Maakunnan tuotteita kääritään liikelahjapakettiin

Yrittäjät kokosivat sopivista valmisteista kuvaston maakunnan yritysten käyttöön.

ETTI KANTOLA

Yritykset saavat kertaheitolla kymmeniä uusia lahjaideoita. Maakunnan

käsityö- ja elintarvikeyrittäjien tuotteista on koottu kuvasto

liike-elämälle. Lappeenrannan ja Imatran seudulle avataan myös myymälät jo

toimivien yritysten tiloihin.

Lähiviikkoina ilmestyvässä kuvastossa on lähes sata eri puolilla

Etelä-Karjalaa valmistettua tuotetta. Tekijöinä on parikymmentä yritystä,

ja hintahaitari leviää eurosta satasiin. Kääröihin tarjotaan esimerkiksi

säräpaistia ja -lientä yrityksen logoin koristellussa paketissa,

visakoivuista fileerausveistä ja kalapiikkiä, maakunnan hunaja- tai

viinimakuja sekä humoristisia pellavatekstiilejä.

Ennakkokyselyt ovat osoittaneet, että paikallisille liikelahjoille on

tarvetta. Tähän asti kuvastoja on ollut lähinnä ulkomaisilla yrityksillä,

ja lahjoista on puuttunut omaleimaisuus. Jos firma on halunnut kotimaista

tai maakunnan ilmettä kantavaa, tuote on pitänyt itse etsiä.

Lähes yritys kuin yritys hankkii lahjoja asiakkailleen,

yhteistyökumppaneilleen ja henkilökunnalleen. Joulu on paras sesonki, mutta

lisäksi bisnesmaailmassa jaellaan lahjoja merkkipäivinä sekä pr-tuotteina

ympäri vuoden.

Myyntimiehet tekevät

kauppaa asiakkaan luona

Kattavan liikalahjavalikoiman takana on toissa kesänä alkanut projekti.

Sitä ovat hallinnoineet Lappeenrannan ja Imatran elinkeinoyhtiöt, ja rahat

ovat EU:lta ja yrityksiltä.

Ohjausryhmän puheenjohtaja, Lappeenrannan Seudun Elinkeino ja Matkailu

-yhtiön Antti Niemi arvioi, että paikallisilla liikelahjoilla voidaan

saavuttaa parinsadan tuhannen euron liikevaihto. Tuettu hanke on tarkoitus

kuopata keväällä, ja siirtää liikelahjojen välitys yrittäjäpohjaiseksi.

Neuvotteluja käydään kahden yrittäjän kanssa. Toinen on lappeenrantalaisen

Havu Shopin takana olevan Havunneula-Sett-yhtiön Pasi Havukainen ja toinen

joutsenolaisen kivi- ja käsityöpaja Kivilinnun Harri Haikarainen. Jos

sopimus syntyy, Havukainen toimii Lappeenrannan ja Haikarainen Imatran

seudulla. Liikelahjoja tulee esille molempien myymälöihin.

­·Rooli on yrittäjän, myyntitykin ja hankkeen puolestapuhujan, Havukainen

sanoo.

Vaikka liikkeisiin tulee näytteet kuvaston tuotteista, yrityksissä on

käytävä ahkerasti.

­·Suurin myynti tehdään asiakkaan luona. Myös uusia tuotteita on esiteltävä.

Yksi myymälä tulee lisäksi internetiin. Maakuntaportaalin yhteyteen

valmistuu sivusto, jossa lahjoja voi katsoa ja tilata.

Havu Shopin kuvataiteilija Havukaiselta ja markkinoinnista vastaavalta

Kitta Kortmanilta on kuvastossa useita tuotteita, saunatarvikkeita,

piirroksia ja muuta kuvitettua tavaraa.

­·Valikoimassamme on paljon liikelahjaksi sopivaa, kaksikko perustelee

lähtöään hankkeeseen.

He eivät ole tietoisesti suunnanneet tuotteitaan yrityksille. Myymälässä on

käynyt jonkin verran bisnesasiakkaita, mutta harvalla yrittäjällä on aikaa

etsiä sopivia tuotteita kaupoista. Myynnin kasvua he eivät lähde ennustamaan.

Raadille kelpasi

vain laatutavara

Monet projektin yritykset ovat nuoria yhden naisen tai miehen pajoja.

Ohjausryhmän, tuottajien ja asiakasyritysten raati on arvioinut jokaisen

myyntiartikkelin. Osa on hylätty tai pistetty jatkojalostukseen.

­·Suurin kriteeri on, että tuote on täällä valmistettu, muita ei huolita.

Tuotteen pitää nostaa Etelä-Karjalan imagoa ja sopia liikelahjaksi,

määrittelee hankevetäjä Seppo Myllynen.

Hän arvioi kuvastossa olevan kaksi kolmannesta tarjotuista tuotteista.

Uusia voi esittää jatkuvasti, sillä valikoimaa on tarkoitus laajentaa.

­·Jos jollakin on hyvä idea, pyrimme myös etsimään sille tekijän, Myllynen

kannustaa.

Yrittäjien oli tarkoitus kääntää liikelahjamarkkinoiden rahavirtoja kotiin

päin jo täksi jouluksi. Kuvasto ja internet-sivut ehtivät valmiiksi parissa

viikossa, joten mattimyöhäiset ehtivät tarjonnalla joulupukin konttia

täyttää. Suuret yritykset ovat päättäneet hankinnoistaan jo alkusyksyllä.

Antti Niemi kertoo, että joissakin asioissa on vielä miettimistä.

­·Esimerkiksi tuotteiden pakkaus on auki. Haluaisimme tehdä senkin

Etelä-Karjalassa ja käyttää maisemakuvia. Toivomme, että pakkausyrittäjät

ottaisivat yhteyttä.

ETTI KANTOLA

Kuvateksti

Yhteistyön takana. Havu Shopin parivaljakko Kitta Kortman ja Pasi

Havukainen säästyy paljolta omalta markkinointityöltä, kun takana on ison

porukan yhteinen hanke. Havukaisesta on tulossa koko maakunnan

lahjavalikoiman myyntimies Lappeenrannassa.

Kirjoittaja:
Etti Kantola