HELINÄ LEMINEN
Uuden Parikkalan kirjasto ei säikähdä kuntaliitosta. Toiminnot jatkuvat
kolmen katon alla. Ovet ovat auki yhtä monta tuntia viikossa kuin tänä vuonna.
·Säästöä tuskin tulee. Sen sijaan voimme järkiperäistää palveluja,
Parikkalan kirjastonhoitaja Marja-Leena Halonen arvioi.
Halonen pitää järkevänä, että harvinaista aineistoa hankitaan vain
Parikkalaan ja kuljetetaan tarvittaessa siirtokokoelmana pohjoispäässä.
Säästyvällä rahalla hän ostaisi lisää kysyttyjä kirjoja.
Parasta aikaa on meneillään yhtenäisen tietokonejärjestelmän asennus. Tämän
takia ja henkilökunnan koulutuksen vuoksi ovet ovat kiinni perjantaihin,
joulukuun 10. päivään, asti. Uuden atk-järjestelmän ansiosta kuntalaiset
näkevät yhdeltä internet-sivulta, mitä aineistoa kaiken kaikkiaan on
tarjolla kolmessa kirjastossa. Tilauksen teko tulee nykyistä kätevämmäksi.
Kirjastokorttien kirjo jää kuntaliitoksen myötä historiaan. Asiakkaalla saa
olla vain yhden kirjaston lainaajakortti.
Kohtuutason
ei pitäisi laskea
Kirjastojen henkilökunta ei moiti nykyistä kirjojen, lehtien ja
audiovisuaalisen aineiston määrää. Halonen sanoo, että jos taso onkin alle
valtakunnallisen keskiarvon, niin ei silti huonoimmasta päästä.
Saaren kirjastonhoitaja Tuija Paakkinen ja kirjastosihteeri Katri Laukkanen
ovat varsin toiveikkaita. Mitään varsinaisia uhkia ei tule mieleen. Se
tosin on vielä epävarmaa, minkä verran Laukkanen voi työajastaan käyttää
kirjaston töihin. Tähän saakka hänellä on kirjastossa puolipäiväinen työmaa.
Kunkin työt selviävät tarkalleen joulukuun 13. päivä. Tuosta maagisesta
päivämäärästä puhutaan näinä viikkoina kunnan kaikilla työaloilla. Joka
tapauksessa Paakkinen ja Laukkanen hoitavat Saaren ja Uukuniemen kirjastot.
Uukuniemen vapaa-aikaohjaaja Jari Venhovaara on viime aikoina pitänyt
kirjastoa maanantaisin auki, mutta ensi vuonna hän tekee muita
vapaa-aikasektorin töitä.
Parikkalan kirjasto työllistää kolme henkilöä kuten nyt.
·Uukuniemellä joudumme todennäköisesti vaihtamaan maanantain aukioloajan
johonkin muuhun päivään lomitustemme takia, Paakkinen ennakoi pientä muutosta.
Saaren kirjastolla vallinnutta luottavaista tunnelmaa vahvisti asiakas
Ritva Metso, joka jätti kaukolainatilauksen Selma Lagerlöfin
Jerusalem-kirjasta.
·Ystäväni luki tuon kirjan, joten minäkin haluan sen, että voimme vaihtaa
näkemyksiä.
Metso kiittelee kirjastopalvelujen pelaavan. Hänellä ei ole epäilystä,
etteivätkö ne pelaisi uudessa kunnassa.
HELINÄ LEMINEN
Kuvateksti
Kaukolaina. Tuija Paakkinen tekee tilausta. Ritva Metso luottaa saavansa,
mitä toivoi.
Käyntiä ja käyttöä
¤·Parikkalassa kirjasto auki viitenä päivänä viikossa.
¤·Saarella neljänä päivänä, Uukuniemellä kahtena.
¤·Asiakkaita päivässä keskimäärin: Parikkalassa 150, Saarella 80,
Uukuniemellä 20
¤·Kunnalta rahaa aineiston hankintaan v. 2004: Parikkala 29 000 euroa,
Saari 14 200 euroa, Uukuniemi 5 500 euroa.