HEIKKI SAIRANEN
Lauritsalan Kisa eli LaKi odottaa huomenna lauantaina alkavaa lentopallon
ykkössarjaa vesi kielellä. Viime kaudella joukkue jäi harmittavasti
viidenneksi, kun neljä parasta pääsi pudotuspeleihin. Tällä kaudella
LaKille kelpaa vain ja ainoastaan sijoittuminen neljän parhaan joukkoon.
·Viime kautta parempaa sijoitusta pitää yrittää, sanovat LaKin
valmennuksesta vastaavat Arttu Rossi ja Toni Sipiläinen.
Tavoitetta valmentajat pitävät realistisena. Kaksi viikkoa sitten LaKi
osallistui Vihdissä 12 joukkueen turnaukseen. Kovatasoisessa turnauksessa
LaKi sijoittui toiseksi, vaikka se pääsi tekemään ensimmäiset todelliset
kuusikkokokeilunsa vasta Vihdissä.
·Homma toimi hyvin. Turnauksessa oli mukana kolme joukkuetta meidän
lohkostamme, Rossi toteaa.
Rossi povaa ykkössarjasta tasaista. Sarja pelataan kahdessa lohkossa.
Ykköslohkossa on 11 joukkuetta ja kakkoslohkossa, jossa on mukana myös
LaKi, 12 joukkuetta.
Laajasalon Voiman, Isku-Veikot ja Hurrikaanit Rossi on valmis nostamaan
kärkipäähän, mutta sitten tuleekin tasainen massa.
·Kaikki on kuitenkin voitettavissa, kuten jo viime kausi osoitti.
·Alkusarjan ratkaisee paljolti se, että jos muutamankin vieraspelin
voittaa, on jo aika pitkällä. Kotivoittoja meille tulee väkisinkin. Meillä
on iso sali, jota moni vierasjoukkue pitää vaikeana paikkana pelata. Meille
se on yksi voimatekijä.
Uusin kujein
uuteen kauteen
LaKi pelaa tällä kaudella uudella systeemillä. Rossin mukaan käytännössä se
tarkoittaa niin sanottua kolmen keskimiehen systeemiä.
·Meillä on viime kautta pitempi joukkue. Myös torjuntavoimaa on kentällä
enemmän. Uusi pelisysteemi tuo samalla hyökkäyksiin enemmän
monipuolisuutta, Rossi tietää kertoa.
LaKi aloittaa kautensa huomenna lauantaina vieraspelillä. Joukkue matkaa
Virtain Veikkojen vieraaksi. Sunnuntaina LaKi pelaa Isku-Veikkojen
vieraana. Ensimmäinen kotiottelu on ohjelmassa vasta lokakuun 2. päivänä,
jolloin LaKi saa vastaansa Vihdin Lentopallon.
·Heti alusta lähdetään hakemaan pisteitä kotiin.
Loukkaantumisia
vältettävä
LaKin pelaajaringissä on yhdeksän pelaaja. Joukkueen pelaavaan kokoonpanoon
kuuluvat myös valmentajat.
·Rinki ei ole suuren suuri, mutta kyllä sillä toimeen tullaan. Yhtään
loukkaantumista se ei kyllä kestä, Rossi myöntää.
MAARIT LINDSTRÖM
Kuvatekstit
Torjunta. Arttu Rossi (verkolla edessä) varmistaa Ville Salmisen (oik.)
iskun. Verkon toisella puolella Toni Sipiläinen ja Ville Savolainen (oik.).
Syöttö. Arttu Rossi toimii joukkueen passarina.
LaKi 2004-2005
¤ Pelaajat: Arttu Rossi, Toni Sipiläinen, Ville Salminen,
Ville-Veikko Savolainen, Tomi Käiväräinen, Veli-Pekka Muurinen, Magnus
Israel, Timo Lähde, Tommi Karjalainen.
¤ Valmennus: Toni Sipiläinen (päävalmentaja), Arttu Rossi.