SARI ANTTONEN
Imatralaiset ja venäläiset koululaiset purkivat tarinoitaan kuvan muotoon
yhteisnäyttelyä varten. Imatran koulutoimen järjestämän näyttelyn aiheeksi
oli valittu satuja omasta kaupungista. Teokset ovat nyt kaikkien nähtävillä
Imatran kaupungintalon aulassa.
Näyttelyyn osallistuivat Imatran lisäksi ystävyyskaupunki Tihvinä,
kaksoiskaupunki Svetogorsk ja Pietarin Admiraliteetin kaupunginosan
kouluja. Taiteilijat ovat 7-15-vuotiaita lapsia ja nuoria.
Aihe poiki hyvin erilaisia ja eritasoisia töitä. Imatralaisten nuorten
teoksissa pääosan varastivat luonto ja eläimet.
Tihvinäläisten koululaisten käsissä aihe poiki vanhaa venäläistä kulttuuria
paperin valloittivat kansansadut ja kansanperinteet. Onhan Tihvinä vanha
venäläinen kaupunki.
Myös Imatran kaksoiskaupungissa Svetogorskissa kansanperinteet olivat
suosittu aihe. Useissa pietarilaisten töissä seikkailee leijona.Suosittuja
olivat myöskin Pietarin nähtävyydet Iisakin kirkko, sillat, kanavat ja
lyhdyt.
Perusopetuksessa
eroja
Suomalaisten ja venäläisten koulujen kuvaamataiteen opetuksessa on eroja,
mikä näkyy selvästi esillä olevista töistä.
·Venäjällä taideopetus on tarkempaa ja ohjatumpaa. Opettajat myös
ohjeistavat tarkemmin. Satsaus kulttuuriin ja taiteeseen näkyy ja myös
ajallisesti kouluissa panostetaan taiteeseen aivan eri tavalla kuin
Suomessa, kertoo Imatran koulutoimen opetuspäällikkö Petri Kyyrä.
·Meillä taideaineet ovat lapsipuolen asemassa. Venäjällä lahjakkaat lapset
ohjataan systemaattisesti jatko-opintojen pariin. Venäläisessä
koulunkäynnissä on myös usein kilpailutusta mukana. Suomessa taitoa
kehitetään yleensä harrastuksen kautta, eikä ohjaus jatko-opintoihin ole
niin systemaattista. Suomessa opetus on ennemminkin kannustavaa ja
ei-luokittelevaa, Kyyrä jatkaa.
Taiteessa ei
tarvita kieltä
Toukokuussa kaksoiskaupunkiseminaarin yhteydessä selvitettiin imatralaisten
ja svetogorskilaisten koululaisten suhtautumista toisiinsa. Erityisesti
imatralaiset koululaiset suhtautuivat venäläisiin erittäin kielteisesti.
Yhteisnäyttelyn toivotaankin häivyttävän ennakkoluuloja ja parantavan
koululaisten suhtautumista toisiinsa.
Kaupunkien välisillä yhteishankkeilla on tarkoituksena myöskin rikastuttaa
nuorten elämää, johon taide tarjoaa tavan, jossa kielitaitoa ei tarvita.
Yhteisnäyttelystä tulee jokavuotinen tapahtuma.
Näyttely on ollut jo Pietarissa, ja se siirtyy Imatran jälkeen Tihvinään ja
edelleen Svetogorskiin. Imatran kaupungintalon aulassa työt ovat nähtävillä
vielä puolitoista viikkoa.
SARI ANTTONEN
Kuvatekstit
Kuulas talvipäivä. Tihvinäläisen 8-luokkalaisen Marina Privalovan aiheena
on talvinen kaupunki.
Mörkökö? Imatralaisen Veera Valtosen, 14, nimettömässä teoksessa esiintyy
surullisen oloinen kummajainen.
Kissa katolla. Seitsemänvuotias Alja Timonina Pietarista piirsi värikkään
näkymän kattojen yli Iisakin kirkolle.