Rintamaveteraanien sotakokemukset koottiin Isänmaan asialla -kirjaksi

Pentti Rinkinen kirjasi toimikuntansa kanssa 90 ihmisen kokemukset.

IRMELI OJALAINEN

Silloinkin oli aurinkoinen päivä, melko syksyinen. Vuosia jatkuneen sodan

päättymistä kuusi vuosikymmentä sitten juhlistettiin Imatran Asevelitalossa

Mansikkalassa kakkukahvein. Imatran Rintamaveteraanit ovat olleet isänmaan

asialla.

Rintamaveteraanit ovat saaneet kolmatta vuotta kestäneen kirjaprojektin

valmiiksi ja ensimmäiset lukijat saivat 327-sivuisen painotuoreen teoksen

arvioitavakseen.

­·Ovat sanoneet hyväksi, puheenjohtaja Pentti Rinkinen muikistelee

ensikommentteja.

Hän luonnehtii kirjaurakkaa mieluisaksi mutta rankaksi. Seuraava urakka on

saada 500 kirjan painos kaupaksi. Hinnaksi on päätetty 25 euroa, koska

sponsoreita ei saatu odotetusti.

Kuin piste iin päälle on kirjan kansi, joka on Soini Ahvosen suunnittelema

ja Jouni Kormanon piirtämä.

­·Siinä on Ensio Kormanon isä kaverinsa kanssa kahveilla korsun edessä.

Kuva on Syväriltä ja ilmeisesti toinen miehistä oli tullut lomilta

eväspaketin ja pullaeltan kanssa, Rinkinen kertoo.

Alunperin tavoitteena oli tallentaa viitisenkymmentä muistelmaa. Niitä

kertyi Rinkisen, Harriet Nurmen, Eila Lievosen ja Severi Finnin

haastatteluista 90.

Rankkoja tarinoita

Haastattelijat myöntävät, että joukossa on hyvinkin rankkoja tarinoita.

Monet näkevät sotaretkistään edelleen painajaisia.

­·Sotakokemuksista ei ole paljon puhuttu. Moni ei uskaltanutkaan ennen kuin

Neuvostoliitto hajosi, Rinkinen arvelee.

­·Haastatteluja voi kuvata terapiaistunnoiksi, Harriet Nurmi sanoo. Hän

tietää, että useimmalle tapahtumat ovat jääneet lähtemättömästi mieleen. Ne

eivät unohdu.

Pentti Rinkinen uskoo huumorin olleen yhden tärkeän asian, mikä auttoi

jaksamaan.

­·Ja oli Jumalan johdatustakin. Heiskasen Pentti selvisi kahdesti korsuun

osuneesta kranaatintulituksesta. Ympäriltä kaatui ja haavoittui miehiä.

Matti Ossikin totesi, ettei saanut naarmuakaan, vain osuman karvalakkiin.

Talvisodan loppuessa Ossi oli ryhmänsä viimeinen mies. Kaikki muut

kaatuivat tai haavoittuivat.

Monelta sota vei nuoruuden parhaista vuosista useita. Pisin reissu oli

Tauno Variksella, jonka sota kesti 6 vuotta 9 kuukautta ja 19 päivää.

Naiset selviytyivät kotirintamalla sisulla ja sisua on vaadittu jälleen,

kun veteraanit ikääntyvät ja vammat nuortuvat.

­·Omaishoitajat ovat tehneet kovan työn, Arja Mönkäre kiittelee.

Lasten lapsille

Rintamaveteraanit toivovat yhdestä suusta rauhan vuosille jatkoa. Sotaa ei

toivota kenenkään enää kokevan. Kokemuksista halutaan kuitenkin kertoa

lapsille ja lastenlapsille.

­·Otan kirjan mukaan, kun menen taas kutsuntoihin puhumaan alokkaille,

Rinkinen sanoo.

Hän voi hyvinkin kertoa muistoistaan, miten suorapuheinen tohtori Eero

Puranen operoi sirpaleet pois polvesta Enson sairaalassa. Tai laivaston

miinanraivausmatkoista Viipurin lahdelta Tallinnaan. Siinä työssä menehtyi

vielä sotien jälkeen 28 miestä.

­·Oli meillä ainakin kalaa syötävänä, lohta ja silakkaa. Sitä nostettiin

haaville merestä, mies muistaa.

Vangiksi joutuneelle Miika Huhtaselle ei ollut herkkuja tarjolle.

­·Lisäravintoa haalittiin esimerkiksi kasvien juurista. Myös sammakoita

syötiin kun nälkä oli kova, mutta työnormi oli työssä täytettävä, Huhtanen

muistelee. Pääruoka koostui mustasta vuokaleivästä ja vetisestä vellistä ja

puurolusikallisesta.

IRMELI OJALAINEN

Kuvateksti

Viimeiset hetket. Puheenjohtaja Pentti Rinkinen tietää, ettei kirjan tekoa

olisi voitu enää lykätä. 252-jäsenisen yhdistyksen jäsenten keski-ikä on

83 vuotta ja kirjantekovaiheessakin moni siirtyi ajasta iäisyyteen.

Kirjoittaja:
Irmeli Ojalainen