Parikkalan kunnan virkailijoilla muutokset edessä

Saarella odotellaan luottavaisina.

HELINÄ LEMINEN

Yhdistyvän Parikkalan kunnan virkailijat ovat joutuneet tekemään paljon

työtä kuntaliitoksen takia omien tehtäviensä ohella. Ylimääräinen hyörinä

tiivistyy joulua edeltävällä viikolla, jolloin kimpsut ja kampsut muutetaan

tuleviin työhuoneisiin.

Parikkalassa sosiaalialan virkailijat siirtyvät terveyskeskukseen, jossa

remonttimiehet ahertavat parasta aikaa. Harjulinnasta muuttajat sijoitetaan

terveyskeskuksessa kolmeen paikkaan.

­·Emme vielä tiedä, kuka minnekin menee. Se selviää vasta 13. joulukuuta

valtuuston kokouksessa, sosiaalijohtaja Soili Myllys sanoo.

Myllys uskoo, että taloon tulevat selvät opasteet, niin että asiakkaat

löytävät kaipaamansa virkailijan luo. Hän uskoo myös, että useimmat

virkailijat jatkavat entisissä tehtävissään. Erittäin hyvänä asiana hän

pitää sitä, että sosiaali- ja terveystoimet keskittyvät samaan taloon.

Toimialajohtajat valmistelevat parhaillaan virkojen täyttämistä.

Yhdistymissopimuksen mukaan vakinaiselle väelle pitää löytyä työtä

vähintään viideksi vuodeksi.

Saarella aistittavissa

elämän makua

Lyhyt kyselykierros Saaren kunnanvirastolla antoi mielikuvan, että

toimistoväki elää marraskuun loppua lähes samaan tapaan kuin edellisinäkin

vuosina, hötkyilemättä.

Maatalous- ja lomatoimien hallinto pysyy Saarella, mikä luo niin viraston

väelle kuin kuntalaisille varmuutta.

Maaseutusihteeri Maija Sairanen pitää tärkeänä, että maatalous ja lomitus

toimivat rinnakkain. Näiden palveluiden pysyminen Saarella puoltaa hänen

mielestään paikkaansa, koska Saari ja Uukuniemi ovat maatalousvaltaista

aluetta. Paikalliset asiakkaat ovat kiitelleet pysyvyyttä.

­·Tästä talostahan teidät löytää, oli joku asiakas kiitellyt.

Päinvastaistakin asennetta saattaa tulla esille. Haastattelun aikana

lomatoimistossa asioinut parikkalalainen maatalousyrittäjä ei suostunut

jututettavaksi. Hänellä oli jotain hampaankolossa Parikkalan kuntaa

kohtaan. Lomasihteeri Vappu Keskinen vakuuttaa loma-asioiden hoituvan

pitkälti puhelimitse. ­·Asiakas voi jättää hakemuksensa myös Parikkalaan

tai Uukuniemelle. Paperit kulkevat tänne.

Viranhaltijoista vain johtava lomittaja joutuu tekemään tilakäyntejä.

Lomatoimisto saattaa Saarella vielä vahvistua vuoden 2006 alusta, jos

Rautjärven, Ruokolahden ja Imatran lomatoimi liittyy mukaan.

Uutta oppimaan

saa varautua

Hallinto keskittyy Parikkalaan, joten toimistoihmisiä siirtyy sinne

Saarelta ja Uukuniemeltä. Osalle kunta järjestää uutta tekemistä, koska se

ei tarvitse viittä kirjanpitäjää tai viittä palkanlaskijaa. Keväällä

vakinainen henkilökunta sai ehdottaa itselleen vaihtoehtoista työtä.

Palkanlaskija Tuula Kinnunen mietti Saarella vastausta.

­·Olen laskenut palkkoja vuodesta 1976 lähtien. En osannut toivoa sen

kummempaa kuin palkanlaskentaa tai muuta toimistotyötä. Kinnunen on

hyvillään, että jotain työtä viideksi vuodeksi on luvassa. ­·Edellinen

liitoshanke 1990-luvun puolivälissä olisi poiminut vain parhaat ja

irtisanonut loput, hän vertaa.

HELINÄ LEMINEN

Kuvatekstit

Toimistoja tekeillä. Hammashoitolan asiakastuoli estää harhailun yhdelle

remonttialueelle. Jiri ja Jasu Vihavainen lukevat lehtiä.

Looginen paikka. Määräaikainen lomasihteeri Vappu Keskinen lopettaa työnsä

Saarella, mutta on tyytyväinen palvelupisteen pysymisestä paikoillaan.

Virkailijat

asettuvat aluksi

¤·Parikkalan Harjulinnaan noin 20.

¤·Terveyskeskukseen 14­-15.

¤·Parikkalan Petäjikönkadun taloon noin 10.

¤·Saarelle 11.

¤·Uukuniemellä vain käymän tieltä.

Kirjoittaja:
Helinä Leminen