ILPO LESKINEN
Kenraali Aleksandr Suvorov on edelleen kova nimi Venäjällä, vaikka hän
kuoli 200 vuotta sitten. Hänet tunnetaan Venäjällä voitokkaana sotasankarina.
Suvorov on jättänyt jälkensä myös Kaakkois-Suomeen. Hän rakennutti
1790-luvulla Kaakkois-Suomen linnoitusketjun sekä neljä kanavaa
Lappeenrannan ja Savonlinnan välille.
Suvorovin kanavien eli Kukonharjun, Käyhkään ja Telataipaleen kanavien
kunnostusprojektissa on noussut esiin Suvorovin persoonan ja tekemisten
julkituominen. Mies on Suomessa melko vähän tunnettu.
·Suvorov on Suomen ja Venäjän yhteistä historiaa. Tätä yhteistä historiaa
kannattaa hyödyntää, kanavaprojektin matkailututkija Mika Lehtolainen kertoo.
Suvorovin kanavien kunnostusprojektia ja Suvorovia esiteltiin Ruokolahden
Rantalinnassa.
Kulttuuritarjontaa
matkailijoille
1790-luvun kanavien matkailullista hyödyntämistä ja niiden esiin nostamista
kulttuurikohteina on suunniteltu EU:n naapuruusohjelman hankkeena.
Tällöin mukaan tarvittaisiin vastaava kohde Venäjän puolelta. Kohteeksi
sopisi Lehtolaisen mukaan Laatokan kanavaverkosto, joka edustaa samaa
ajanjaksoa. Venäjän matkailuviranomaiset ovat Lehtolaisen mukaan olleet
kiinnostuneita kanavien kunnostushankkeesta. Lisäksi Suomessa vierailevat
venäläismatkailijat kaipaavat kulttuuriin perustuvaa ohjelmatarjontaa.
Suvorov sai vuonna 1791 Venäjän hallitsijalta Katariina II:lta määräyksen
rakentaa puolustusjärjestelmä Vanhan Suomen alueelle Pietarin suojaksi.
Kenraali Suvorovia on pidetty inkeriläisenä, koska hän osasi puhua ja
kirjoittaa hyvin suomen kieltä. Hän syntyi noin vuonna 1730 Novgorodin
alueella, jossa inkeriläisiä tiedetään asuneen.
Telataipale
ensimmäisenä
Kanavien restaurointi on tarkoitus tehdä Etelä-Savon ja Kaakkois-Suomen
TE-keskusten työllisyyshankkeina. Näin kertoo kanavaprojektin vetäjä,
arkkitehti Tuula Hakala Museovirastosta.
Kanavista on jo tehty useita esiselvityksiä. Myös venereitistä on tehty
tutkimus, mutta veneväylän rakentaminen on vielä avoin asia.
Kanavat kunnostetaan yksi kerrallaan lähivuosina. Ensi syksynä on Hakalan
mukaan tarkoitus aloittaa Sulkavan Telataipaleen kanavan kunnostaminen, jos
lupa-asiat saadaan kuntoon. Kanava on tarkoitus padota molemmista päistään
tutkimuksia ja kunnostusta varten.
Seuraavana on vuorossa Kukonharjun kanava Ruokolahden ja Puumalan rajalla.
Viimeisenä vuorossa on Käyhkään kanava Ruokolahdella. Kutveleen kanavaa
Taipalsaaren ja Ruokolahden rajalla ei kunnosteta, koska vanha kanava on
tuhoutunut leventämisten yhteydessä.
Suvorovin kanavat ovat osa suomalais-venäläistä Linnasta linnaan
-verkostohanketta.
ILPO LESKINEN
ETELÄ-KARJALAN MUSEO
Kuvatekstit
Valmis vuonna 1798. Suvorovin kanavien rakentaminen alkoi vuonna 1792.
Käyhkään (kuvassa) ja Telataipaleen kanavat valmistuivat vuonna 1798, kun
Kukonharjun ja Kutveleen kanavat valmistuivat vuonna 1796.
Pietarin puolustaja. Kenraali Aleksandr Suvorov rakennutti 1790-luvulla
Kaakkois-Suomen puolustusjärjestelmän linnoituksineen ja kanavineen.