä.
Hämmästyttävää kyllä, Vuorinen tunnustautuu kuntouimariksi, kilometrikin
aamuisin menee ettei mitään. Tosin hän ei osaa uida oikeaoppisesti, pitää
lasten ja harrastelijoitten tapaan päätänsä kekassa, ettei vettä menisi
suuhun ja silmiin.
·Niska tulee siitä pirun kipeäksi. Uimalasejakaan en osaa pitää, ne on
hankalat, hän selvittää itselleen ja kuulijalle.
Vuorinen on tunnetusti kova myös puhumaan, käyttää hyväkseen käsiään,
painokasta toistoa, jopa kirosanoja, ei kuitenkaan alatyylisiä.
Tullessa
jo nauratti
Kun Aimo Vuorisen kanssa puhuu hänen menneisyydestään, ei voi välttyä
puhumasta Votkaturisteista, pakinoinnista ja Lappeenrannasta.
Lappeenrantaan Hämeenlinnasta kotoisin oleva Vuorinen rantautui junalla 1951.
·En kertaakaan ollut käynyt Riihimäen itäpuolella. Vaari sanoi, ettei
Kouvolan takana ole ole kuin suota ja pitkospuut.
Vuorinen tuli, jäi kapsäkkeineen junasta eikä nähnyt kaupunkia pitkään aikaan.
·Lähdin kävelemään .Joka toisessa talossa oli kyltti, jossa luki ompelija,
joka toisessa luki hieroja. Kävelin ja kävelin ja mietin, että missä
hemmetissä se kaupunki on. Tuossa hautausmaan nurkalla minua rupesi
naurattamaan aivan pirusti, kun siinä oli talo, missä luki päädyssä, että
Törrösen ruumisarkkuliike ja sen alla että ”raakoja nahkoja ja vuotia ostaa
Lipsanen”.
Vuorisen piti jäädä vuodeksi, mutta täällähän on, ottaa omaa sarkastista
kantaansa asiaan kuin asiaan. Katselee asunnostaan, miten Kasinon puistoon
on ilmestynyt maailmanpyörä, on onnellinen siitä, että Linnoitus on nyt
hyvässä kunnossa. Kekkosen kaudesta hän toisekseen pitää, ruotsinkielen
asemaa Suomessa ei ymmärrä, lällykarjalaisuutta jo sietää.
Kesällä tekee Taipalsaaren mökillä halkoja, vielä maalaileekin
vesiväreillä. Lappeenrannan alkuaikoinaan Vuorinen
tunnettiin taiteilijana, ei kirjailijana.
Lystipakinat
mennyttä aikaa
Kirjoittajan uransa hän aloitti pakinoilla, arvatenkin niillä myös
lopettaa, jos ei nyt salaa pidä päiväkirjaa.
Hän on Kuiskaajana kirjoittanut Etelä-Saimaaseen yli 40 vuoden aikana
tuhansia pakinoita . Joskus niitä syntyi jopa kolmasti viikossa, nyt kerran
kahdessa, Vuorinen arvelee, että korkeintaan Bisquit on kirjoittanut
pakinaksi kutsuttua lyhytproosaa enemmän.
·Herra ties kuinka monta kertaa olen ajatellut pakinoinnin lopettaa,
mutta… Alkuun hän teki perinteisiä pakinoita, lystipakinoita, kuten hän
itse sanoo. Hän tunnustaa olevansa vähän pettynyt, että niitä edelleenkin
odotetaan.
·Luukan Arvikin taisi kerran sanoa, että miksi sinä et enää kirjoita sillä
tavalla. Minä siihen, että kun en osaa aina kirjoittaa sillä tavalla, että
sulla olisi kivaa aamulla.
·Jos sitä alkuun kirjoittikin lystipakinaa, niin sitten kun huomasi, että
niitä luetaankin aika paljon ja että sitä voikin vaikuttaa johonkin asiaan,
niin silloin sitä alkoi suhtautua vähän juhlallisemmin ja kääntyä johonkin
kolumnin suuntaan, hän muotoilee tuntojaan.
Ei silti, päättäväisimmässäkin kannanotossaan Vuorinen pyrkii olemaan myös
humoristi.
·Sehän on hirvittävän tylsää jos vaan paasaa. Olen pyrkinyt pakinoissa
siihen, että ainakin jonkinlainen sarkastinen terä niissä olisi. Ja sama se
on näytelmissäkin, mitä rankemmista asioista on kysymys, sitä varmemmin
pitää käsitellä niitä komediallisesti.
Votkaturisteilla
450 000 katsojaa
Toinen lievä pettymyksen aihe ovat näytelmät. Kun Vuorisesta puhutaan, ei
voi olla puhumatta näytelmästä Votkaturistit. Kirjailija itse on sitä
mieltä, että hänen 1980-luvun neljä-viisi näytelmäänsä ovat hänen
parhaimpiaan; että nekin ovat jo löytäneet tiensä myös harrastajateattereihin.
Kuitenkin, vuonna 1976 ensi-iltansa saanutta Votkaturistit-näytelmää
on tiettävästi käynyt katsomassa noin 450·000 ihmistä.
Votkaturistit on ollut Vuoriselle paitsi suuri menestys, myös taakka.
·Kyllä minulle kävi Votkaturistien kanssa samalla tavalla kuin Veikko
Huoviselle Havukka-ahon ajattelijan kanssa. Votkaturistit leimasi minua
hirmuisen pitkän aikaa, sanoo lähes 20 muuta näytelmää kirjoittanut Suomen
näytelmäkirjailijaliiton kunniajäsen.
Taistolaiset
uhkasivat Moskovalla
Harvoin on Suomessa näytelmä asunut niin sopivaan hetkeen kuin
Votkaturistit vuonna 1976.
·Minullahan oli siinä pirun hieno, ihan klassisen komedian
lähtökohta. Minä ajattelin, että millainen olisi tilanne, missä törmää
suomalaisten ja neukkujen ennakkoluulot. Jokaisella Venäjän matkalla oli
sama lössi, vaikka ne oli eri ihmisiä. Siellä oli aina kommunisti ja joku
hirvee porvari, joka muistutti, että kun perunat on lopussa niin tehdään
punajuurista keittoo, ja kännääjä, ja miehiä kyttäävät naiset..
·Ja katsojia kävi, muistan kun viimeisenä kesäteatterisunnuntaina tällä
Lappeenrannassa oli kaksi näytöstä, molemmissa yli 2000 katsojaa, vaikka
sinne kesäteatteriin sopi vaan 800. Minä sanoi ohjaajaa Maaniitun Sepolle,
että säkkeihinkö te rahat keräätte…
Moskovallakin Vuorista uhkailtiin.
·Votkaturistit tuli pahimpaan taistolaisaikaan. Ne ei voineet missään olla
esittämättä sitä, koska sillä oli niin valtava yleisöpohja ja toisaalta
niitten piti riistää siltä merkitys, haukkua vaikka huorinteoksi
kirjallisuuden nimissä. Täällä Lappeenrannassakin yks kaveri tuli kadulla
vastaan ja sanoi, että kuule, heidän on kyllä raportoitava tästä Moskovaan.
Mä vielä heitin herjaa että älkää nyt julkisesti ainakaan siitä kertoko,
tulee niin iso menestys, ettei sitä kukaan kestä.
Lukijasuhde ei
synny hetkesä
Postiluukusta kolahtaa kirje.
·Näkyy olevan Kipparinkadulta, on kai siitä viime sunnuntain jutusta.
Näitä tulee kyllä paljon, sanoo Vuorinen.
Ja on tyytyväinen. Lukijoita on. Ihmiset tietävät Vuorisen, tietävät
odottaa häneltä jotain sanottavaa.
Hän toivoo, että sanomalehdissä ylimalkaan pidettäisiin näkemyksellisen
tekstin ja muun tekstin välillä jonkinlainen tasapaino. Hän tietää, että
pakinoitsijan ja lukijan välille ei synny suhdetta hetkessä, ei vuodessakaan:
·Pakinat, kolumnit, näkemykselliset artikkelit luetaan vähän toisella
lailla kuin uutiset. Ihmisten täytyy tietää jotain siitä kirjoittajasta ja
sitten kun ne tietää, niitä kiinnostaa se, mitä se kirjoittajaa nyt
ajattelee tämmösestä asiasta. Niitten on pitänyt lukea sen juttuja jo
pitkän aikaa, jotta ne osaa suhteuttaa sitä tekstiä johonkin.
MIKA STRANDÉN
Kuvateksti
Tiäksä kuule… Aimo Vuorinen hallitsee myös debatin. Väittelyssä jää
helposti toiseksi.