PÄIVI VENTO
Ikoninäyttelyssä töitä voi katsella ja arvioida kuten mitä muita tahansa
taideteoksia.
·Vaikka ikoni on tarkoitettu rukouskäyttöön, se saa olla myös puhdas
taideteos, jonka on täytettävä esteettiset vaatimukset, sanoo imatralainen
ikonimaalari Liisa Tynkkynen. Hänen näyttelynsä on esillä Simpeleellä
Galleria Jare-Fotossa.
·Näyttelyt ovat tärkeitä minusta siksi, että niiden kautta ikonit tulevat
tutummiksi laajemmille ihmisjoukoille. Ikonit kertovat taivasten
valtakunnasta, joten samalla myös se, sekä ortodoksinen uskonto, tulevat
lähemmäksi.
Ikonimaalarille näyttely on aina ristiriitojen paikka. Tynkkynen selvittää
ikonimaalarin tekevän työtään kutsumuksesta, eikä tarkoituksena edes ole
oman persoonan esille tuominen. Ikonimaalari tekee työtään Jumalan
kunniaksi. Mutta hups; näyttelyssä ihmiset arvioivat tekijän maalaustaitoa
ja pohtivat, kuinka tekijä tuo persoonaansa töissään esille.
Tynkkyselle ikoni on esine rukouskäyttöön, mutta hän suo ilomielin sen myös
taide-esineeksi kotiin.
·Tosin ikoni valmistuu vasta sitten, kun se on rukouskäytössä,
taidekäytössä työ jää keskeneräiseksi.
Kun ei-ortodoksi ostaa ikonin ja asettelee sitä kotinsa somisteeksi,
Tynkkysellä on toive esitettävänä.
·Ikonille soisin rauhallisen, hiljaisen paikan.
Tynkkynen kertoo, että tiedostamatta tai tietoisesti ihmiset valitsevat
ikonille hänen mainitseman paikan. Työssä on jokin, joka estää laittamista
sitä keskelle kaikkea tai television hälyyn.
·Ikonilla on salainen vaikutus niissä kodeissa, joihin se on ostettu
taide-esineeksi, maalari uskoo.
Ikoni ja keski-
ikäinen nainen
Imatran työväenopistossa ja Saimaan kansalaisopistossa ikoneita maalaa
tällä hetkellä noin 50 opiskelijaa. Innostus on siis kova. Tyypillinen
Liisa Tynkkysen oppilas on keski-ikäinen nainen, joka on kiinnostunut
ikonin maalaisopin lisäksi myös miettimään hengellisiä asioita.
·Kursseilla opinnot jakautuvatkin tasaisesti maalaustekniseen opetteluun,
ikoniteologiaan, rukoukseen ja hengellisiin kysymyksiin. Työt syntyvät
kaikkien näiden kautta.
Tynkkysen työpäivät jakautuvat opetustyöhön ja ikonien maalaamiseen.
Ikoneita ostavat yksityiset sekä seurakunnat kirkkoihin ja rukoushuoneisiin.
·Teen tilaustöitä, sekä pidän yllä reserviä yllätysostajia varten.
Ei-ortodoksiseen kotiin ikoni löytää lähinnä sitä kautta, kun se on ollut
näytteillä jossakin.
Liisa Tynkkynen maalasi ensimmäisen työnsä vuonna 1986 aviomiehensä
opastamana. Hyppäys uudelle alalla tapahtui historiantutkijan saappaista,
halusta ryhtyä kirkolliseen työhön.
·Ensimmäinen työni oli Kristus käsintekemätön vaatimattomassa koossa,
mutta itselleni työ oli valtavan iso ja vaikea.
Sen jälkeen on syntynyt kymmeniä, kymmeniä, kymmeniä töitä. Simpeleelläkin
olevat työt ovat uusia, tähän näyttelyyn tehtyjä.
III
Liisa Tynkkysen ikoninäyttely Galleria Jare-Fotossa Simpeleellä 9.1.2005
asti, ti ja to klo 9-15.
PÄIVI VENTO
Kuvatekstit
Jumalan äidin ikoni. Ruhtinas Igorin Jumalan äiti edustaa Jumalan äidin
ikonityyppiä. Erilaisia ikonityyppejä on yli 200.
Neitsyt Maria. Tämä on neitsyt Marian ilmestyksen juhlan ikoniaihe, joka
pohjautuu kirkolliseen juhlapäivään.
Kristus käsintekemätön. Tämä aihe oli ensimmäinen, jonka Liisa Tynkkynen
elämässään maalasi.
Liisa Tynkkynen
¤·Toiminut vuodesta 1998 lähtien ikonimaalauksen opettajana Imatran
työväenopistossa, vuodesta 2003 lähtien myös Saimaan kansalaisopistossa.
¤·Opinnot: 1995-2001 Valamon kansanopistossa. 1996 Aleksanteri Nevskin
luostarin ikonimaalaamossa Irina Vesjolkinan opetuksessa. 2003 lähtien
oppilaana Aleksanteri Nevskin luostarin ikonimaalaamossa Dimitri Mironenkon
johdolla.
¤·Yksityisnäyttelyt: 2001 Imatran seurakuntasalilla, keväällä 2004
Täky-Galleriassa Lappeenrannassa. Aikaisemmin vain yksittäisiä töitä
näytteillä.