SARI PULLINEN
Kunta on parin vuoden ajan kysellyt Joutsenoon muuttajilta heidän
muuttosyitään. Suunnittelusihteeri Pekka Kirsi on huomannut, etteivät
kunnan peruspalvelut ole välttämättä mikään houkutin. Tulijat olettavat
esimerkiksi päivähoito-, lääkäri- ja kirjastopalveluiden olevan ilman muuta
kunnossa.
·Nämä palvelut huomataan vasta, jos ne eivät toimi, Kirsi sanoi.
Peruspalvelut mainitsi muuttonsa syyksi vain noin kolme prosenttia
vastanneista. Myöskään harrastusmahdollisuuksillaan Joutseno ei houkuttele.
Viihtyisä, rauhallinen ja turvallinen asuinalue sekä työpaikan läheisyys
näyttivät ratkaisevan muuttosuunnan. Asuntojen ja asumisen edullisuus sekä
luonnonläheisyys vetivät myös tulijoita. Hyviä liikenneyhteyksiäkin
arvostettiin, samoin naapurikaupunkien läheisyyttä.
Kyselylomake lähtee automaattisesti jokaiselle kuntaan muuttaneelle
seurakunnan lähettämän tietopaketin mukana. Kyselyä on tehty parin vuoden
ajan, ja sitä jatketaan edelleen.
Kahden vuoden aikana Joutsenoon on muuttanut tuhatkunta uutta asukasta.
Heistä 30-40 prosenttia on vastannut kyselyyn.
Muuttosyiden lisäksi on kyselty toiveita kunnan kehittämisestä. Muuttajien
kommentit lähtevät tiedoksi kunnan eri hallintokuntiin.
Miksi muutin Joutsenoon?
¤·Vuokra-asunnon löytyminen haja-asutusalueelta.
¤·Saatiin hevoset kotiin.
¤·Oman kullan kimallus!
¤·Edullista energiaa, ystävällisiä ihmisiä, miellyttävä ympäristö.
¤·Palasin lapsuuteni maisemiin ja vähien sukulaisteni luo.
¤·Hyvä kehityssuunta.
¤·Halusin tehdä sen Joutsenossa.
¤·Rauhan entisen mielisairaalan viihtyisä ja inspiroiva miljöö.
¤·Ostettiin isoisän vanha omakotitalo.
Ideoita Joutsenon kehittämiseksi
¤·Kunta on tainnut unohtaa koko Arposenniemen ja sen asukkaat, tiekin on
tosi surkeassa kunnossa.
¤·Bussiliikennettä Imatralta Repokiveen.
¤·Rauhan entisestä sairaalasta taidekeskus.
¤·Ei veroäyriä ylemmäs. Yhteistyö Imatran ja Lappeenrannan kanssa kunniaan.
¤·Edullisia rantatontteja, kiitos!
¤·Tehdään meistä Saimaankaupunki.
¤·Alapitäjien liikenneyhteydet huonohkot.
¤·Uima-, jää- ja liikuntahalli.
¤·Ihmettelen, miksi Saimaan läheisyyttä ja luontoa ei ole hyödynnetty
matkailulle ja turisteille.
¤·Juopot häiritsevät torin ympäristössä.
¤·Lasten leikkipaikat kuntoon.